Seuraa jatkoa artikkeliin Numeronkylvettäjä ja muita poimintoja, jossa fiilistelin vuoden 1934 Suomen Kuvalehteä. Tämä kirjoitus leiskahtaa hiukan ohi kosmetiikka- ja kauneusaihepiirin, sillä nyt tarkasteltavassa lehdessä ei juurikaan ollut aiheesta ammennettavaa. Koska edellinen historiakatsaus sai kuitenkin niin hyvän vastaanoton, syrjähyppään kaiken uhalla hätäisistä aamumeikkikuvista ja kirjoitan haltuuni päätyneistä vanhoista lehdyköistä kronologisessa järjestyksessä.

Edessäni on Suomen Kuvalehden heinäkuinen numero vuodelta 1948. Neljäntoista vuoden ja kolmen sodan aikana tunnelma on vaihtunut ilakoivasta ja ilkikurisesta yltäkylläisyydestä riisuttuun melankoliaan. Mainosten määrä on pudonnut kolmeen sivuun ja kaikki ylimääräinen on jätetty pois. Lehden ainoat mainostettavat ylellisyystuotteet ovat Tonita kasvovesi (”valmistettu täysin rauhanaikaisista raaka-aineista”) sekä Oxygenol-hammastahna. Florida-aurinkoöljykin mainitaan, mutta en tiedä onko tuotteen tarkoituksena edistää vai ehkäistä ruskettumista. Kaikenkaikkiaan tarjonnasta ja koko lehdestä jäi vähän varovainen yleisfiilis. Pienen ihmisen elämä oli muutaman vuoden takaisesta vielä varmaan aika mullinmallin.

Kahteen otteeseen mainostettiin sentään musiikkia. Gramofoonin ystäville oli tarjolla kotimaisen lisäksi myös ulkolaista musiikkia. Sana, jota olen yrittänyt kitkeä 40-luvulla syntyneen äitini sanavarastosta kohta kymmenen vuotta. Negatiivisleimainen termi istuu järkyttävän sitkeässä. Laittakaapa huviksenne taustalle soimaan tuo Andrew Sisters, äänimaailma kuulostaa hyvin kiehtovalta.

Lehden yleisilme on huomattavasti koruttomampi ja asiapitoisempi kuin vuonna 1934, eikä kepeitä viihdeuutisia juuri näy. Berliinistä otetussa uutiskuvassa kaksi miestä istuu pommien murjoman kirkon edustalla ja muutaman sivun päässä kerrotaan syvänmeren sukellusennätystä yrittäneen ranskalaisen miehen kuolemasta. Kuvin, jotka nykyään hyvän maun nimissä jäisivät painamatta.

Uutisartikkelit kertovat kotimaan asuntopulasta, Saksan sisäpoliittisesta painekattilasta sekä kalojen perhe-elämästä. Tiesittekö, että suuhautoja muhittelee mätiä leukojensa välissä kaksi viikkoa?

Tupakoinnin vaaroihin on jo havahduttu ja kolmen päivän ratkaisua tarjotaan pyöreään 100mk hintaan.

Hauska yhteensattuma aukesi sivun seitsemän (ei muuten enää niitä juoksevia sivunumeroita) uutisoinnissa, jossa kerrotaan pala Vierumäen tarinaa. En tainnut mainita teille edellisen lehden uutiskuvaa, jossa valettiin Vierumäen urheiluopiston peruskiveä. Vuonna 1934 laskettiin maahan ensimmäinen kivi ja vuonna 1948 pääosin vapaaehtoisvoimin rahoitetun opiston kurssitarjonta jo kuhisee eri-ikäisten valmennusleirejä. ”Nykyhetken nuoriso on tulevaisuuden kansa.” Siinä olisi pureksittavaa meille nykypäivän tyypeillekin, kaiken tämän mopoautoväen keskellä. Aikuisia niistäkin kasvaa.

Lisäyksenä edellisen lehden sisältöön on ilmestynyt mielipidepalsta Lukijan sana. Herra Raunio pui kitkerässä kirjoituksessaan rehellisyyden käsitettä ja siihen kannustamista. Onko kyseessä todellinen rehellisyys lainkaan, jos löydettyjen-palstalla ilmoitetaan vasta kaksi kolme viikkoa esineen todellisen löytöpäivän jälkeen? ”Olisi päästävä siihen, että kaikesta löydetystä ilmoitettaisiin heti, ja jos löytäjä sattuisi olemaan pienissä rahoissa,  niin eikö jokin järjestö voisi sellaisen ilmoituksen rahoittaa? Rehellinen ilmoitus kasvattaa rehellisiä kansalaisia.” Köyhällä ja juoksuhaudoissa piestyllä kansalla olivat pääomat vähissä. Moraalinen selkäranka – rautaa.

Viimeisellä sivulla on mainoksentapainen. En oikein osaa tulkita, onko kyse trikootehtaan mainoksesta vai työpaikkailmoituksesta. Ehkä molemmista? Artikkelimuotoon kirjoitetun jutun tekstissä surkutellaan työvoiman puutetta. Työ on kevyttä, siistiä ja hyvin palkattua, mutta kaikki liikenevä työvoima pakenee kotirouviksi. On siinä meillä. Hoivaavat mielummin kotia kuin tekevät bisnestä. Löydättekö yhtymäkohdan 2000-luvulle?

Loppuun pari kevennystä. Pienenpieni präntti toiseksiviimeisellä sivulla mainostaa murtumattomasta Plastic-aineesta tehtyjä täytekyniä. Hinta 615:-. Yhtäaikaa huvittavaa ja kammottavaa ajatella elämää ilman muovia.

Ajanvietesivulla kerrotaan USA:ssa pystytetystä Kippari-Kalle -patsaasta. Tarina kertoo sarjakuvan saaneen alkunsa pinaatin huonoa myyntiä edistämään kehitellystä mainoksesta. Ruostuneet tiedonhakutaitoni eivät riittäneet varmentamaan väitettä, mutta ajatusleikki kiehtoo. Brändäyksen esi-isä!

Aikajärjestyksessä seuraavat aviisit ovat tyyliltään naistenlehtimäisempiä, joten tulevissa turinoissa saattaa olla taas enemmän kosketuspintaa kepeisiin ja ilmaviin aiheisiin. Jäikö tästä jotain kommentoitavaa?

Taustalla soi: Andrew Sisters