Mistä tunnet sä pätevän?

Suomalaisen kauneudenhoitoalan Schollissa rapisee kaksi kiveä. Toinen aiheuttaa verohiertymän ja toisen ympärille muodostuu tarttuva syylä. Lyhyestä valitusvirsi kaunis: Vaadi arvoistasi.

Harmaan talouden kitkemiseksi on tehty ja on tekeillä erinäisiä kaitsentatoimia, mutta yksinkertaisinta on pyytää käteismaksusta kuitti. Korttimaksu ajautuu oikeille raiteille ihan itsellään, mutta käteistä on helppo livauttaa kassan ohi. Tunnollinen ammattilainen käyttää kassakonetta ja ojentaa tositteen automaattisesti, mutta puuttuvan lapun perään voi myös kysellä. Jos tunnet itsesi tiukkapipoiseksi hiostajaksi, voit vedota henkilökohtaisen kirjanpidon täsmäyttämiseen.

Jos ammattilaisesi maksaa veronsa tunnollisesti, voidaan olettaa ettei hän ylenkatso myöskään tylsiä, lakisääteisiä YEL-maksuja. Ne turvaavat yrittäjän selustan pahan päivän sattuessa, joten penäämällä luottokaunistajaltasi reilua peliä, edistät samalla hänen hyvinvointiaan. Voin melkeinpä luvata, että se lämpimän kädenpuristuksen sisältämä viisikymppinen ei nimittäin päädy osakesäästötilille.

Se toinen ongelma koskee uutta pikakoulutusilmiötä. Suureen määrään kauneudenhoitoalan ammatteja voi nykyään heittäytyä viikonlopussa – jopa päivässä. Kampaajien ja kosmetologien kohdalla tilanne on eri, mutta näiden kahden ammattikunnan osaamisalueellekin on mahdollista lunastaa seisomapaikka turistiluokassa.

Hätäisellä koulutuspäivällä on useampikin nurja puoli. Ensimmäinen astinlauta pettää yleensä niinkin vaivaisessa asiassa kuin muistikapasiteetin riittävyydessä. Opittavaa on liian lyhyessä ajassa liian paljon. Uusi kiinnostava ala, jännät uudet putelit ja intensiivinen käyttökoulutus ovat liikaa yhdelle iltapäivälle. Usein samaan syssyyn umpataan myös yrittäjyys- ja markinointineuvoja, jolloin väistämättä työmuisti jättää osan asioista säilömättä. Sattumaa on, mitä kovalevylle tallentui. Jäivätkö mieleen perusteet asiakaspalvelusta, hygieniasta, ongelmatilanteista vai maahantuojan toimitusehdoista?

Toinen horjahdus voi johtua kouluttajan riittämättömästä tietotaidosta. Kouluttaminen ei ole enää harvojen ja valittujen juttu, vaan kysynnän kasvaessa tarpeeseen vastataan mahdollisimman nopeasti. Tästä johtuen kouluttaja ei välttämättä tiedä aiheestaan riittävästi, eikä diplomin kouraansa saanut kurssilainenkaan voi luovia ammatissaan täysin purjein. Pitkä koulutus vaatii enemmän sunnittelua ja sisältää enemmän asiaa, kohtuullisiin paloihin pilkottuna.

Päivän koulutuksia hyödyntävät myös osaamistaan laajentavat ammattilaiset, jotka jo hanskaavat tarvittavat perustiedot anatomiasta ja erikoistapauksista, jolloin ongelmariski on tietenkin pienempi. Mutta jos käyt teetättämässä ripsipidennyksiä, rakennekynsiä tai hampaidenvalkaisun henkilöllä jonka työurasta et ole ihan varma, kiinnitä huomiota seuraaviin seikkoihin:

  • Miten siistiä ympärilläsi on? Siisti työpiste antaa osviittaa huolellisuudesta ja rutiinien sietämisestä, jota välineistön huoltamisessa tarvitaan.
  • Käytetäänkö samoja työvälineitä useilla asiakkailla? Seuraa jäävätkö käytetyt instrumentit pöydälle odottamaan puhdistusta, vai lyödäänkö ne samantien takaisin muiden joukkoon. Manikyyrivälineet ja meikkisiveltimet voi päivän aikana pikaputsata desinfiointisuihkeella, mutta jalkoihin käytettävien välineiden on käytävä läpi kunnollinen puhdistus ja sterilointi jokaisen asiakkaan jälkeen. Ei poikkeuksia.
  • Sienikynnen hoitamisesta tuumataan monenlaista. Toiset piilottavat vauriot mielellään lakan tai geelin alle ja toiset eivät hoida sairastuneita jalkoja lainkaan. Jos hoitolassa käsitellään myös tartunnan saaneita jalkoja, varmistu, että tartuntariskien eliminointi on riittävää. Jos epäilet, tenttaa.
  • Onko pöydällä käsidesi? Käytetäänkö sitä? Jokaisen niistämisen jälkeen? Yskitäänkö kämmenselkään vai olkapäähän? Hierotaanko silmiä tai nenää? Moni vastaava liike on tekijälleen tiedostamatonta toimintaa, eikä välttämättä aiheuta mitään sen kummempaa. Jos silmässä muhiikin tulehdus tai limakalvoilla ärhäkkä virus, on asiakkaalle mukavampaa että tällaiset eleet on karsittu minimiin.
  • Mitä tehdään, jos sattuu tapaturma? Laastaroidaanko nirhaumat kunnolla ja veriset työkalut vaihdetaan uusiin vai pyyhkäistäänkö enimmät punasolut neänliinaan ja jatketaan hommia? Vereen törmääminen on kauneushoitolassa epätodennäköistä ja ei-toivottavaa, mutta poikkeustilanteet paljastavat todellisen hygieniaosaamisen.
  • Sattuuko sinua? Jos jokin tekee kipeää, kiekaise heti. Yleensä kipu on merkki siitä että jotain voitaisiin tehdä toisin. (Poislukien sokeroinnit ja vahaukset. Olisin valmis hyvästelemään aika monta seteliä täysin kivuttomasta sokeroinnista.)
  • Miten allergiaepäilyn ilmetessä toimitaan? Vähätelläänkö huoltasi vai ohjataanko  sinut lääkäriin näytille varmuuden vuoksi? Tunteeko ammattilaisesi yleisimmät altistusoireet ja osaa niiden pohjalta suositella jatkotoimenpiteitä?
  • Kysy, voiko käyttämälläsi palvelulla olla pitkällä aikavälillä haittavaikutuksia. Melkein joka kauneustoimenpiteessä on olemassa mahdollisuus johonkin ikävään sivuvaikutukseen. Jos ammattilaisesi kertoo mahdollisista haitoista sinulle suoraan, hän tietää minkä kanssa on tekemisissä ja osaa auttaa eteen osuvissa ongelmatilanteessa.
  • Onko palvelulla laatutakuu? Jos tekijä on ammattilainen, hän seisoo työnsä ja tuotteidensa takana. Jokaiseen sääntöön on poikkeutensa, mutta yleensä pysyvyyteen ja kestävyyteen liittyvät haittatekijät ovat havaittavissa jo toimenpiteen aikana. Rehti ammattilainen kertoo huomioistaan, eikä myy kuuta taivaalta, jos se ei sinun kohdallasi ole saavutettavissa.
Näiden kauhuskenaarioiden jälkeen pari tyynyä pudotusta vaimentamaan. Tavallisen flunssan voi hyvin imeä itseensä bussissa ja kynsisienikin tarttuu todennäköisemmin uimahallista kuin jalkahoitolasta, mutta näiden mahdollisuuksien huomioiminen kertoo ammattilaisen asenteesta. Jos epämiellyttävätkin ulottuvuudet on toiminnassa huomioitu, tiedät olevasi luotettavissa käsissä.
Taustalla soi: Klamydia

2 Comments Lisää omasi

  1. Tintti sanoo:

    Missä se tykkää-nappula olikaan?

    1. Petra sanoo:

      Löysit sen juuri! Kiitos. :) En oikeasti tiedä, pitää perehtyä. Ulkoasua parannellaan bugi kerrallaan. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.