Pelkkää peittelyä

Torstain kunniaksi pieni katsaus pohjameikkiin. Joskus kun laiskuus ja kiire iskevät, pahimmillaan yhtäaikaa, skippaan meikkivoiteen kokonaan. Tasoitan mattapinnan jättävällä peitevoiteella kasvojen värierot ja meikkaan kunnolla ainoastaan silmät. Koska tänään oli taas sellainen aamu, kuvien laadussa ei päivänvalosta huolimatta ole kehumista, mutta toivottavasti saatte kiinni ideasta.

Yritin keksiä keinoa näiden ennen ja jälkeen kuvien poisjättämiselle, mutta ei auta. Parhaiten ajatus näkyy näistä nakukuvista, vaikka niistä onkin imartelevuus kaukana. Puolet kasvoista on peitetty MACin Pro Longwear sarjan sävyllä NW20 ja toinen puoli on kulmakarvoja lukuunottamatta nakusillaan. Valitettavasti aloitin levittämisen ennenkuin ehdin harkita kumpi puoli olisi kivampi näyttää alasti..

Olen tykästynyt tähän peitturiin sen notkean ja mattaiseksi kuivuvan koostumuksen vuoksi. Pumppupullo on hygieeninen käyttää, mutta painelussa saa olla hellä, sillä tällä sormenpäällisellä peitin koko toisen puolen kasvoista. Koska pigmenttiä on paljon, kerroksen voi levittää ohuesti. Sävy NW on punapohjainen, joten se sopii erityisesti silmien alle, mutta omalla ihollani se ei kovin pahasti riitele koko kasvoillakaan. Jos tähtäimessä on suuri määrä punaisena helottavia näppyjä, kannattaa ennemmin kokeilla keltapohjaista NC-sävyperhettä.

Poskilla olleen pintapuolisen punoituksen peitin sormivoimin, mutta silmänalusille käytin höhhöistä sivellintä. Siveltimellä värin saa leviämään vielä kevyemmin, eikä ohutta silmänympärysihoa tarvitse venytellä häivytyksen tuoksinassa.

Kasvojen reuna-alueet jätin suosiolla meikkaamatta, sillä peitevoiteen sävy häivyttyi riittävästi omillaankin. Jos meikin haluaisi viimeistellä asteen pidemmälle, voisi päälle pyöräyttää hennon kerroksen jauhemaista meikkipohjaa, kuten eräänä toisena päivänä totesin pakolliseksi. Tänään oli kuitenkin kiire, joten pelkkä peitevoide riitti.

Silmissä jälleen hennoksi jäänyt banaanivarjostus, koska kiire. Mainitsinko sen jo? Ei kummemmin edes hymyilyttänyt kameraa ja kännykän kelloa vilkuillessa.

Summa, -rum: Hyvä peitevoide korvaa hätätapauksessa meikkivoiteen. Kokeile!

Taustalla soi: Rush

2 Comments Lisää omasi

  1. Tibs sanoo:

    Vitsi, olet kyllä saanut kauniin ja luonnollisen pohjan!

    Oletko koskaan kokeillut Blue Plasmaa? Tein siitä postauksen:
    http://shoptravelfood.blogspot.com/2013/02/ocean-blue-cosmetics.html

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos. Ei kuulostanut tutulta. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.