Kynsilakkoja imuroidessa

Tänään poikkesin vaan pikaisesti liputtamaan, että koko päivä on mennyt kometiikkavarastoja organisoidessa. Niiden rönsyilystä alkoi muotoutua perhepoliittinen kysymys, kun revennyt kynsilakkakassini ryhtyi kaveeraamaan pölyisten imuripakolaisten kanssa. Kun seuraan liittyivät vuodenajalle tyypilliset eläinperheen aavikkoruusut, oli pakko uhrata aurinkoinen sunnuntai parisuhteen eteen ja tarttua imuriin.

Istuin siis hyvän tovin työhuoneen lattialla imuroimassa kynsilakkoja. Pari kertaa meinasi käydä pikkupullon kanssa vahinko, mutta jo kaksi läheltäpitiä opetti. Samaan nöyryytykseen järjestelin muitakin paikoiltaan karanneita puteleita ja nappasin päivänvalosta hurmaantuneena muutaman otoksen Marilyn Monroe -alttaristani.

Nämä peilipinnalle säilötyt yksilöt ovat ainoastaan katsomista, eivät koskemista varten. Ikäänkuin vastakohtana lattialla potkittaville kynsilakoille.

No eivät ole lattialla enää, vaan survottuna vihreään lelulaatikkoon. Näyttää karsealta eikä mahdu mihinkään, mutta pullojen sokkopenkominen on kivaa. Sitäpaitsi tätä nostellessa saa mukavan näppituntuman siihen, mihin kaikki liikenevä (plus osin liikenemätön) raha tililtäni ohjautuu.

Avartava sunnuntai. Huomenna uusi viikko ja uusi alku, kukaties.

Taustalla soi: Charlene Soraia

4 Comments Lisää omasi

  1. Sonia sanoo:

    Saisit myydä pöhköille kosmetiikkabloggaajille naamakirjassa kaikki turhat lakkasi. Mulla on ainakin liian vähän. :P Kokoelmani on puutteellinen.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Turhat? Nyt en ymmärrä. :)

      1. Sonia sanoo:

        Damn, sä oot sittenkin yhtä hamstraaja kuin minäkin. :D

      2. Mä vaan nauran :) !!! ja paljon

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.