Erään tekstin kommenttiosiossa pyydettiin ”tavallisen naisen” meikkiä. Olisiko tämä se? Kuka tunnustaa olevansa tavallinen?

Itsensä ehostamisen paras puoli on, että jokainen voi tehdä sen omalla tavallaan. Jokainen on siis tavallinen. Ihan jokaisen rutiinit ovat oikeita, jos ne tuntuvat hyvältä.

Jos haluaa oppia uusia tekniikoita ja kehittyä, on mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämänpäiväinen ”tavallinen” meikkini koostui omaan makuuni hyvin pelkistetyistä askelista: peitevoidetta, meikkipuuteria, kulmakynä, luomiväri, silmänrajaus, ripsiväri, poskipuna ja huulikiilto. Jätin pois puolen tusinaa työstövaiheita ja tuotteita, kun yritin riisua tekemisen minimiin. Silti tämä on monelle jo melkein iltameikki. Toiselle tavallinen, toiselle liikaa.

Kun asiakkaat istahtavat töissä eteeni, vain harva katsoo suureen peiliin lempeästi. On vaikeaa olla antamatta itselleen kritiikkiä.
”Tulin just salilta, siks mä näytän näin räjähtäneeltä.”
”Pitkä päivä toimistolla, en mä normaalisti näytä ihan näin pahalta, hehe.”
”Hui kauhea, miltä mä näytän. Toivottavasti kukaan ei vaan näe.”
”Onpas likainen tukka, apua!”

Erityisen pahalta tuntui erään naisen tokaisu, joka meni osapuilleen näin:
”Joo just, kiva hei istua tähän arvosteltavaksi.”

Arvosteltavaksi? Toivon sydämestäni, ettei kukaan oikeasti tunne joutuvansa arvosteltavaksi, kun yritämme yhdessä valita sopivaa meikkivoidetta. Minun tehtäväni on kysellä ihon ominaisuuksista, käyttäjän kauneusrutiineista ja toivotusta lopputuloksesta, jotta saamme valittua sopivan tuotteen. Oikean sävyn löytäminen on vain murto-osa mitä tahansa meikkihankintaa. Yhtä lailla pitäisi perehtyä tuotteen ominaisuuksiin ja käyttötarkoituksiin, eikä haluta ”tuota, koska se oli kaverillakin hyvä”. Epäpuhtauksien, kuivuuden, punoituksen tai rasvaisuuden huomioiminen on osa valintaprosessia, eikä suinkaan asiakkaan arvostelua.

Oma tapani kompensoida asiakkaan epämukavaksi kokemaa tilannetta on kertoa omista iho-ongelmistani, tottumuksistani ja kokemuksistani. Oma ihotyyppini ja omat meikkitekniikkani edustavat kuitenkin vain yhtä näkökulmaa. Toivon jutusteluni avaavan silmiä vaihtoehdoille, mutta en halua sen sulkevan mitään pois. Sitä mukaa kun keksin hyödyllisiä kikkoja, löydän hyviä tietolähteitä tai bongaan taitavia ihmisiä, jaan ahaa-elämyksiäni eteenpäin. Sekä töissä että täällä. Päivisin patsastelen myyjäkortti vyöllä ja iltaisin jutustelen blogiminäni takaa – kummassakin ympäristössä tarkoituksenani ripotella ympäriinsä tiedonmuruja, ideoita ja niksejä – jotta kenen tahansa olisi helppo innostua kokeilemaan jotain uutta ja heittäytyä.

Blogiin kirjoitan useimmiten melko ympäripyöreitä juttuja, sillä lukijoiden joukossa on taatusti kaikenlaista tyyppiä ja mieltymystä, jolloin täsmäohjeita on mahdotonta antaa. Jos sen sijaan uskaltaudut juttusille kasvokkain, on paljon helpompi heitellä ilmaan ideoita ja mahdollisuuksia juuri sinun tarpeisiisi. Kuka tahansa tavaratalossa seisoskeleva ammattilainen on siellä auttaakseen sinua, ihan tavallista ihmistä. Sen kuin marssit kysymään tyhmiä, kaikki tieto ja taito on käytettävissäsi. Saman voit tietysti tehdä kauneusbloggaajan blogissa, mutta neuvot tuskin ovat yhtä hiottuja.

En ole meikkaajana vielä kummoinenkaan ekspertti, mutta sitä mukaa kun opin lisää, kerron eteenpäin. Jaan ihailemiani juttuja täällä ja facebookissa, jotta mahdollisimman monella olisi jotain pengottavaa.

”Tavallisen meikin” kuvaaminen on hankalaa ja se määrittää yhtä mukavuusalueeni raja-aitaa. Koen tämän nakuiluna. Täten olkoon yksi merkki maastossa ylitetty ja katse suunnattakoon kohti uusia paaluja. Ollaan tavallisia tavallamme.

Taustalla soi: Nabiha