Huippuhyvä huulirasva


Edellisiin päiviin ja kirjoituksiin on liittynyt paljon hehkutusta, jota rinta kaarella jatketaan  vielä tänään. Moni varmaan jo tietääkin että kaikenlaiset kylkiäiset, kokeilupakkaukset yms. kaupantekijäiset toimivat monessa ehkä-ostoksessani kylläänkallistavana tekijänä. Surkuhupaisa sulovileniys kulminoitui Mysteeripakettien aikaan, jolloin lahjushuuma johti sellaiseen shoppaussokeuteen, etten edes muistanut mitä olin nettikaupasta tilannut.

Tykkään kokeilla kaikenlaista miniatyyriä, sillä pienet koot tulee käytettyä loppuun, vaikkei tuote olisikaan varsinainen Graalin malja. Tuossa mysteeripakettien lahjuspaketissa tuli kuitenkin mukana yksi pikkiriikkinen tuubi, joka on mullistanut huultenhoitoni täysin. Jouer Lip Enhancer – paras koskaan kokeilemani huulirasva.

Hyviä huulivoiteita on yllättävän hankala löytää. Monesti kyse on vain pikkuviasta kuten äklöstä tuoksusta tai hankalasta pakkauksesta, kitalakeen ilmestyvästä tahmaisuudesta, huulten pintaan jäävästä karheuden tunteesta tai nopeasti katoavasta vaikutuksesta. Olen salvannut huuliani kaikenlaisista tuubeista, tina-rasioista, puikoista ja putkiloista, mutta vasta Joueriin olen ollut varauksetta tyytyväinen.

Olen levittänyt Lip Enhanceria yötä vasten pikkuisesta 2,3 ml minituubistani jo niin pitkään, että nyt oli aika tilata täysikokoinen versio. Maksoin 10 ml huulirasvasta silmää räpäyttämättä n. 12 €, koska se tuntuu iholla niin hyvältä. Huulet jäävät pehmeiksi, sileiksi ja liukkaiksi, ilman sitä inhaa kitalakitahmaa. En tiedä saatteko kiinni ajatuksesta, mutta joidenkin huulirasvojen jäljiltä olo on kuin voipaketin syöneellä. Pakkaus on eleettömän mitäänsanomaton ja tuote tuoksuton, mutta näitä ei voi kai laskea varsinaisesti vioiksi.

Itseasiassa vasta nyt täysikokoisen tuotteen kyljestä löysin tekstin, jonka mukaan Lip Enhancerin pitäisi pidempään käytettynä tehdä huulista täyteläisemmät ja häivyttää pieniä juonteita. Ehkä tässä piileekin tuotteen miellyttävyyden salaisuus? Inci-listan kärkipäässä ainakin jojobaa, sheavoita ja mehiläisvahaa.

Yksinäistä huulirasvaa on ehkä hiukan turha lähteä tilaamaan, mutta mikäli nettikauppoja ratsatessanne törmäätte tähän, kehotan lisäämään ostoskoriin. Omani olen löytänyt Cultbeautysta, jossa nettiostoni useimmiten toimitan. Voin lämpimästi suositella tarjonnan katsastamista, sillä myynnissä on ainoastaan ansioituneita kulttituotteita. Tilaukset tulevat perille nopeasti ja CB on mitä mainioin paikka kylkiäisten ja näytteiden bongailuun. Lisäksi asiakaspalvelussa oltiin äärimmäisen ystävällisiä ja asiallisia, kun otin yhteyttä vuotaneen tilaukseni tiimoilta ja uudet tuotteet lähetettiin matkaan oikopäätä.

Ja sikäli kun joku sattui huomaamaan ja ihmettelemään, miksi kuvissa on niin valtavasti karvoja, se johtuu tästä teknisen tiimin tutkimuksesta ja kuvauskohteen pihistysyrityksestä.

Siltä varalta, että jokin maailmaa mullistava huulirasva olisi allekirjoittaneelta jäänyt tyyppäämättä, otetaan täten yleishyödyllisen tiedonjaon merkeissä vastaan suosituksia. Mikä on luottopehmittäjäsi talvenpuremille pusuttimille?

Taustalla soi: Lady Antebellum

21 Comments Lisää omasi

  1. Noviisi sanoo:

    Perus vitalis täällä köytössä. Syy: 2 kuukauden tuskainen irtautuminen huulirasva koukusta :D Vitalis on NIIIIIIIIN pahanmakusta, hajusta ja ällöttävää ettei tartte pelätä uutta koukuttumista. Plussaa niille tosin uusista (tai no uudet ja uudet) Ivana Helsingin kuvittamista purkeista joita saa myös mini koossa :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Vitalis on vanha tuttu, mutta en voi sanoa siitä koskaan erityisemmin tykänneeni. Niinhän ne väittävät muidenkin rasvojen käytöstä, että ilmankin pärjää jos vain on kanttia lakata käyttämästä. En ole rohjennut kokeilla. :)

  2. Tiia sanoo:

    Super riittoisa ja ainakin itsellä myös super tehokas Klover Vaseline :). Sitä aina yöksi huuliin, päivisin riittää pelkkä sininen Labello (Classic Care).

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Roger that. :)

  3. Esme sanoo:

    Forever Aloe Lips on ehdoton kestosuosikkini. Törmäsin tuotteeseen sattumalta, mutten ole sen jälkeen kelpuuttanut mitään muuta huulirasvaa – olen kyllä kokeillut apteekin tuotteita myöden. Kyseinen tökötti helpottaa kutkaa ja kuivuutta myös muualla iholla mikäli tarvetta ilmenee, mm. hyttysenpistoja rauhoittaa vähän. Kyseessä ei ole Foreverin mainostuspuhe, enkä käytä muita heidän tuotteitaan. Tämä kuitenkin on helmi :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ahaa, tämä oli ihan uusi tuttavuus. En muista edes kuulleeni koskaan, mutta laitan ehdottomasti korvan taa. :)

  4. Päivi sanoo:

    Kissasi on <3

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Minni on meidän hapannaama ilonpilaaja, joka ei koskaan leiki. Todella harvinainen kuvasarja kyseessä. :D

      1. Päivi sanoo:

        Mulla (tai siis nykyään mun äidillä) on kanssa hapannaamainen kissa, jonka nimeksikin annoin aikoinaan osuvasti Synkkä. Se on aina todella myrtyneen näköinen ja luo ihmisiin sellaisia Come on! -silmäyksiä :D Se tykkää kyllä olla huomion keskipisteenä, mutta ei ikinä tule vapaaehtoisesti syliin tms. Eikä todellakaan myöskään leiki.

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Toisilla on katsos arvokkuutta. :)

  5. Sissi sanoo:

    Ihana kisu <3

    Ps. sain postia, kiitos paljon:) Olin sitten epähuomiossa valinnut yhden joka minulla jo oli mutta onneksi silläkin oli jo ottaja käsi ojossa:)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Oooho, no mutta hyvä että järjestyi. :) Telineeseen ei jäänyt enää kuin muutama hajaväri, yritän vielä saada ne liikkeelle niin saisin yhden hyllyllisen lisätilaa. :)

  6. Johanna sanoo:

    Yks yllättäjä hyvien huulirasvojen rintamalla on ollut Anttilasta löytyvä Lip Smacker 100 % natural, siis tämä tuote: http://www.drugstore.com/bonne-bell-lip-smacker-100-natural-lip-balm-vanilla-bean/qxp299547

    Huono puoli siinä on puikon pehmeys, joka lämmössä vain korostuu, mutta toisaalta öljyisyys huulilla on mielestäni just hyvä! Hintakin on aika halpa, muistaakseni n. 4-5 €. Normaalistihan luonnollisista huulirasvoista saa antaa sielunkin sisältä, niin ylihintaisia ne ovat.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Mulla itseasiassa on tuo ja se on päätynyt hätävaraksi erään taskun pohjalle. Jokin siinä koostumuksessa tökkii. Mutta pääasia, että jokaiselle löytyy se oma luottotuubi. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.