Kiehl’s Ultra Facial Toner – kosteuttava kasvovesi kuivalle iholle

°Sisältää mainoslinkkejä

Olen adoptoinut ihoni iltarutiiniin uuden kullanmurun. Yksi ylimääräinen tuotevaihe perustelee paikkansa hiukan tuonnempana, mutta aluksi muutama sana suhteestani brändiin.

Olen ollut uteliaan kiinnostunut Kiehl’sin tuotteista jo jonkin aikaa, mutta kivinä kengässä ovat hiertäneet saatavuus, päihdyttävän laaja tuotevalikoima sekä pakkausten tylsä ulkonäkö. Tuon viimeisen kohdalla tunsin pienen pinnallisuuspiston, mutta kun kosmetiikkaa on jo yli omien tarpeiden, arviointi voidaan hyvällä mielellä ulottaa jo pakkaussuunnitteluun saakka.

Mielikuvani Kiehl’sin lippulaivatuotteista pyörivät huulirasvan, vartalovoiteen ja lähes uskonnollista ylistystä saavan kasvovoiteen ympärillä. Jonkinlaista kosmetiikkaähkyä oli hankintahetkellä ilmoilla, sillä en millään malttanut perehtyä kattavasti Las Palmasin Sephoran Kiehl’s -valikoimaan englannintaidottomien myyjien penseiden katseiden alla, vaan nappasin lyhyen noppaamisen jälkeen mukaani kokeilupussukan, joka sisälsi kaksi yllämainituista sekä nyt jalustalle nostetun kasvoveden.

Huulirasvaa jo kokeilin, mutta se ei mielestäni ollut mitenkään erikoinen. Kiva ja kosteuttava, muttei ihan maineensa arvoinen. Äskettäin hehkuttamani Jouer vie tämän mittelön 6-0. Vartalovoide odottaa edelleen korkkaajaansa, mutta kasvovesi on parissa viikossa hölvätty puolilleen. Mikä tästä kasvovedestä tekee paremman kuin niistä neljästä muusta joita käytän? Ihoni on näiden viikkojen aikana palautunut rippikouluikään.

Valkoinen, geelimäinen kasvovesi sisältää glyseriinin ja skvalaanin lisäksi E-vitamiinia ja useita hoitavia öljyjä. Skvalaani on jäänyt mieleeni eritoten InciMixin kirjoituksesta, jossa Anniina sai sen hyödyt kuulostamaan melko aukottomilta. En tiedä onko lopputulos yksin skvalaanin ansiota vai kenties koko tuon kosteutta tirisevän yhdistelmän, mutta peilistä katsoo aamuisin ihan eri pärstä.

En petaa tässä ihmepelastusta syville rypyille, mutta kuivuudesta johtuvat otsajuonteeni ovat tasoittuneet. Ne ovat mitättömän pieni kosmeettinen seikka, jonka olemassaolo ei ole eloani juurikaan häirinnyt, mutta nyt kun madaltumista on tapahtunut, ilme näyttää selkeästi raikkaammalta. Kunnian tästä muutoksesta vieritän Ultra Facial Tonerin harteille.

Olen käyttänyt tätä eliksiiriä kasvopesun neljäntenä vaiheena, juuri ennen kosteusvoidetta. Ensin liotan meikin Cliniquen balsamilla, sitten pesen kasvot Nivean vaahdolla (jota on jäljellä raivostuttavan paljon siihen nähden, että uusi parempi putsari odottaa jo siinä ihan vieressä), pyyhin viimeisetkin jäänteet meikistä yms. ylimääräisestä Tayn kasvovedellä ja vasta sitten otan suukotellen esiin pikku-Kiehl’sini.

Taputtelen geeliveden kasvoilleni sormin ja jätän sen vaikuttamaan siksi aikaa kun pyyhin pois viimeisiä silmämeikin jäänteitä. UFT ei katoa iholta sekunnissa kuten tavallinen kasvovesi, vaan imeytyy hiljaksiin siinä minuutin puolentoista aikana, jonka maskaran irrottaminen kestää. Puhdistuksen sijaan käytän tätä siis ikäänkuin kosteusvoiteen alustajana. Nyt kun luen tästä näytöltä iltarutiiniani, on vaikea uskoa että vielä vuosi sitten nukuin autuaasti meikit kasvoilla ilman sen kummempia huolia huomisesta.

Tähän neljänteen vaiheeseen säilytän vaihtoehtoisena tuotteena muutamaa kasvoöljyä, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että niistä ei ole tälle valkoiselle eliksiirille haastajaksi. Todella ravitsevaa ja pehmittävää tavaraa – suosittelen lämmöllä.

Yritän sisällyttää opintoretken Kiehl’sin Helsingin myymälään heti kun mahdollista, sillä tämän kasvoveden jälkeen olen todella kiinnostunut kokeilemaan minkälaista jälkeä saa aikaan sillä varsinaisella kosteusvoiteella, Ultra Facial Creamilla. Koska valikoima on niin valtava, netistä käsin perehtyminen tuntuu liian suurelta urakalta. Mielummin uskon ihoni osaavan myyjän käsiin, joka voi suoralta kädeltä karsia pois muut kuin nämä superkosteuttavat tuotteet.

Onko jollain erityisiä suosikkeja Kiehl’sin tuotteista? Hypetystä vai hapatusta?

°Tutustu Kiehl’s-valikoimaan täällä.

Taustalla soi: Miranda Lambert

23 Comments Lisää omasi

  1. Juille sanoo:

    No voi ei, en todellakaan tarvitse enää mitään uusia elementtejä muutenkin naurettavan pitkään ihonhoitorutiiniini. Mutta nyt tätä olisi pakko päästä kokeilemaan! :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kokeile! Laiskakin muuttui viitseliääksi kun täky on riittävän muheva. :)

  2. Myy sanoo:

    Pssst vinkvink, kokeilepa tipauttaa muutama tippa kasvoöljyä tuon ihastuttavan geelimäisen kasvoveden sekaan :) Humahtaa ihoon kuin huomaamatta siinä samassa.

    Itsellä ainakin toimii loistavasti Sanan geelimäisen superkosteuttajan kanssa!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Nnniiiinkö..? No jopas, kokeilen heti tänään. :) Kuulostaa nerokkaalta ja itseasiassa nyt kun sanoit, niin muistan yhden samantyyppisen viritelmän jossa käytettiin hilseilevän pintakuivalle iholle geelimäistä kosteusvoidetta johon oli sekoitettu pari tippaa öljyä. Se hävisi ihoon samantien ja päälle laitettiin suoraan meikki.

      Mä voin siis tuunata tosta UFT:sta vielä ihanamman, oi! Kiittää ja kumartaa hän, tuskin olisin heti keksinyt kokeilla. :)

      Ja heeeei, tälviisiin voisin kokeilla käyttää pois myös sen yhden heikkotehoisemman geelimäisen kasvovoiteen, päiväkäytössä meikin alla. Joo, niin me tehdään. Kiitos Myy! :)

  3. INCImix sanoo:

    Uuuu mulle kanssa tätä!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kannatan! :)

  4. Salla sanoo:

    Uiiii, UFT kuulostaa IHANALTA! Mä olen kokeillut merkiltä huulirasvaa, sy-voidetta, kosteuttavaa naamiota ja käsivoidetta. Tykkäsin kaikista! :) Hmm, pitäisiköhän tänään tehdä pieni Kiehl’s-keikka.. ;)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Epäreilua! :) Mulle Kiehl’s on päivän matkan päässä, enkä seuraavalla reissulla millään ehdi visiitille. Olis niin paljon mukavampaa kierrellä myyjän kanssa hyllyjen välissä, kun tavata sisältöjä itse netistä.

      1. Salla sanoo:

        Voih, missä kaukana sä asut? Helsingin liikkeessä on vielä aivan ihana henkilökunta, mä olen ainakin saanut ihan super hyvää palvelua! Ensimmäiseksi he toivottavat ”Tervetuloa Kiehl`sille!”. Siitä tulee jotenkin mukava olo :)

        Ihana blogi sulla muuten, nyt vasta eksyin tänne ensi kertaa :)

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          No en mä nyt NIIN kaukana, mutta junamatkan päässä. Vaatii kuitenkin vapaan päivän, että pääsen lähtemään. Ensi kuun alku näyttää lupaavalta, ehkä pääsen piipahtamaan silloin. :)

          Kiitos ja tervetuloa. :)

          1. Salla sanoo:

            Mä olen heikko, NIIN heikko! Eilen painelin töistä suoraan Kiehl`sille ja ostin (muun muassa) UFT:n! Jotain magiaa blogissasi selkeästi on, harvoin olen samana päivänä suosituksen luettuani rynnännyt ostoksille ;) Vaarallista, mutta niin piristävää!

            Ehkäpä nettikaupassa on sama periaate, mutta Kiehl`sin ihanuutta minulle lisää vielä se, että sieltä saa todella reilulla kädellä näytteitä! Eilenkin sain normaalien pienten näytteiden lisäksi minikokoisen kasvoöljyn ja parfyymin! Näytehullu tykkää <3

  5. Paluuviite: Ihonhoito kesällä

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.