Olen suuri takahuoneromantiikan ystävä. Tietoisena termin kaksoismerkityksestä koen tarpeelliseksi tähdentää tarkoittavani harkitsemattoman hetken huuman sijaan sellaista viatonta esiripun taa kurkistelua. Show kuin show on aina suunniteltu, valmisteltu ja huoliteltu paketti, joka vaatii vaihtelevan määrän vaivannäköä. Yleisö näkee hiotun lopputuotteen, muttei tiedä minkälaisissa olosuhteissa se on luotu.
Blogi on eräänlainen show. Viilankantoluvan linja painottuu enemmän realismiin kuin silotteluun, mutta rajaan kuvani ja valitsen sanani hiukan pehmennetty fiilis tähtäimessäni. Tykkään katsella kulissikuvia muiden blogien arjesta, sillä niistä on mahdollisuus poimia lisää ulottuvuuksia bloginpitäjän persoonaan. Silottelevathan jotkut kulissiotoksiakin, mutta parhaita ovat mielestäni ihan sellaisenaan julkaistavat, rouheaa särmää tarjoavat kuvat.
Tämän yhdeksänsadan merkin alustuksen jälkeen siihen löyhään aasinsiltaan, joka keinuttelee teidät tämänpäiväisen tarinan luo. Ehkäpä joku teistä saa jotain irti tästä hallitsemattomasta kaaoksesta, jonka sekaan joka aamu kiikutan kahvimukini. Pienen hymähdyksen? Ahaa-elämyksen? Myötähäpeäaallon? Vähän alentuvaa sääliä tällaista materialistia kohtaan?
Kuvien perusteella näyttää siltä, että tilanne on tammikuisesta Puuterikahvi-postauksesta mennyt vielä hiukan takapakkia. Itsehillinnän kanssa on kuvista huolimatta edistytty huimasti ja viimeksi eilen onnistuin jättämään kauppaan kuolettavan kauniin luomiväripaletin, jota en todellakaan tarvinnut. Tarve ja halu eivät koskaan tunnu kumpuavan samasta kokemuspankista.
Uskomattominta tässä kaaoksessa on se, että tiedän tasan tarkkaan mihin olen mitäkin jättänyt. Korvakorut ovat pumpulipussin alla, rajaussivellin meni eilen väärään sivellinmukiin ja se ihana kiiltävä huulikiilto on työpäivän jäljiltä käsilaukussa. Tummempi aurinkopuuteri putosi pinon alimmaiseksi ja paperitelineeseen jäi vielä yksi puolikas arkki, jonka saa kaivettua esiin vasemmanpuoleisesta reunasta.
Hillitöntä. Työpaikalla olen siisteydestä raivostuttavan tarkka (tiedän kyllä, tässä julkinen anteeksipyyntö jonka voimin saatte luvan kestää samaa jatkossakin), mutta kotioven kynnyksellä jotain tapahtuu ja tulos näyttää tältä. En todellakaan osaa selittää, miksi siisteys ei kulje mukanani kotikoloon saakka. Havahdun toisinaan ihmettelemään asiaa kuin unesta heränneenä – kuka täällä oikein käy sotkemassa?
Ihmislapsi on oleva ominaisuuksiltaan vajavainen ja ikävämpien paheiden puutteessa tyydyn äkseeraamaan asuntoomme levittäytyvää purkkipataljoonaa. Äänensävy ehkä kaipaisi vielä hiomista?
Taustalla soi: Felix Da Housecat
Yksi kysymys: Mihin se kahvikuppi mahtuu tuossa ;)
Minulla oli terveellinen mineraalikahvikupillinen lukematta, korjasin tarpeen ja koen tarpeelliseksi jakaa tiedon: minulla on joskus vanulappu siellä -jaa miten? No se the muki on pöydällä luomiväri varissut poskille pahasti, nappasin kasvovettä siihen vanulappuun, korjasin varisemat ja nakkasin pöydälle, jatkoin meikin tekemistä. Join kahvia hetken päästä. Vanulappu kahvista ei tullut meillä suurta hittiä. ;) Liian kitkerää.
No siellähän se, huulipunien ja ripsivärien välissä. Aina kahvikupin verran löytyy tilaa. :)
Haha, ihan tyypillistä, voisin hyvin kuvitella itseni samaan tilanteeseen. :D Täytyy skarpata näiden kahvitouhujen kanssa. :)
oooooooh. olispa meilläkin tilaa moiseen! just taas eilen haaveilin harrastushuoneesta, jossa ois ison ikkunan edessä meikkipöytä, paljon säilytystilaa meikeille, nurkassa ompelukone ja iiiso kaappi kankaille. mutta eipä näillä neliöillä (eikä tuloilla) semmoista saa. huoh. lottovoittoa odotellessa :))
Hei, pitäähän ihmisellä haaveita olla. ;) Mäkin tekisin muutaman jutun toisin tämän nurkkauksen kanssa, mutta kyllä se asiansa ajaa. Mutta ei mitään niin hyvää, ettei jotain parannettavaakin löytyisi. :)
Niin ihanan inhimillistä! :) Bongasin kuvista ecotoolsin siveltimiä, mitä sanottavaa löytyy niistä? Olen nimittäin päättänyt ostaa ko. merkiltä muutaman kokeilukappaleen, kehuja kun tuntuu satelevan niistä ainakin joka paikassa – syyttä suotta vai oikeutetusti?
Oikeutetusti. Suosittelen hankkimaan tuon lyhytvartisten matkasivellinten setin sekä sen isoimman mahdollisen pyöreän puuterisiveltimen, ihan huippu. :)
Niin tuttu tunne! Töissä olen se hullu siivousnatsi, mutta kotona kaikki leviää (hallittuun) kaaokseen, josta kyllä itse löydän asioita. Itseasiassa se häilyvä raja menee jo työpaikan laukkukaapissa, joka paljastaa todellisen minän. Onneksi sinne ei kurki kukaan muu kuin minä, mutta sieltä juuri ja juuri laukun kokoisesta kaapista voi bongata itselleen mm. neljä vuotta sitten käytöstä poistuneen työasun huivin (muoveissa vielä, tietty) ja kirjan, joka oli työkaverilla lainassa kaksi vuotta sitten. Löytyy sieltä myös tarpeet paikata kipeä käsi tai jalka ja tietysti mm. lasten xylitolipastilleja. Ja ehkä aika paljon muutakin..
Jos särmäkiintiö tulee täyteen jo töissä, kotiin ei vaan riitä enää. :D
Pakko myöntää, että sun meikkipöytä on siisti mun lipastoon verrattuna! ;) Ja lisäksi mä olen sotkuinen sekä kotona että töissä..
Voi lipastoparkaa. :)