Viilankantolupa telkkarissa

Mietin tuhat ja sata tapaa kirjoittaa tästä ilman että naulaan häntääni kattoon, mutta yritetään nyt sitten sitä lyhyintä kautta. Sain kutsun nuortenohjelma Summeriin jutustelemaan kynsien lakkauksesta ja jakso esitetään huomenna keskiviikkona klo 11.00. Kirjoittelen tästä nyt vähän etukäteen, jotta voitte sitten yhdessä istua mun kanssa jännittämässä, että mitä sieltä oikein tulee ulos. En ole nähnyt jaksoa etukäteen (..mutinaa jupinaa – ”sopimusasiat ja käytännöt” – puhinaa pihinää..), joten ulosanti ja jaksoon leikattu materiaali selviävät vasta huomenna aamupäivällä. Onneksi on vapaapäivä, jotta voin tarpeen vaatiessa hautautua peiton alle odottamaan torstaita.

Niin ja joko kävi rivien väleistä ilmi, että minä ja audiovisuaaliset tallennusvälineet emme ole koskaan olleet ylimpiä ystäviä? Haasteisiin on kuitenkin vastattava ja tilaisuuksiin tartuttava ja missäpä muualla ihminen kehittyisi kuin mukavuusalueensa ulkopuolella.

Tässä siis eräänlainen videopostaus, jonka perään on kommenttiosiossa joskus kyselty. Pitäkää peukkuja ja tulkaa huomisen jälkeen sitten piiskaamaan tai paijaamaan. Päivitän Areena-linkin tänne heti kun saan sellaisen käsiini.

—-> http://areena.yle.fi/tv/1924000  – Ohjelma on näytillä 26.7.2013 asti.

Taustalla soi: Studio Killers

23 Comments Lisää omasi

  1. Leilailii sanoo:

    Aion katsoa :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Jee! Vai iik! En tiedä! :D

  2. Taru sanoo:

    Jännää :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      On, melkein jo ahistaa. Pitkä yö edessä. :)

  3. hiikka sanoo:

    Summeri on oikeasti hyvä! Mutta kun tänä vuonna ei tule teini draculaa, joten en ole katsonut (jupinaa…) Keith-Lee Castle on ihana (kreivi Dracula) ;)

    Täytyy nousta huomenna aikaisin ja tehdä popparit valmiiksi, heittelemme sitten telkkaria niillä jos alat mumisemaan outoja :P

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hah, mua hymyilytti koko päivän kun luin tän kommentin puhelimesta aamulla – niin hyvä! :D Älä tee liikaa heiteltävää, ettei mene loppupäivä lakaistessa. :)

      1. hiikka sanoo:

        Siis sinä hymyilit??? Ja minä olin tosissani ;)
        Ja olet oikeassa, ei muuten parane sotkea liikoja, tein viime viikolla suursiivouksen kesäksi, kuka nyt kesäisin pahemmin siivota haluaa? Ja täytyy jättää vähän syötäväksikin, teini dracula alkoi tänään uusinnoilla ;)

  4. Riikka - Hunajaista sanoo:

    Hienoa!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Älä sano vielä.. :)

  5. Juuli sanoo:

    Löysin blogiin summerin kautta *:D.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Jee, tervetuloa! :)

  6. Noviisi sanoo:

    Missasin sen aamulla :( Näkeeköhän sitä sieltä areenasta?

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Pitäisi näkyä. :)

  7. Kirsi sanoo:

    Aaawwwwss oot ihana <3 Hyvin esiinnytty :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Se meni paremmin kuin pelkäsin, mutta itseään on silti kamalaa katsoa äänen kanssa. :)

  8. Salla sanoo:

    Katsoin! Tosi hyvin meni! :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hyvä! :)

  9. Ulrikah sanoo:

    Olit loistava!!! ;)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos! :)

  10. Juille sanoo:

    Heii, se oli tosi hyvä! :) Olit tosi luonnollinen ja rento, ja kynsistä tuli upeita :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Loistavaa kuulla. Pahin shokki alkaa itselläkin jo helpottaa. :)

  11. E-S sanoo:

    Mäkin tulin kurkkimaan blogiasi ekaa kertaa nähtyäni tuon tämänviikkoisen Summeri-jutun. Ei ollut tullutkaan seurailtua kumpaakaan entuudestaan. Lakka-aiheinen tv-esiintymisesi oli ystävällisesti linkitetty lärväkirjan Kynsiryhmään, joten minäkin sen sitten areenasta kurkkasin. Esiinnyit tosi vakuuttavasti ja hyvin!
    Olin toiveikas blogiisi nimen perusteella että täällä olisi vain ja ainoastaan kynsijuttuja, koska meikkijutut eivät minua säväytä niin että jaksaisin niitäkin blogeissa seurailla… Kiva ja siisti blogi kuitenkin, ehkä käyn joskus kurkkimassa aina kynsijuttujasi! :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Tervetuloa! :) Vai kynsiryhmään, ehkä munkin pitäisi liittyä että pysyisin asioista ajan tasalla. Toivottavasti linkityssävy oli positiivinen. :D

      Kynsijutut ovat mulle kovasti lähellä sydäntä, mutta toistaiseksi teen vielä pientä pesäeroa entiseen ammattiminääni ja siksi puhtaat kynsijutut ovat olleet aika vähissä. Aika näyttää, ehkä innostun tekemään kynsistä juttua vähän useamminkin kun hiukan aikaa ehtii kulua. :)

      Kiva kun kävit, piipahda toki jatkossakin visiitillä. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.