Kun kynnet eivät kasva

Olen saanut kasvatettua alkuvuodesta poistettujen rakennekynsien viimeisetkin viilausjäljet pois. Projekti sujui alun takeltelun jälkeen suht huomaamattomasti muun elämän sivussa, enkä oikeastaan edes huomannut, milloin ne ihan viimeiset kuluneemmat kärjet lyhennyksen yhteydessä katosivat.

Omat kynnet, jee! Ne ovat mukavan terävät ja sileät, jollain tavalla ihan nätitkin, mutta vain toisessa kädessä. Kuulostaako tutulta? Ero käyttökäden ja passiivikäden kynsissä on usein huomattava. Kuten minulla. Tiedän, miten kynsiä hoidetaan ja kohdellaan oikeaoppisesti, mutta taistelu liuskoittumista vastaan tuntuu tällä hetkellä todella piinaavalta. Valitettava tosiasia on, että ellen opi uudelleen varomaan myös oikean käden kynsiäni (kuten tein luontevasti ennen rakennekynsiä), tulevaisuuteni näyttää hamaan tappiin asti tältä:

Vasemmassa kädessä ihan nätit ja sileät kynnet ilman yhtään liuskaa

VS.

oikean käden katastrofi:

Liuskeet kiipeävät etu- ja keskisormessa pahimmillaan puoleen väliin kynttä ja kärjet ovat kuin kontaktimuovia. Ne voi taittaa rullalle kumpaan suuntaan tahansa. Kaikenlaisia lakkaus-, viilaus- ja hoitotoimenpiteitä tehdään ihan yhtä tunnollisesti molempiin käsiin, mutta mekaaninen rasitus on oikeassa kädessä liian kovaa.

Ihan jokainen kerta, kun nypellän oikean käden kynnellä teippiä auki, raaputan puuroa pöytälevystä tai kampean auki ranneketjun lukkoa, edistän tätä tuhoa. Kynsillä ei kertakaikkiaan saisi tehdä mitään. Yhdestäkään hoitolakasta tai ravintolisästä ei ole apua, jos kynsien käyttö ja kolhiminen on liian kovaa. On olemassa paksumpia kynsilaatuja, jotka kestävät käyttöä yleistyökaluina ilman pienintäkään säröä, mutta me ohutkyntiset joudumme kuromaan eroa kiinni varovaisemmalla kohtelulla. Ärsyttävää ja tuskastuttavaa, mutta sitkeän psyykkaamisen myötä opittavissa.

Tämä henkinen kädenojennus kaikille teille, jotka kamppailette liuskoittuvien ja lohkeilevien kynsien kanssa – ei ole helppoa ammattilaisellakaan.

Taustalla soi: Riki Sorsa

19 Comments Lisää omasi

  1. Hanna Sokajärvi sanoo:

    Entisenä kollegana voisin suositella ratkaisuksi rakennekynsien/geelauksien laittoa. ;) Hihih!

    No, tässähän paljastuu juuri se syy, että miksi Suomessa käytetään niin paljon rakennekynsiä. Suomalaisten kynsien materiaali on keskivertona jopa huonompi kuin sinun, Petra – ja siihen kun lisätään suomalaisten naisten puutarha- siivous- ja kokkausinto ja vauvojen hoito ja vielä jännän leffan avittama kynsien ja kynsinauhojen väistämätön tuhoutumistapahtuma…
    Voin vain todeta, että luojalle kiitos, että joku joskus keksi rakennekynnet, akryylin, geelin, kestolakan ja hoitolakat! Skandinaavinen kynsimateriaali kiittää!!! Jokainen voi päättää itsessään, että haluaako itse päivittäin hoitaa kynsiään ja opetella olemisensa ja kotityöt sen mukaan, etteivät kynnet/kynsilakat kestä kulutusta – vai heittäytyykö ammattilaisen käsiin ja elää huolettomampaa ”kynsielämää”.

    Haluaisin Petra sanoa sulle kiitos yhteisestä ajasta kolleganani kynsimaailmassa, liuskottuvien kynsien pelastajana! :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ha, tiedetään tiedetään. :) Mulla on hirmuinen ikävä kynsiä, mutta mikään muu kuin stiletit ei enää kelpaa (kiitos sinun) ja ne eivät tähän elämänvaiheeseen ja rahatilanteeseen sovi. Trust me, heti kun ensimmäinen yhtäjaksoinen neljän viikon loma saapuu, mä roikun sun hihassa! :D

      ”Kollegana”? Ettei nyt vaan olisi mestari alentanut itseään kisällin tasolle? ;) Mulla ei ole kynsimaailmasta kuin hyviä muistoja, enkä tiedä pääseekö kynsimuotoilijan ajatustavasta koskaan ihan kokonaan eroon. Kiitos itsellesi, tuesta vaikeina ja inspiraatiosta hyvinä aikoina. :)

      1. Hanna Sokajärvi sanoo:

        <3

  2. Elisa sanoo:

    Voi, mulla on ihan sama tilanne oikeassa kädessä :( Nyt olen tosin sen verran onnistunut rajoittamaan kynsien käyttöä työkaluina, että vain etusormen tilanne on oikeasti paha. Muut kynnet oikeassa kädessä ovat vähäsen lyhyempiä, mutta eivät enää niin liuskoittuneita. Mutta tuo etusormi… ARGH.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Se on paha, vaatii kunnon tsemppausta. :/

  3. JohannaW sanoo:

    Vinkiksi kaikille kynsiongelmaisille – erityisesti liuskoittuvista kynsistä kärsivät – kannattaa rasvata käsiään/kynsiään hieman uuterammin.

    Ennen meikäläisen kynnet lohkeilivat ja liuskoittuvat like no other. Vähäinenkin pituus repeytyi jonnekin, joten meikällä lakkaamattomat luonnokynnet olivat aina ihan nysät. Kynsiä lakkaamalla sai vähän pituutta, mutta ei kovinkaan paljon.

    Ongelmaan löysin ratkaisun vanhingossa, sillä tietenkin söin vitamiinini kiltisti ja kokeilin ties mitä muita mömmöjä saamatta erityisen hyviä tuloksia. Kun töissä rupesin vähän niin kuin aikani kuluksi rasvaamaan käsiä, huomasin öpaut 6kk päästä etteivät kynnet enää olleetkaan niin hituiset.

    Mitään erityistä tuotesuositusta en anna, muuta kuin että kunnollinen käsivoide joka oikeasti kosteuttaa. Myös luulen että kynsinauhavoiteet/-öljyt auttavat.

    Tämä vinkki ei ole mikään kiveenhakattu, siis että se toimisi kaikilla, mutta joillakin saattaa toimia, varsinkin jos kynnet ovat kuivat ja liuskoittuvat ja/tai lohkeavat vähäisestäkin pökkäyksestä.

    Apua, mikä maratonkommentti :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Öljyäminen on erinomainen vinkki kuivuudesta johtuvaan lohkeiluun. Tähän minun tapaukseeni eli työkaluina käyttämiseen siitä ei yksistään ole apua, mutta yleisesti ottaen kynsien öljyäminen on kyllä erittäin kannattavaa. :)

  4. Mohn sanoo:

    Ei nyt ihan justiinsa liity postaukseen, mutta ajattelin kysäistä kunosaat varmaan vastata. Minulla on suht vahvat kynnet, mutta ne liuskoittuvat välillä paljonkin, varsinkin talvella. Lisäksi niihin tulee ”uria”. En tiedä miksi niitä oikeasti kutsutaan, mutta kynnen pinta ei siis ole tasainen vaan sellainen ”juovainen” joissakin kynsissä.

    Kysymys kuuluukin, että onko väliä millaisella viilalla kynnen pintaa viilaa? Minulla on kyllä sellaisia buffer-viiloja muutama, mutta tuntuu, että ne eivät olet kovin tehokkaita ja kynttä saa hinkuttaa ikuisuuden ennen kuin mitään tapahtuu. Onko tavallinen viila kuitenkin pahaksi kynnen pinnan viilamisessa?

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Mikä tahansa viila on pahaksi kynnen pinnan viilaamisessa. Mä kieltäisin bufferin ja kiillotusviilankin kokonaan, niistä on suurin hyöty miesten paksuille kynsille, joissa kiilto on kiva saada aikaan jotenkin muuten kuin lakkaamalla. Jokainen kiillotus- tai buffauskerta ohentaa kynttä, jolloin liuskoittuminen on aina todennäköisempää. Jos kynsissä on vahvuutta, kuten kerroit, tilanne ei ole heti ensimmäisestä kerrasta katastrofi, mutta silti suosittelen välttämään operaatiota.

      Jos juovat ovat pitkittäisiä, ne voivat johtua kuivuudesta, jolloin avokätinen öljyäminen saattaa auttaa. Poikittaiset urat (tai kuopat) saattavat olla merkki kynsinauhojen kovakätisestä painelusta tai psoriasiksesta.

      Mitään kiveen hakattua neuvoa en näkemättä lähde antamaan, mutta jätä pinnan hiominen kokonaan pois, hiero kynsiin reilusti öljyä ainakin kahdesti päivässä ja käytä ensimmäiseen tasoitushätään ridge filler-lakkoja. Mulla on käytössä Nail Tekin Foundation II, joka tasoittamisen lisäksi myös hoitaa kynttä.

      Tsemppiä projektiin!

      1. Mohn sanoo:

        Ohhoh! Enpäs tiennytkään, että se kynnen pinnan hiominen on noin huono juttu, parempi siis jättää se kokonaan pois repertuaarista. Kiitos kovasti vinkeistä!

        Juovat ovat juu pitkittäisiä. Mitään poikittaisia ei löydy eikä kuoppia ja käsittelen kynsinauhat suht harvoin ja melko helläkätisesti (käytössä on puinen kynsinauhatikku ja Manhattan-merkkinen Tallinnasta ostettu Cuticle Remover). Kädet on tosi kuivat, eli olisko ne sitten tosiaan siitä johtuvia…enemmän kosteutusta siis!

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Uita öljyssä ja juo paljon vettä. :)

  5. Sissi sanoo:

    Suosittelen Mavalan Scientifiqueta kaikille liuskoittuvista kynsistä kärsiville. Ja toki rasvaa, rasvaa ja rasvaa.

    Itselläni ei ole eroa käsien välillä, mutta en koskaan käytä kynsiä työkaluna. Ehkä jonkun teipin saatan vielä raaputtaa tai puhkaista reiän vessapaperipakkaukseen mutta kaikessa muussa käytän oikeita työkaluja -tai apukäsiä:)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kuvien perusteella sun kynsilaatu on juuri niitä suomalaisia poikkeustapauksia, sekä muodon että laadun suhteen. :) Mutta kiitos Mavala-vinkistä, tuote on mulle entuudestaan ihan tuntematon. :)

  6. bubbs sanoo:

    Mulla auttoi Opin Nail Envy. Ongelma oli liuskottumisessa ja murenemisessa, nyt ei ole oikeen mitään ongelmaa. Lakkauksetkin pysyvät kyllästymiseen asti, ei seuraavaan tuntiin asti, kuten ennen.

    En tietentahtoen pyri aiheuttamaan kynsilleni tuhoa, mutta en ikinä tule asettamaan kynsien ehjänäsäilymistä vaikkapa hätäisen, käsipelillä avustettavan betonin sekoittamisen edelle. Kynsien funktio on myös olla ensisijaisesti työkalu, ja vasta toissijaisesti jotain nättiä. Nail Envy-myrkky ja jatkuvat lakkakerrosten aikaansaama suoja kuitenkin mahdollistavat molemmat aika hyvin.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Betonin sekoittamisessa, apua! :D Ei vaan, ymmärrän oikein hyvin tämänkin näkökulman. ..vaikka olenkin itse opetellut laskostamaan jopa pyykit narulle kynsiystävällisesti.. ;)

      Työkaluohjeistus pätee vain silloin, kun kynsiä erityisesti halutaan kasvattaa ja tavanomaiset keinot eivät tunnu riittävän. Kukin tarpeidensa mukaan! :)

  7. Anni sanoo:

    Täällä yks liuskottuvista ja pehmeistä kynsistä kärsivä heittää kortensa kekoon. Ite sain aika hyviä tuloksia tolla jo mainitulla Mavalan tuotteella. Tai oikeastaan Mavalalla taitaa olla erikseen kynnen kovettaja, jota käytin/käytän, sekä kynnen kasvattaja. En tiedä, kumpaa tossa ylempänä jo mainostettiin.. Työkaverin kanssa joskus hehkutettiin, että nämä molemmat kyllä auttoivat meidän kassalaisten kynsissä, jotka olivat jatkuvasti raapimassa kassahihnaa (yh, kylmät väreet menee heti ku ajatteleekin.. ). Se kovettaja ainakin on mukavaa tavaraa, kun imeytyy kynteen sekunneissa eikä jätä minkäännäköstä pintaa kynteen! Sopii siis myös hoitoalalle ;) Mavalaa en muuten tunnusta mitenkään päin lempparimerkiksi, mutta tätä tuotetta aion ostaa lisää!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiintoisaa! Sivusit tuossa tähdellistä huomiota kovettamisen ja vahvistamisen välillä. Yleensä jos kynnet ovat pehmeät ja menevät liuskeille koska kynsi taipuu liiaksi, niihin auttaa kovettaja joka tekee kynnestä jäykemmän. Jos kynnet ovat liuskeilla koska ne ovat kuivat, kovettaja ei välttämättä auta, vaan tehokkaammin toimii öljy. Tuskastuttavaa ja nihkeää, mutta kun kokeilujen myötä löytyy omiin kynsiin toimiva aputuote, kannattaa pitäytyä rutiineissa. :)

      Pistän nimen mieleen. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.