Pöyhitty polkkatukka

Nyt olisivat helpot keinot tarpeen. Olen nyt reilun viikon yrittänyt tutustua tämän uuden tukkamitan kanssa ja täytyy sanoa että kun tässä iässä ottaa ensimmäistä kertaa suoristusraudan käteen, ollaan aika heikoilla kantimilla. Kääntelen ja vääntelen rautaa ihan mihin suuntaan sattuu, eikä geometrinen hahmotuskykyni ole pätkääkään avuksi.

Siellä täällä on käherää sikkuraa ja jostain syystä vasemmalla puolella päätä aina yksi 45° kulmassa sojottava latvanippu. Kasvoja kehystävät suortuvat saan jotenkin sinnepäin, mutta senttikin taaemmas kohti takaraivoa ja suuntavaistoni pettää täysin. Touhuan raudan kanssa aikani (olen jo oppinut tiivistämään meikkausrutiineja viidellä minuutilla, jotta aikaa tukanlaittoon ylipäätään jää), haron tukan läpi sormilla ja kuorrutan ”kampauksen” desillä lakkaa. Pohja on suora, päällä muutama kärvähtäneen näköinen söherö. Tältä se näyttää hyvinä päivinä.

Mnjaaaah. Parina huonompana päivänä olen lykännyt tukan sekaan rusettipannan (”Ehkä vähän pedobear”, huomautti työkaveri) ja muutamaan otteeseen vakavasti harkinnut myös jonkinlaisen hattuvaraston keräämistä. Vaikeita teitä kohti voittoa?

Nyt jos jollain on antaa todella pelkistettyjä vinkkejä ja muistisääntöjä siitä, mihin suuntaan rautaa tulisi käännellä, saa erittäin mielellään olla tälle käherrysnoviisille avuksi. Ja joo, YT on varmasti täynnä opetusvideoita, mutta kun kerronta jää mieleen paremmin kuin kuvitus. Pliis?

Taustalla soi: Dj Mam’s

20 Comments Lisää omasi

  1. hiikka sanoo:

    Oletkos koittanut muuten kääntää rautaa vain puoli kierrosta sen normaalin 360 astetta? Ajattelin että puolikas voisi riittää tuossa mitassa… olisi sellaisia kivoja laineita vain.

    Minä itse valloitan vessan raudan kanssa, avaan vessan peilikaapinovet ja nostan toisen jalan vessan pöntölle (ahdas vessa) katselen toisesta peilistä takana tapahtuvia asioita. Aloitan väkeltämisen takaa (nosta ylimääräiset klipseillä kiinni) pari alimmaista vedän itse alaspäin, mutta se on makuasia. Hiukan ennen korvien yläkorkeutta aloitan kääntämään taaksepäin (kaikki sivut käännän taaksepäin) mutta en vaihda raudalla puolta ollenkaan vaan menen oikealta vasemmalle ns. yläkautta jakauksen kohdalla vain vaihdan hieman raudan kulmaa, joten kääntö suunta pysyy koko ajan samana. Mutta jos haluat tehdä kuten normaalit käännä rautaa vasemmalla vastakarvaan, oikealla myötäseen. Jos vasemman ja oikean ero on vaikea, laita vasempaan hanska (oletan ettet ole vasuri, joten hanska auttaa näppien palamiseenkin) ja silloin muista hanskan puolella vedetään vastakarvaan ja oikealla (hanskattomalla) kuten kellon viisarit.

    Kamalan iso ”väkerrys”rauta on kömpelö kiharoiden kanssa… 9 pilven micro maksaa ”vain” n. 60 € ;)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      No juuri tällaisia ratakiskovinkkejä olen kaivannut! Kiitos, kokeilen heti huomenna! :)

    2. Myy sanoo:

      Myötäkarva vastakarva kellon viisarit.. Whaaaat, mä tipuin kärryiltä :D Olen aika käsi raudalla kihartamisen kanssa. Pitkään tukkaan sain vaan takkuja. Kun lyhyt tukkamalli oli toispuoleinen, osasin kihartaa just ja just sen pitkän puolen. Nyt symmetrisen lyhyen kanssa a) en osaa b) näytän kiharrettuna mummolta.

      1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

        Mummolta? Pyh ja pah! :D

  2. N sanoo:

    Itselläni suoristusraudalla kihartamista helpottaa, kun pitää rautaa 45 asteen kulmassa maahan nähden. Vaikea selittää paremmin. Olen huomannut, että kiharat kusee, mikäli nostan raudan vahingossa pystyyn tai lasken liian vaakasuoraan. Aika yksinkertainen asia, mutta on pelastanut minut :) Takaosan hiusten kihartamisessa joudun nimittäin oikeasti kiinnitämään tähän huomiota, etuosassa asento tulee luonnostaan.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Okei! Hyvä vinkki, en olisi varmaan itse edes hoksannut kokeilla mitään muuta kuin vaateria. Ah, ihanat lukijat! :)

  3. Shiny sanoo:

    En tiedä tukkavinkkejä (itsekin painiskelen samojen suoristusrautakysymysten kanssa :D), mutta vitsi kun oot nätti näissä kuvissa! <3

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Voi kiitos, olipa ihanasti sanottu. Ehkä se on tuo vahingosta voittoon -huulipuna, joka freesaa niin hurjasti? :)

      Jää ihmeessä seuraamaan kommenttiketjua, olen ihan varma että täältä löytyy meille tumpeloille apuja! :)

  4. Heidi sanoo:

    Itse tykkäsin tossa pituudessa erikokoisista laineista; ota hiuksista ohuita (ja enemmän tai vähemmän leveitä) osioita, sitten vaan rauta sinne juureen, ja sellaista edestakaista ranneliiketta, ylös – alas, ylös – alas. Eli kun rauta on kädessä, niin vedät sitä rautaa hiusta pitkin, ja samalla vedät vuorotellen ylös ja alas. Tosta nyt ei saa mitään selkoo, mutta jos ymmärrät, niin nättiä tulee. Kannattaa juuressa aloittaa vetämällä ylöspäin, niin hius nousee päänahasta ja näyttää tuuheammalta. Mitä tiuhempaan vaihdat suuntaa, sitä tiheämpää/pienempää lainetta tulee, ja vastaavasti isompaa/löyhempää kun vaihdat suuntaa harvemmin.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Eli siis keikutan ylös-alas sitä osiota, joka on vasta matkalla raudan sisään? Voiko se olla niin helppoa?

      1. Heidi sanoo:

        Vedät siis vaan rautaa eteenpäin ja kädessä olevaa rautaa ketkutat ees-taas. Just niin helppoa!:D Jos ei ekalla yrittämällä onnistu, niin älä lannistu, mulla tulee aina jotain satunnaisia suortuvia kun on vaan suoria, mutta käsittely uusiksi vaan!

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Ahaaa..! No ehkä tää tarvii vaan kokeilla. :D

  5. Mohn sanoo:

    Juu, kerrassaan nätiltä näytät!

    En tiedä minkä verran on merkitystä sillä, että valvon kolmatta yövuoroani, mutta jotenkin en tajua noista selityksistä mitään. :-O Siis mitä tässä kommenttiketjussa on selitetty. Itse pärjään omien hiusteni ja raudan kanssa suht koht kivasti, mutta en mä mikään pro ole todellakaan! Siksi innolla aloinkin lueskellä mitä kivaa ihmiset on kirjoitelleet sulle, mutta aivot ei vaan suostu tajuaan. :-P Ehkä sitten aukeaisi jos kokeilisi niin, että on se rauta konkreettisesti käsillä. :-D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Heh, se voi olla helpompaa kapula hanskassa. :) Mulle jo toi 45° kulma teki ihmeitä, olen ollut kyllä niiiin tumpelo..! :D

  6. Aino sanoo:

    Mitä huulipunaa sinulla on näissä kuvissa? :)

    1. Apua, tämä on noloa, mutta en kerta kaikkiaan muista! Yritin lueskella edeltäviä ja tulevia juttuja, mutta en siltikään ole ihan varma. :D Lähin veikkaukseni on MAC Playtime – se on ainakin ostettu kokoelmiin näihin aikoihin ja muistaakseni leikittelin sillä useamman päivän. Jos keksin varmaksi, mikä huulipuna on kyseessä, käyn huikkaamassa sen tänne. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.