Meikkipussin reissuvarustelu

Osa siitä sunnuntain hätääntymisestä johtui pakkovalitsemisesta, jossa olen surkea. Viikko tien päällä tarkoittaa, etten ole omien kosmetiikkavarastojeni äärellä, vaan joudun etukäteen miettimään mitä kaikkea viiden päivän aikana mahdollisesti tarvitsen. Siinä on hamsterille kriisin paikka.

Jouduin tekemään karsintaa ja rajanvetoa sekä värikosmetiikan että ihonhoidon puolella, mutta ehdottomasti suurempi ongelma ilmeni ensimmäisen kanssa. Ihonhoidossa vallitsevat kuitenkin edes hatarat rutiinit joiden mukaan hahmotella toimintasuunnitelmaa, kun taas värikosmetiikan puolelta ei löydy yhtään tuotetta, jota käyttäisin joka päivä. Ihan totta – yritin vakavissani miettiä. Vaihtelen meikkivoidetta, luomenpohjustajaa, ripsiväriä ja kulmatuotteita fiiliksen mukaan – luomiväreistä, poskipunista ja huulipunista puhumattakaan. Ainoat kulmakivet, jotka sain suhteellisen helposti naarattua meikkipöydän uumenista tähän aikuismaiseen reissupussiin, olivat lämpimällä vedellä lähtevä ripsiväri sekä silmien alle käyttämäni peitevoide. Kaikki muu leijaili pääni yläpuolella suurena solmuun nivoutuneena nippuna kysymysmerkkejä ja suunnilleen näillä perusteilla pujottelin välimerkkejä irti toisistaan:

Meikkivoide – mikä näistä toimii aina? Ei mikään. Lähes aina? Tämä. Onko sitä riittävästi jäljellä? Ei. Mitä meikkivoidetta on riittävästi jäljellä? Tätä. Toimiiko se suht varmasti? Toimii, jos alla on riittävästi kosteutta. Okei.

Kosteusvoide – ks. edellinen. Otetaan varmuuden vuoksi öljy. Ehtiikö se imeytyä riittävästi yön aikana? En tiedä. Otetaan riski.

Pohjustusvoide – okei, jos pohja on mahdollisesti yön jäljiltä vähän öljyinen, mikä näistä luo päälle tahmean pinnan ilman kiristävää tunnetta? Tämä. Pitääkö se meikin paikoillaan? Jep. Tasoittaa ihon pintaa? Kyllävaan. Okei, siis se.

Peitevoide – montako jaksan kantaa? Tämä yksi on ehdoton, mutta entäs muut? Riittääkö punapohjainen peitturi silmänalusille yksinään vai tarvitsenko alle neutraloijan? Tarvitsen, edustusnäkymän on oltava kunnossa. Mikä keltapohjaisista peitevoiteista olisi paras jo valitun meikkivoiteen kanssa? Tuo. Riittääkö se viikoksi? No eipä taida riittää. Seuraavaksi vahvin vaihtoehto? Tässä näin. Voi ei, toivotaan parasta.

Puuteri – väritön irtopuuteri vai värillinen kivipuuteri? Ensimmäinen olisi hienojakoisempi ja parempi silmänalusille, mutta leviää laukussa katastrofaalisesti, koska joku välkky on riipinyt kannen reikiä suojaavan tarran veks. Kivipuuteri? Ei jätä niin siroa jälkeä. Hmm. Nyt on paha. Ha, entäs se väritön kivipuuteri? Vetelee viimeisiään, mutta saattaa juuri ja juuri piisata reissun ajaksi. Otamme sen.

Kulmatuotteet – hätähätähätä. Kaikkein istuvimman värinen kynä loppui aamulla ja jäljelle jäi mitä? Kaksi liian tummaa kynää, yksi liian keltainen kynä, siveltimellä levitettävä geeli joka on painavassa lasipurkissa, tosi tarkkaa työstöä vaativa tuubissa tuleva geeli tai jokin luomiväri. Luomiväri! Tietty! Ai, mutta kun se ainoa mattainen on liian vaalea. Möh. Entäs liian tumma kynä ja liian vaalea luomiväri? Jes! Onko niitä kokeiltu? Ei. Kokeillaanko reissussa riskillä? Jessöör!

Luomivärit – apua. Tämänluonteisella reissulla on oltava joka päivä eri meikissä. Skarpissa, viimeistellyssä ja trendikkäässä meikissä. Helppo. Tarvitaan siis mattaväreistä mustaa ja ruskeaa, metalleista punaista ja kuparia sekä paletillinen erilaisia vaaleita. Ja yksi sininen, kaiken varalta. Vihreää? Ei. Keltaista? En omista. Oranssia? Nääh. Mennään näillä.

Rajaustuotteet – yleispätevyysperiaatteella. Taidan tyytyä mustaan geeliin ja yhteen mustaan kynään. Teroitetaan se nyt, niin ainakin yhden muovinpalan saa jättää pois. Ah ja juu, valkoinen myös. Jos tulee vaikka valvottua, köh.

Luomenpohjustus – voi ei. Paint Potit ovat ihania, mutta painavat lasikuoressaan kuin synti. Kävisikö tuo loppuun rutisteltu tuubinloppu? Saa kelvata. Toivotaan että tehot piisaavat.

Ripsiväri – nyt taidetaan ottaa varman päälle ja valkata mukaan ainoastaan tämä lämpimällä vedellä lähtevä säävarma vaihtoehto. Tarvitaanko ripsivärille pohjustajaa? Tarvittaisiin, mutta se saa nyt jäädä. Nyyh.

Silmämeikinpoistoaine – tämä pikkupullo ja sen pohjalla oleva loiskaisu saavat ehdottomasti paikan edellisten seurassa. Pliiiiis, riitä kiltti koko viikoksi!

Poskipuna – oijjjojoioi. Luulen katuvani valintaa, mutta napataan nyt kuitenkin mukaan vain yksi ja ainoa. Ihan vaan yksi. Jos tulee pakkotilanne, käytetään sen päällä jotain huulipunaa tuomassa lisäväriä. Ja siitä puheenollen.

Huulipuna – The Ongelma. Nude? Punainen? Lila? Tumma? Kevyt? Peittävä? Kynät? Argh, en kestä. Nyt on pakko valita useampi. Otetaan tuo pinkki, tuo lila, tästä yksi vaalea ja laukun pohjalla taisi olla se yksi tumma viininpunainen. Eipäs kun hetkinen. Jätetään se viimeinen pois ja otetaan tilalle vain tumma rajauskynä, sillä saa tehtyä kauniit tummat huulet. Kerrataanpas: pinkki, lila, nude ja villinä korttina tumma kynä? Joo, eiköhän näillä. Ja pohjustaja, se on ihan ehdottomasti oltava! Entäs kiillot, tarvitaanko niitä? Mmmmh. Jos otan vain yhden kimaltavan ja kylmänsävyisen niin se saa luvan kelvata kaikkien kanssa. Kai? No, onneksi matta on muotia.

Aurinkopuuteri – voi rähmä, pakko kai mahduttaa vielä tämäkin. Illaksi tarvitaan dramatiikkaa. Nytkö alkaisi olla paketti kasassa? Mmph, eiiii vaan itseasiassa kaikki siveltimet puuttuvat vielä. Jätetäänkö niiden ruotiminen huomiseen? Jeps, siveltimet saavat jäädä huomiseen. Mutta hohtopuuterin sujautan tuosta vielä ihan äkkiseltään mukaan, aukkapuuterille kaveriksi. Nuin!

Noh, mitäs tuumaatte reissupussista – piisaako vai ollaanko pulassa?

Taustalla soi: Asaf Avidan

27 Comments Lisää omasi

  1. Ikvm sanoo:

    Onneksi itsellä ei ole meikkivoiteita, peiteaineita eikä kulmatuotteita sellaista määrää, että reissuun lähtiessä tarvisi niistäkin stressata. Niiden osto ei ole yhtä mukavaa, kun huulituotteiden, luomivärien ja poskipunien ostelu. Enemmän pulmia kuitenkin aiheuttavat vaatteet. Mutta minun ei tarvitsekaan olla töiden puolesta edustava, parempi olisi vain olla mahdottoman valju ja rönttöinen :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Eihän näistä stressata kuuluisikaan, mutta kun se pirun stressisiru on niin syvällä ihon alla..! :)

  2. Salla sanoo:

    Hahaa, mahtava postaus, samastun. Tosin mun reissuilla ketään ei kiinnosta mun meikki eli paineet puuttuvat ;)

    Mä mietin yleensä meikkejä kokonaisuuksittain. Jos teen noin kuin sinä, niin mulla on lopputuloksena kasa meikkejä, jotka eivät sovi yhteen. Huulipunia raahaan ihan älyttömästi, päivän huulipunan valitseminen on ihan henkimaailman juttuja. Niin ja poskipunia ehdottomasti mukaan useita :)

    Kivaa viikkoa ja Helsinkiä!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos! Mä olen niin hetken lapsi, että kokonaisuuksien viilaamisesta etukäteen ei tule mitään. Kaikki riippuu aamusta ja siitä mitä peilistä aamulla katsoo. :)

  3. Eiko sanoo:

    Samaistuin, vaikka en ihan noin pitkällistä keskustelua käykään mieleni kanssa jokaisesta tuoteryhmästä. Olen lisäksi niin tylsä, että mulla on käytössä vain yksi luomivärin pohjustaja ja peiteaine sekä kulmakynä. Helpottaa, suosittelen ;). Poskipunien ja luomivärien kanssa olen taas ongelmissa. Huulipuna taas on se turvallisin kiiltopuna joka pyörii laukunpohjalla aina muutenkin.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hauskaa, miten erilaisia mieltymyksiä kahdella samanlaisella meikkihöperöllä onkaan. :)

  4. Mohn sanoo:

    Hmmm….meikkipussin reissuvarustelu….mun tapauksessani kyseessä on meikkipussiEN reissuvarustelu. Tai oikeastaan yksi on enemmänkin beautybox missä on putsaus- ja ihonhoitotuotteet, mutta meikkejä varten on vähintään se kaksi meikkipussia. Tai no, säiliötä. ;-D Jos on IHAN PAKKO (tyyliin ase ohimolla) niin saan ehkä jotenkuten meikkini sullottua yhteen (isoon) pussukkaan.

    Jees. Ja siis mähän yritän aina baariinkiin rehata mukana älyttömän määrän rojua. Eikä siellä olla sentään kuin muutama tunti… o.O Ja juu, käyttöaste lähes 0. :-D Ainakin jos on vauhti päällä…

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hahaa, ihan mahtavaa! :)

  5. Terhimarjaana sanoo:

    OMG! Vähänkö tunnen itseni TO-DEL-LA luuseriksi, kun meikkaan joka aamu about samoilla (yksillä) kamoilla. Vaihtelen ainoastaan luomiväriä ja rajauskynää….todella säälittävää. Tähän päälle kun lisää pyöreät silmät, joihin en voisi ikinä kuvitellakaan mitään siipirajauksia, niin tämän blogin seuraaminen on toisinaan melkeinpä tuskallista ;-)

    PS. Meikkipussissani on kolme sivellintä: yksi iso, jolla levitän mineraalijauhepohjan, poskipunan ja aurinkopuuterin; yksi pieni, jolla levitän peitevoiteen (sen ainoan, tuubi kestänyt lähemmäs 5 vuotta eikä puhettakaan, että olisi mitään eri sävyjä) ja kolmas on varattu luomivärin levitykseen…about kaikki luomivärit siis tällä yhdellä ja samalla. Myönnän kyllä nykyisin tuntevani omantunnon kolkautuksen joka aamu; mieleen tulee väistämättä se sun sivellinpostaus <3

    Että tästä sopii repiä.

    1. Ikvm sanoo:

      Katoppa Pixiwoon tutoriaali Angelica Jolien meikkityylistä Youtubesta. Joliella on oikesti pyöreät silmät, meikkityyli vain häivyttää pyöreyttä hieman. Onnistuu siipirajaukset siis pyöreisiin silmiin, ja näyttää pirun hyvältäkin. :) Samalla tavalla niitä vain ei tehdä kuten esim. mantelinmuotoisilla silmillä, näyttää pöljältä.. Harjoittelua vaativaa mutta kannattaa kokeilla. Terv. Toinen kummituseläin/ silmät pyöreät kuin lautaset. :)

      1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

        Hyvä vinkki, kurkataan molemmat! :)

    2. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Heh, ei kellään kuulu olla sataa sivellintä – älä vaan ota täältä mallia. Mutta luomivärisiveltimiä, niissä hyöty tulee vahvimmin esiin. Jos edes kaksi? :)

      1. Terhimarjaana sanoo:

        No okei. Two it is. Millaisen setin näkisit hyödyllisimmäksi?

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Toinen litteä ja toinen pörheä. Litteällä levitys, painelu, tarkat puuhat sekä rajaustyyppiset jutut ja sillä pörheällä kaikki pehmennykset, häivyttelyt ja korjailut. :)

          1. Terhimarjaana sanoo:

            Voi kun näkisit kuinka mä meikkaan mun silmät….ihan ei tuohon tarkkuuteen päästä ;-) mut lupaan hommata litteän siveltimen tuon mun pörheäksi (kai) luokiteltavan kaveriksi.

  6. N sanoo:

    Tuo kosmetiikan reissuvarustelu on aina kamalaa. Asun kahdessa kaupungissa. Onneksi ihon- ja hiustenhoitotuotteet löytyy molemmista kodeista, joten ihan kaikkea ei aina tarvitse raahata (lukuun ottamatta kalliimpia tuotteita, joita ei raaski ostaa kahta kappaletta). Meikit sen sijaan ovat The Problem. Toisaalta haluaisi lähteä mahdollisimman kevyin kantamuksin (gradukirjallisuuden mukana junassa raahaaminen rajoittaa muun tavaran ottamista). Mutku mä haluun kaiken, mitä jos tarviikin/haluunkin…! Päädynkin usein ottamaan järjettömän määrän meikkiä ja kun urheiluvaatteista ja kengistä ei voi tinkiä, niin tavallinen vaatevarasto on erittäin rajoitettu. Ehkä hankalin valinta on silmämeikkituotteiden kanssa. Tosin myös meikkivoide-/bb- ja poskipunapohdiskelu on stressaavaa. Päädyn monesti (=aina, ei vaan kuulosta yhtä pahalta :D) ottamaan kaksi meikkipussillista meikkejä. Hiukan samaa vikaan kuin Mohnilla, baarissakin kirjekuorilaukussa on sen tason hätävara, että niillä voisi tehdä every day –meikin yksinkin :D Matkalle pienempään meikkipussiin kasvotuotteet, isompaan silmä- & huulituotteet ja kynsilakat. Vaikka kaikkeen muuhun reissaamisessa tottuu, niin ei tähän meikkien valintaan, ei edes kuuden vuoden kokemuksella.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Vau, kuulostaa stressaavalta. Kaksi meikkipussia sallittakoon..paitsi että kynsilakat? Niitä mä en kyllä jaksaisi kanniskella. :)

  7. bubbs sanoo:

    Mulle minimaaliset matkatavarat ovat jotenkin tosi tärkeä juttu. En kanna grammaakaan ylimääräistä mukanani (kenties siksi, että jaksan näin kantaa isomman määrän hankintoja paluumatkalla). En viitsi siis viedä 10ml minituubia bb-voidetta, kun voin yhtä hyvin ottaa 2x1ml näytepussin samaa tavaraa. Shampoot ja hoitoaineet lähtevät niinikään mukaan näytepusseina, kaikki ihon kosteuttamiseen tarvittava myös – näitä onneksi kertyy enemmän kuin kerkeän reissata. Puhdistusöljypullon vetoisuus on 25ml, kakkosputsaria on 15ml. Puuterikin löytyy minikokoisena, samoin kuivashampoo, 100ml muotoilutuotteet hiuksille tuntuvat liialliselta kantamiselta ja jäävät yleensä kotiin. Kampaajaltani saamani 2ml hiusöljy pääsee paikkaamaan loppukuusta kaikilla reissuilla kiusanneen silottavan, minikokoisen hiustuotteen vajetta. Yksi kiiltävä, sävyttävä huulirasva, enintään yksi huulipuna (maailman kaunein sellainen, eli Nars Red Lizard), yksi pikkuruinen neutraali matkapaletti luomivärejä, 38-ripsiväri, yksi poskipuna. Kulmakarvat ja rajaukset saavat mukaan ne päivittäiset perustuotteensa, geelilineri on ainut lasipurkki matkassa. Ei mitään sellaista, mikä ei olisi välttämätöntä tunteakseen kasvot omikseen, eikä varmasti mitään, mikä saattaisi jopa palata käyttämättä takaisin.

    Reissaan matkatavarakriittisesti vain muutamia kertoja vuodessa – autoreissaus erikseen – mutta mietin näitä aika paljon. Kerään visusti talteen kaikki potentiaaliset matkahyödynnettävät, ja matkatuotekokoelma tahtookin herkästi paisua.. Eikä niitä tietysti voi ikinä käyttää kotona. Ei, vaikka se purkki olisikin vajaana vielä kevyempi kannettava.

    1. N sanoo:

      Mä olen ruvennut tietoisesti käyttämään pois matkakokovarastoani. Niitä tuli hamstrattua ennen enemmän kuin laki sallii. Joskus siivotessani kaappia järkytyin siitä määrästä ja päätin käyttää pois niitäkin. Saahan niitä sitten aina lisää kaupasta. Tämä on tosin hankalaa, kun kaikkea mahdollista on jo valmiiksi vähintään kolme erilaista täysikokoista purkkia. Olenkin säästänyt kätevän kokoiset uudelleen täytettävät matkapurkit ja sitten täytellyt niitä reissuun lempivoiteillani, shampoilla yms. En nimittäin uskalla kuitenkaan kokeilla reissussa mitään uutta ja otan mukaan hiusten ja ihonhoidon osalta mielummin luottotuotteita.

      1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

        Sama juttu. Reissuun lähtee aina vaan tuttuja juttuja, etenkin kun kyse on ihonhoidosta. Meikkien kanssa olen vapaamielisempi, mutta ihoni vaatii vakautta. Saman vakauden kun saisi iskostettua tähän ailahtelevaiseen mieleen niin avot. :)

    2. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Vau, organisoitua puuhaa. Mä taidan tykätä omista purkeistani liikaa käyttääkseni pelkkiä kertispussukoita..
      Mutta tässä hattu: *hattu*
      ja tässä nosto: *nosto*

      :)

      1. bubbs sanoo:

        Joo, jäi tosiaan mainitsematta, että ihan omat ja tutut tuotteet ihonhoidossa mullakin on käytössä, vaikkakin näytekoossa. Kun diggaan noita aasialaisia, ja aasialaiset myyjät tykittävät näytteitä kasapäin mukaan jokaiseen tilaukseen kuitenkin, näyteversiotkin ovat ihan tuttuja ja käytössä normikoossa sit kotona.

        Shampoot ym. kelpaavat ensikokeiluunkin, samoin käsi/kroppavoiteet ym, joilla nyt ei kauheasti yleensä metsään mennä. Hoitoainenäytteestä reissussa on yksi trauma, joku superallergikoille suunnattu hoitsikka kaikessa sisällöttömyydessään aikaansai sellaiset takkukasat, että ei autanut kuin suunnata markettiin ja hakea jotain kelvollista tilalle.

  8. Sä kun olet selvästi kosmetiikan hifistelijäa ( ja mä en ) olis tosi kiva lukea mitä kaikkea purkkeja käytät päivittäin.
    Purkkien määrä vois olla melkoinen.
    Eli ihan normitiistai, mitä kaikkea sinulla on käytössä työpäivän yhteydessä.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Sellainen raportti on itseasiassa tehty tammikuussa, pääset lukemaan sen tästä:

      http://viilankantolupa.bellablogit.fi/2013/01/26/paivan-kosmetiikka-annos/

      Ihan täsmälleen tuo ei enää pidä paikkaansa, mutta suuntaviivat ovat valitettavan samanlaiset edelleen.. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.