Rajaton rakkaus

Olen usein toitottanut, että meikkaamisessa ei ole sääntöjä. Mikään yksittäinen neuvo ei ole yleispätevä. Yksikään kikka ei toimi kaikille, mutta jokaiselle on taatusti olemassa niksi, joka tepsii. Todistaakseni tämän listaan alle muutaman tällä viikolla näkemäni leuanpudottajan:

– Oranssi huultenrajauskynä näyttää sinisten silmien rajaajana ällistyttävän hyvältä. Pääni alkoi yhtäkkiä täyttyä ajatuksilla tyttörakkaudesta, enkä saanut silmiäni irti pöydän takana istuvasta blondista. Luoja!

– Meikkipuuterin päälle voi kerrostaa nestemäistä meikkivoidetta, eikä mitään pahaa tapahdu. Tai tapahtuu – mielipaha siitä, etten ole hoksannut kokeilla tätä itse. Täydellinen meikkipohja!

– Harmaan huulipunan päälle voi piirtää punaisella kynällä ja lopputulos on mielettömän kaunis. Kuka olisi arvannut? En osaa kuvailla sävyä, mutta lupaan tehdä oman versioni.

– Geelilinerista ja peitevoiteesta sekoittamalla saa järjettömän hyvän kulmakarvavärin. Tietenkin saa. Miksei saisi. Hitto!

– Sinimustan tatuoinnin saa peittoon neutraloimalla sen punaruskealla huultenrajauskynällä ja siirtymällä vasta sitten peitevoiteeseen. Vau.

Nämä viisi yksinkertaista esimerkkiä muuttivat meikkaamiseni täysin. En tarkoita, että alan heti huomenna soveltamaan vain ja ainoastaan näitä tekniikoita, vaan että kertakaikkiaan vasta nyt se iski tajuntaani: ihan mitä tahansa voi kokeilla. Kokeile! Sekoita itse! Testaa! Jos se toimii, käytä. Jos ei onnistu kerralla, kokeile jotain muuta. Pahin mitä voi tapahtua on vanulappuun pyyhittävä kerta-annos. Siinäkö on syytä huoleen? No ei niin.

Sovitaanko, että jokainen ottaa työn alle kokeilla yhtä omaa kosmetiikkaseosta seuraavan viikon sisällä? Nössöt voivat yhdistää vaikka peitevoidetta kosteusvoiteeseen ja uskalikot kokkaavat itselleen sen uuden kulmavärin. Kumpaan joukkueeseen sinä kuulut? Odotan täyttä raporttia ensi viikon keskiviikkoon mennessä.

Taustalla soi: Rita Ora

16 Comments Lisää omasi

  1. Tiina sanoo:

    Nyt muuten soi päässä Antti Tuisku.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Mitähä? :)

      1. Tiina sanoo:

        _Rakkaus_ oooooooooooon
        Ikiaikainen ja suuuuuunnatooooon
        Se on _rajoittamaton_, täysin viaton

        Ja niin edelleen.
        Mut hei, ei se haittaa, Antti on <3

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Apua, nyt se ei mee pois! Luojan kiitos mä kuuntelen enemmän omavalintaista, kuin radiosoittoa. :)

  2. Ikvm sanoo:

    Enpä tiedä onko nämä maailmaa mullistavia kikkoja, mutta joskus kulmakarvojen sojoittaessa miten sattuu eikä geelistä ole apua olen ruskealla ripsivärillä taltuttanut omapäiset karvat. Ripsaria olen reissussa käyttänyt rajauksena, jos ei geeliä ole muistanut ottaa mukaan. Luomivärejä ja poskipunia käytän huoletta sekaisin saadakseni haluamaani väriä aikaiseksi sekoittamalla, kun kaikkea ei voi ostaa. Bb-voidetta käytän välillä meikkivoiteen pohjustuksessa halutessani täysin peittävän, mutta luonnollisen näköisen meikkipohjan erikoistilaisuuksiin.

    Ripsiväriä käytän kahtaa joka aamu saadakseni taivutetut, erotellut, tuuheat ja pitkät ripset (kun noiden saavuttaminen ei näytä yhdelle olevan mahdollista). Ja peiteaineista teen itselle sopivan kombon, kun ihonsävyyni sopivaa peiteainetta en ole löytänyt, aina liian punaisia tai oransseja. Meikkivoiteistakin sekoitan sopivan värin. Yleensä taideopinnoissa opitulla väriopilla pääsee pitkälle sekoitteluissa.

    Kiva kuulla näitä vinkkejä ja toivottavasti muilla on erikoisempia kokkailuja kertoa.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hei ihan mahtavia! Näillä pääsee jo pitkälle! :)

  3. Elisa sanoo:

    Mulla on blogissa kokeilu, jossa sekoitin silikonista primeria irtoposkipunaan. Tulos oli ihanan kuulas ja luonnollinen, ja näin sain suosikkiposkipunastani taas ihan uuden puolen esiin.

    Toinen hyvä kikka on levittää jähmeää primeria meikkivoiteen päälle ongelmakohtiin. Näin mulla esim. ihohuokoset tasoittuvat jotenkin paljon paremmin, kuin meikkivoiteen alle levitettynä.

    Superhyviä vinkkejä nämä sun, vitsit kun arjen myllerryksessä tajuaisi käyttää tällaisia oikoteitä ja kikkoja enemmänkin!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      No kiitos vaan samoin, mainioita vinkkejä! :) Jokaisella pitäisi kyllä olla yksi silikonistyyppinen primer, sillä tekee vaikka mitä. Jätin listalta pois siihen liittyvän niksin, joka aukeaa paremmin kuvituksen kuin sanoituksen kautta.. ;)

  4. Piia sanoo:

    Taas mainio kirjoitus sinulta! Ei ole mitään omia erikoisvinkkejä, siksi tätä luenkin ;). Ainoa, minkä olen vuosien jälkeenymmärtänyt on, että jumppaan kannattaa mennä täydessä meikissä. Siis vaikka hikoilisi kuin sadettaja. Ja nyt tarkoitan todella heavyä hikoilua, sellaista että hiukset ovat kuin pesun jäljiltä – eivät pyyhekuivat. Kunnon meikki pysyy vain silmissä, mutta sekin on jotain. Ei näytä ihan niin kaamealta. Eikä ihan niin paljon dissaa niitä, joiden iho on ihan matta ja tukka tandemilla tunnin jälkeen ;).

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Heh. :) Kommenttiboksi tarkkailuun, täältä löytyy vaikka mitä. :)

  5. täällä nössö ilmoittautuu ja lupaa ensi viikolla yhdistää peitevoidetta kosteusvoiteeseen,

    Täällä soi Jesse Kaikuranta tuplana. Jesse laulaa youtubesta ja mä itse siinä mukana, ihanan elävireisenä.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hyvähyvä, pienestä se lähtee! :)

  6. Mohn sanoo:

    No minä olen varsinainen sörssäilijä ja kokeilija. Olen aina ollut luonteeltani sen sorttinen, että jos ei homma toimi tavalla A niin sitten kokeillaan tapaa B ja mennään vaikka sitten sinne Ö:hön asti jos ei muu auta. ;-) Mulle nää kikkailut vaan on jotenkin niin luontevia, että en aina edes tajua, että niissä olisi muka jotain erikoista. :-D Niin kuin vaikkapa tuo nestemäisen meikkivoiteen käyttäminen meikkipuuterin päällä (tosin mulla on pieni kutina, että olisin jossakin maininnut asiasta, en vaan osaa yhtään sanoa oliko se blogissa vai jossain muualla ;-) ).

    Niin ja nyt ei tietenkään tule mitään mieleen mitä olisin kikkaillut…. Meikkivoiteita sekoittelen tämän tästä keskenään saadakseni haluamani lopputuloksen ja esim. Grimasin voidemaista ja tuhtia meikkivoidetta olen jo pidempään sekoitellut kasvovoiteen kanssa saadakseni vähän kevyemmän lopputuloksen. Jos ihossa on kuivia kohtia tai kenties jopa paranemassa olevia (yh, ne on rumia) näppylärupia niin mulla niiden peittämisessä toimiii parhaiten sormin kohtisuoraan päälle töpötelty peitevoide ja sitten todella reilusti (lue: to-del-la reilusti) mineraalimeikkipuuteria (tai kai mikä vaan irtopuuteri periaatteessa kävis) samaisen sormen päähän ja sekin sitten töpötellään (kärsivällisesti nimenomaan töpötellään, ei hinkata eikä vedellä menemään) siihen päälle. Ja niin kauan töpötellään, että puuteri on nätisti sulautunut ihoon. Eihän esim. semmosta kuivaa rupea tietenkään noinkaan pois taiota, mutta parhaimmillaan lopputulos on melko huomaamaton.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hauskaa luettavaa. :) Ja ehdottoman hyvä vinkki finnin peittämiseen, kokeilen taatusti tätä seuraavaksi!

  7. pömppä sanoo:

    Kokeilin tuota meikkipuuteri + meikkivoide vinkkiä. Tosin tällä kertaa tuotteet eivät oikein pelanneet yhteen, vaan joistain kohdista meikkipuuteri alkoi ”rullaamaan”. Veikkaan, että syynä oli koostumukseltaan liian ”kuiva” meikkivoide. Tietenkään en ollut testannut yhdistelmää ajan kanssa esim. illalla, vaan seikkailunhaluisena päätin saada vähän jännitystä työaamuun. Onneksi pahimman kriisin sai pelastettua, kun lätki kuivimpiin kohtiin sävyttävää kosteusvoidetta. Jatkossa uusien yhdistelmien testaus tapahtukoon iltaisin tai viikonloppuisin hyvällä ajalla :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Joo hei ehdottomasti tarvitaan sellainen ohut, melkein vetinen meikkivoide että tämä yhdistelmä toimii, apua sekö jäi mainitsematta..! :D Jäi tietysti, kun olin niin innoissani, höpsö minä. Mutta kyllä, opimme tästä sen, että kaikenlaiset testit tehdään mielummin illalla ennen meikkien pesua. :)

      Ihanaa kuitenkin, että tartuit heti ennakkoluulottomasti toimeen – tätä lisää! :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.