Oranssi rajaus 2.0

Valtaisa yleisömenestys on palannut! Tavallistakin enemmän kulmia kohotuttanut oranssi rajauskokeilu sai hämmentyneen vastaanoton ja kritiikkiä muun muassa siitä, että silmät näyttivät valjuilta. No myönnetään, kokonaisuus olisi voinut olla paremmin suunniteltu. Olin väristä niin innoissani, etten malttanut asettua miettimään miten se olisi parhaiten edukseen. Lässähtäneesti päättyneistä kokeiluista on syytä ottaa opiksi ja siksipä esitän tänään version 2.0, tiluliii:

Koko luomella tasainen harmaanruskea pohjaväri, kevyt persikan henkäys häivyttelyn tueksi sekä alaluomelle mitäpä muutakaan kuin lilaa. Tumman sininenkin olisi kelvannut oranssille kaveriksi, mutta kun nyt sattumoisin on lila kausi meneillään niin toimitaan sen mukaan. Ripsiväri on myöskin päivitetty uuteen ja täytyy sanoa että melkoiset oksat ilmestyvät silmien ympärille, saapa nähdä miten istuvat arkeen. Huulilla kultakimpan hileoksennusta, tykkään siitä päivä päivältä enemmän.

Vaikka meikki onnistuikin tänään edellistä kertaa paremmin, oli tasapainon vuoksi kohtalaisen karmea tukkapäivä. Tai siis suoraan sängystä -tukkapäivä, eli piikkisuora totuus ilman kiharrinta. Tein kuitenkin blogihistoriani eleganteimman liikkeen ja verhouduin tuohon mustaan pitsihuiviin – täysin looginen ja tyyliin sopiva ratkaisu. Tämän autenttisempaa itämaista leidiä tuskin löytyy.

Nyt kun olen tiistain kunniaksi saanut vinon hymyn edes muutaman ihmispolon huulille, voidaan kuitata tapaus Oranssi rajaus käsitellyksi. Kiitos kärsivällisyydestä!

Taustalla soi: Mr. Da-Nos

19 Comments Lisää omasi

  1. Liisa sanoo:

    Vaikka tykkäilin jo edellisestäkin oranssirajasta, niin tämä on silti kauniimpi :) Hienosti toteutettu! Voisin apinoida joskus.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Olen samaa mieltä, tässä ovat palikat paremmin kohdallaan. Ja siitä vaan kopioimaan, helpolla pääsee. :)

  2. Tipi sanoo:

    Oi! Upeat kuvat. Varsinkin tuo ensimmäinen voisi olla kuin jostain Voguesta tms. :)
    Itse en löydä mitään eripuraa oranssista rajauksesta. Se korostaa silmien väriä hienosti!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ohops, nyt on suuria sanoja. :D Mutta kiitos niistä, kiva kuulla että oranssi natsasi. :)

  3. OutiS sanoo:

    Pysäyttipäs tuo eka kuva kunnolla kun se lävähti silmien eteen! Nyt näyttää oranssi rajaus tosi hyvältä. :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos! Olin ihan kahden vaiheilla että onko huivi täysin mauton vai ehkä mukiinmenevä, mutta kaipa se sitten kallistui jälkimmäiseen. :)

  4. TanjaP sanoo:

    Ensimmäisen kuvan nähdessäni oli WOW!silmät tulevat todella kauniisti esiin tällä meikillä. :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos! Onhan se erilainen. :)

  5. A sanoo:

    Moikka!

    Tämä ei liity aiheeseen, mutta kuinkakohan paljon Macin Studio Conceal and Correct -paletti maksaa Suomessa? :)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Heips vaan, kuule mä olen oman tietämykseni varassa sitä mieltä, että sitä ei taida saada Suomesta ollenkaan. Näppärän näköinen paletti, kokeile lahjoa joku ulkomailla vieraileva kuriiriksi? :)

  6. Renee sanoo:

    Aivan ihana meikki! Ja miten loistavat kuvat, olet Petra kaunis :)
    Sopisikohan ruskeille silmille?

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos. :) Pieni oranssi lisä ruskeiden silmien parina toimisi varmasti. :)

  7. Eiko sanoo:

    2.0 Oranssi-rajaus on oikein edustava. Itse kokeilin ilman alaluomen luomiväriä, mutta sulla se toimii.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos. Mun silmät selvästi kaipasivat ton tumman osuuden tuekseen.

  8. ZaZa sanoo:

    Haluu kans tollaset sokerihuurretut huulet!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Jotakin vaaleaa ja kimaltavaa siis. :) Tämä nimenomainen sävy saattaa olla vähän kiven alla, mutta jos huulikiillot kelpaavat, niin niiden kanssa valikoima on taatusti laajempi. :)

  9. Piia sanoo:

    se oli ”näyttivät KALJUILTA” ;). versio 2 on himpun parempi. olin täältä poissa muutaman päivän ja nyt on ihanaa, kun oli neljä uutta tarinaa luettavana!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      No oli oli, mutta kun en halunnut lainata suoraan vaan keksin mieluummin oman johdoksen. Ja sitä paitsi, enhän mä nyt yhden ihmisen takia voinut lannistua, joten valju on IHAN eri asia kuin kalju..

      ”Himpun parempi”? No jo on! :D Ei vaan, lupasin jo että aihe on loppuun käsitelty. ;)

      Kyllä täällä päivittäin yritetään jotain pientä puskea ilmoille että piisaa sitten ihmeteltävää. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.