Aiheena hampaat

 

Viritelläänkö vaihteeksi taas keskustelua? Kävin viime viikolla pitkin hampain (anteeksi) vuositarkastuksessa ja odotushuoneessa täristessä pohdin suhdettani hampaisiin. Osan tarinasta jaoin jo toukokuisessa hammastahna-artikkelissa, mutta ruoditaan vielä vähän lisää.

Minulle hampaat ovat työväline, jolla hienonnetaan ruokaa. Huomioin kauniit valkoiset hampaat kun sellaiset jossain vilahtavat, mutta en aktiivisesti tavoittele vastaavia itselleni. Lähinnä kai siksi, että sydämeni pohjasta inhoan kaikkia hampaisiin liittyviä operaatioita. Mieluummin keltaiset ja vähän vimpulat, kuin yhtään ylimääräistä instrumenttia leukojen välissä.

Kaikenlaisiin kotivaalennussetteihin suhtaudun avoimen kauhistuneesti, mutta ehkä se on vain heikon ja kipuilevaisen hammaslaatuni jättämää ennakkoluuloa. Voihan olla, että kaikkien hampaat eivät vihlo hanavedestä.

Ja sävyasioiden kautta lempiaiheeseeni: Mikä huulipuna vähentää hampaiden keltaisuutta? Sellainen, joka saa sinut hymyilemään.

Ihan tosi, ahdistun tästä kysymyksestä pikkuisen lisää joka päivä. Asialinjalla pitäytyen kerron yleensä että kylmemmät sinipohjaiset sävyt saattavat hiukan taittaa keltaisuutta, mutta että itse ennemmin otan minkä tahansa kauniin huulipunan jossa viihdyn ja hymyilen mahdollisimman paljon, jolloin kukaan ei todellakaan ehdi kiinnittää huomiota hampaiden sävyyn.

Tämä on ehkä yksi raastavammista kauneusdilemmoista jonka tiedän, sillä hampaiden sävy – kenelle sillä muka on merkitystä? Tai on tietenkin, jos työkseen pitää näyttää virheettömän edustavalta, mutta meille tavallisille pullakahvihiirille. Ihan tosi, silläkö viehättävyyttä mitataan? Vai olenko ihan yksin tämän uppiniskaisuuteni kanssa? Siksikö, että omat hampaani muistuttavat väriltään kuivuneita vaahteranlehtiä? Nyt mielipiteitä esiin, palan halusta kuulla hammaskantoja.

Luomuna vai laitettuna? Keskiössä vai sivuroolissa? Huulipunavalinnan avaintekijänä?

Taustalla soi: Cedric Gervais

12 Comments Lisää omasi

  1. Tipi sanoo:

    Aika hauskasti sanottu, hampaat ovat työväline. :) Mutta tottahan se on!
    Itse pidän luomuversioista. Tottahan tahtoisin supervalkeat hampaat, mutta olen ollut koko ikäni yönarskuttelija (nykyään purentakisko käytössä), joten hampaat eivät ikinä kestäisi valkaisua. tai kestäisivät, mutta minä en sitä vihlontaa.
    Onneksi oma hammasluu (meinasin kirjoittaa hammaskivi, hah) on luonnostaa aika valkea.
    Olen tosin huomannut, että tiettyjen huulipunien värien kanssa hampaiden väri näyttää järkyttävältä!

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Toinenkin narskuleuka ilmoittautuu. Ehkä hampaiden herkkyys johtuukin siitä? En ole koskaan ajatellut.

  2. Mape sanoo:

    Minä valkaisen hampaani, tunnustan. En voi käyttää työssäni meikkiä ja näin nelikymppisenä olen huomannut ripsien ja kulmien kestovärjäyksen lisäksi valkoisten hampaiden freesaavan ilmettä =)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Nyökyttelen hyväksyvästi. :)

  3. M sanoo:

    Moikka! Mietin pystyykö noihin macin paletteihin (4kpl) joihin saa valita omia sävyjä vaihtamaan nappeja? Mulla on siinä yksi aika tylsä väri, johon tahtoisin vaihtaa upean Sketch sävyn. En vaan uskalla tilata sitä, jos en ole varma saako nappeja vaihdeltua, kun ne on kerran rasiaan isketty.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Pystyy kait? Jos paletti on tyhjänä hankittu ja ostamillasi magneettinapeilla täytetty, niin ideanahan on niitä sieltä loppumisjärjestyksessä napsia vaihtoon. :) Jopa noi mun paletin liimaviritykset lähtevät irti ihan siivosti. Ainoa, josta en ole varma, ovat valmiina ostetut paletit. Niiden napit saattavat olla kunnon liimalla kiinni. :)

      1. M sanoo:

        Olipas helppo irroittaa :D Ajattelin taas vähän liikaa ja kuvittelin vaikeammaksi. Kiitokset!

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Hyvä juttu! :)

  4. Salla sanoo:

    Mulle on kyllä tosi tärkeää, miltä hampaani näyttävät. Vihaan tummentumia, enkä hymyilekään valokuvissa hammasrivi näkyen, jos tummentumia on. Toinen etuhampaani meni poikki ollessani 10-vuotias, ja olen tuskaillut niin muovipaikan vaihdoista, väliaikaisista paikoista kuin laminaatin laitoistakin. Välillä hammas on ollut niin kamalan näköinen, että on ihan masentanut. Eli joo, en osaa jättää hampaita sivurooliin, vaikka haluaisinkin.

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      En samaistu, mutta ymmärrän. Mä piilotan kuvista heikossa hapessa olevat kynnet. :)

      1. Salla sanoo:

        Jokaisella meistä on ristinsä ;) Täälläkin muuten kisko käytössä. Ja huomenna oikojan puheille kun vaivat ei hellitä kiskosta huolimatta. Hammasrivit on suorat, mutta purenta silti täysin päin v**tua :/

        1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

          Oj då. Tsemppiä!

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.