Kuvassa näette elämäni toisen hajuveden, jota olen saanut käytettyä (lähes) koko pullollisen. En erikoisemmin ymmärrä hajuvesien päälle ja kaappiini päätyneet suihkimet ovat poikkeuksetta löytäneet tietoisuuteeni jonkun toisen ihmisen iholta. Tiedän, että tuoksut toistuvat eri ihoilla erilaisina, mutta toistaiseksi tämä noin 12 vuotta kestänyt hajuvesistrategiani on toiminut moitteettomasti. Inhoan tuoksujen ostelua ja parasta on, kun voin marssia kemppariin, poimia pullon käteeni ja lunastaa sen omakseni kassalla.

Tuoksufiilistely ei ole koskaan ollut juttuni, edes teininä en muista kierrelleeni hajuvesiosastoilla, vaikka luppoaikaa olikin tuhlattavana määrättömästi. Hajuaistini turtuu nopeasti, enkä jaksa poimia nuotteja paperilapuilta kuin muutaman kerrallaan. Välihuomiona mainittakoon, että sanan ’nuotti’ opin liittämään tuoksuihin vasta nyt viimeisen vuoden aikana, kun olen alkanut seurailla kosmetiikkablogeja. Ei siis tosiaankaan kovin vahvalla pohjalla tämä tuoksuttelu. Turtuvan nenän lisäksi olen toisinaan saanut tuoksuosastolla niin tympeää kohtelua, että shoppailukipinä on sammunut kerrasta. En ole kokenut jääväni tuoksujääviyteni vuoksi mistään paitsi, vaan vetäydyn suosiolla muihin askareisiin. Tunnistan alkeellisia mutupohjaisia juttuja, kuten myskin, vaniljan ja sitrukset, mutta useimmin lajittelen nenäelämykset kahteen kategoriaan: hyvä ja huono.

Tämä Diorin kakkonen on ollut vuorokausituoksuni likipitäen kaksi vuotta. Ostin sen vuoden 2011 jouluna, koska silloinen työkaverini tuoksui tämä yllään huumaavan hyvältä. Olen käytellyt aina muistaessani, en siis läheskään joka päivä, enkä ole toistaiseksi edes kyllästynyt. Kaapissani on useita vajaita pulloja, jotka eivät suuremmin enää puhuttele, mutta kun seurasin kauneusbloggaajayhteisössä keskustelua, jossa vertailtiin tuoksuvarastojen hämmentäviä määriä (enimmillään puhuttiin 70 pullosta), en kanna neljästä avonaisesta murhetta.

Aktiivikäytössä tämä pullo kestänee käytössäni vielä pitkälle kevääseen, joten uuden kaksivuotiskauden murehtiminen ei onneksi ole hetkeen ajankohtaista. Se edellinen pullo, jonka käytin kokonaan tyhjäksi, oli muuten Tommy Hilfigerin – ja se suihkittiin teini-iässä menemään muutamassa kuukaudessa. Tässäkin asiassa on siis siirrytty äärilaidasta toiseen, ylikäytöstä alikäyttöön. Hyvin tyypillistä meikäläiselle.

Tämän tajunnanvirtaisen kirjoituksen taustalla oli jokin ajatuskin, mutta mikäköhän se mahtoi olla. Varmaan jokin kysymys siitä, minkälaisessa osassa tuoksut teidän elämäänne ovat? Olenko ainoa, joka voi päiviksi unohtaa koko hajuveden olemassaolon? Kuulutko sinä kenties niihin tuoksuhamstereihin, jotka keräilevät kausituoksuja ja erikoispainoksia? Miksi?

Taustalla soi: Aluna George