Aamusampoo

Lyhyeksi pätkäisty tukka on löysännyt liekaani hiuskosmetiikan käytössä. Kun tukka oli pitkä ja horisontissa siinsivät haaveet vielä pidemmästä, kaikki mitä uskalsin tukkaan valella, oli hoitavaa. Siis superhoitavaa. En tykännyt liian pesevistä sampoista enkä liian vähäisesti silottavista hoitoaineista, vaan tähtäsin kaikessa täydelliseen silkkisyyteen. No nyt kun tukka on lyhyt eikä haaveita luomukasvatetusta keratinishaalista vielä ole, voin uteliain mielin kokeilla kaikenlaista jännää. Kuten tätä aamusampoota, jonka olen kategorioinut ihan itse.

Philip B. on minulle toistaiseksi tuttu vain tästä yhdestä tuotteesta, mutta mielikuva sarjasta tiivistyy yhteen sanaan: ylellinen. Naulin silmäni tuotesarjaan pr-toimiston vitriinissä ja hiukan tahdittomasti kinusin itselleni maistiaisen. Jälkeenpäin tunsin huonoa omatuntoa näin hintavasta lahjuksesta, sillä tarvitsinko todella pitkään tukkaani monen kympin sampoota, jonka pesutulos on kaukana silkkisyydestä? No. Piparminttu-avokadosampoo on odotellut neitsytmatkaansa loppukesästä saakka, mutta nyt voin ylpeänä esitellä uuden virkistäjäni.

Käytän rinnakkain kahta sampoota. Iltaisin ennen nukkumaanmenoa pesen hiukset hoitavalla sampoolla ja käytän niiden läpi myös sitä silkkisyyttä tuovan hoitoaineen. Yöllä tyynyä vasten ei tapahdu järisyttävää pöyhiintymistä, mutta tukka liukuu suoristusraudan välissä mukavasti, kun sen pinta on sileä. Aamuisin taas kaipaan hiuksiini sileyden sijaan nostetta ja sitä saan tästä tuuheuttavasta ja tehokkaasti pesevästä sampoosta. Pirtsakka piparminttu toimii paitsi päänahan, myös mielen virkistäjänä, kun kahvi odottaa vielä pannussa.

Pesutuntuma on siis selkeästi tehokkaampi kuin pitkän tukan neuroosissani olisin koskaan hyväksynyt, mutta nyt se tuntuu perustellulta. Käytän lyhkäiseen tukkaan niin paljon muotoilutuotteita, että tehopuhdistus tekee päänahalle ja pituuksille hyvää. Hennosti kihelmöivä tunne tarkoittaa että pintaverenkierrossa tapahtuu, mikä on hiusten elinvoimaisuuden ja kasvun kannalta plussaa. Ihan niin viilentävä tuote tämä ei ole, kuin esimerkiksi Tigin piparminttunaamio, mutta näin talvikauden syväjäätymisen edellä näen senkin positiivisena puolena.

Sampoon koostumus on jännästi kevyen hyytelömäinen. Ikäänkuin jähmeää, muttei sellaisella tehohoitomaisella tavalla, vaan enemmän niinkuin pyörittäisi tukkaan notkistettuja vihreitä kuulia. Ainesosien puolesta sanottakoon, että puhdistavuuden tasapainoksi pulloon on tiivistetty pitkä liuta erilaisia kasviöljyjä ja -uutteita, joiden läsnäoloa en pistä pahaksi.

No löytyykö niitä huonoja puolia ollenkaan? Henkilökohtaisesta näkökulmasta kyllä. Hinta on yli oman kipurajani, kun tämä 220ml pullo maksaa piirun alle neljäkymppiä. Sampoo on hirmu kiva ja toimii osana aamurutiiniani täysin moitteettomasti, mutta näin paljon en olisi itse valmis maksamaan hiustenpesusta. Tullaan jälleen sen satsauskysymyksen äärelle – kuka on valmis panostamaan mihinkin. Mutta. Philip B. on brändi, joka on ensisijaisesti suunnattu kuluttajille, jotka hakevat elämäänsä luksusta. Siinä kategoriassa tämä vihreä eliksiiri edustaa ylpeänä, eikä ole edes kalleimmasta päästä. Käytän tämän erittäin mielelläni loppuun ja kukaties hankin sarjasta joskus jotain muutakin, jos sopiva tarjous sattuu kohdalle. Muutamassa nettikaupassa olen nähnyt matkakokoisia tuotteita sisältävän setin, johon ehkä voisin innostuessani hassahtaa.

Ajatuksia? Satsaatteko te sampooseen? Vai jäävätkö tämänkaltaiset luksuselämykset joulupukin tai muiden hyväntekijöiden harteille? Paljonko tukanpesu saa maksaa?

Taustalla soi: Frank Sinatra

15 Comments Lisää omasi

  1. bubbs sanoo:

    EI, ei, ei. En haluaisi edes joulupukilta noin kallista shampoota, sielua riipisi, että joku on investoinut hiusteni pesemiseen niin paljon!

    Vaikea kuvitella, ettäkö tuotteen raaka-aineet tai laatu aikaansaisivat tuon pöyristyttävän hinnan. Vaikka kuinka on mukana monta millilitraa piparminttuöljyä – sitä itseään sataprossaisena näyttää saavan pullon 7 eurolla. Olen vähän pakkaussuunnittelun perään, mutta tässä nyt ei ihan kauheasti uusiin sfääreihin päästä silläkään. Ylittyy ymmärrys!

    Shampoo on minulle niitä ostoksia, jotka tehdään aika läheltä sitä hintajakauman alinta päätä. Siinä ne pesevät, Elvitalit ja Paul Mitchellit, hoitoaine hoitaa hoitamisen. Valitsen tuoksun ja pakkauksen perusteella, enkä maksa pullosta yli kymppiä. Vielä on hiukset päässä tästä holtittomuudesta huolimatta..

    1. Moneen makuun, monenlaisia sampoita. :)

  2. M sanoo:

    En pidä shampoota niin erityisenä osana hiustenhoitorutiiniani että maksaisin siitä noin paljon. Lisäksi inhoan kaikkia kihelmöiviä shampoita :D Jostain hyvästä hoitoaineesta tai tehohoidosta tms voisin pitkähiuksisena maksaakkin.

    1. Mä sit taas tykkään tosta kihelmöinnistä, kun se on ajoitettu oikein. Ja puhutaan kuitenkin vielä kihelmöinnistä eikä sentään palelemisesta, niinkuin joissain tuotteissa. :)

  3. Itselläni on todella pitkät hiukset, takamukseen asti ja aidosti hyvässä kunnossa. Ei sellaista ”pakko säilyttää pitkät hiukset”-hiirenhäntäloppuista luuskaa, joita joskus näkee :( Enkä halua tuolla kommentilla loukata ny ketään.
    Että hiukseni pysyisivätkin kunnossa, pesen pääsääntöisesti kampaamotason tuotteilla. Mm. Cutrinia, TIGIä ja Bonacurea isoissa pumppupulloissa ja pienemmät reissuja varten. Cutrinin Anti-age hiustenhoitosarja (vaaleanvihreä sarja) on ollut nyt viime aikoina aktiivisimmassa käytössä ja olen kokenut sen varsin hyvänä. Hiusteni latvat ovat kuitenkin noin 7 vuotta vanhat, miksipä siis en vahvistaisi niitä; onhan anti-agetuotteita kasvoille ollut jo vuosia !

    Kiitos taas mukavasta postauksesta!

    1. Anti-agea hiuksille? Tästä kuulin kyllä ensimmäistä kertaa! :)

      Mä olen pitkähiuksisena ollut kyllä tosi nirso tukanhoitaja, mutta nyt lyhyellä tukalla seikkailumieli on paljon helpompi tavoittaa. :)

      1. Tästäpä voit käydä kurkkaamassa:
        http://kynnenviilaaja.blogspot.fi/2013/10/katse-hiuksiin.html

        Mulla on välillä hirveitä mielitekoja leikata just tollainen lyhyt sähäkkä tukka kuin sulla! Mutta ymmärrän sen, etten saa heti kolmen viikon jälkeen tätä pitkää ihanaa hiustani takaisin, joten kampaajani keksii tähän väreillä aina jotain kivaa uutta, kompromissia en saa :)

        1. Jännältä kuulosti ja noin pitkää tukkaa kannataakin vaalia. :)

          Yritin kommentoidakin, mutta en pääse antamillasi tunnistautumiskeinoilla sisään. Haluaisitko ehkä lisätä vielä ’Nimi/URL’ -vaihtoehdon? :)

          1. Nytpä vähän muokattu kommentointimahdollisuuksia :), kiitos vinkistä!

  4. Myy sanoo:

    Olen maksanut shampoosta korkeimmillaan reilut kolmekymppiä. Nyt ostelen Redkeniä, jota saa yllättävän edullisesti Briteistä, mutta Suomessa maksaa melko paljon.

    Oman kokemuksen mukaan kalliimmat myös kestää pidempään. Esim. Pureologya tarvitsee kerralla pienen nokareen ja samalla pullolla pesee päätänsä melkeen vuoden. :)

    1. Tuo on hyvä pointti ja erittäin totta. Mulla vaan meinaa vaihtelunhalu tulla järkevän sampookulutuksen tielle.. :D

  5. JohannaW sanoo:

    öh, oh…kröh! Aika suolainen hinta yhdestä shampoosta, vaikkakin en sano, etteikö tuote noin muuten kuulostaisi oikein hyvältä! Maksimissaan käytän kuontalon pesuun n. 30 euron purkkeja ja silloinkin on kyse jostain tarjouksesta saatavasta jättikoosta.

    Pesen hiuksiani joka päivä (liikun paljon, enkä voisi kuvitellakaan jättäväni hikeä päänahkaan muhimaan moneksi päiväksi, yöks!), joten shampoota ja hoitsikkaa kuluu PALJON. Parhaimmillaan tai pahimmillaan yksi 250 ml pönikkä tyhjenee kuukaudessa, joten millekään superluksukselle ei ole yksinkertaisesti sijaa minun suihkukopissa.

    Niin ja minulla on lapaluiden alapuolelle ylettävät hiukset, joten kyllä ne pitkätkin hiukset säilyvät päässä ja hyvänä runsaasta pesusta huolimatta. Pitää vaan muistaa käyttää suorastaan uskonnollisella vakaudella hiusöljyjä. :D

    1. Uskonnollinen vakautesi kuulostaa hyvältä. :)

  6. Riikkis sanoo:

    Onko siis oikein saada tästä vaikutelma, että peset hiukset joka aamu ja ilta?? Ei kai…

    1. Ei sentään, herrantähden. Joskus aamulla ja joskus illalla, väsymyksestä ja aikatauluista riippuen. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.