Leppeätahtisen lauantain kunniaksi ehdin rauhassa penkoa vähänkäytettyjen meikkien tilannetta (järkyttävää, että tuollaiselle kategorialle on edes käyttöä) ja poimin sieltä tällaisen sekalaisen sopan esiteltäväksi. Mukaan nappasin yhden uuden maistiaisen, yhden himotusostoksen, yhden ennen esittelemättömän klassikon, yhden lähes ilmaisen kotimyyntituotteen ja pari kesältä roikkumaan jäänyttä pr-lahjusta. Haluatteko leikkiä Yhdistä pari -visaa vai kerronko suorilta mikä on mikä? No kerron tietty, enhän mä malta tällaisia asioita pihdata.
Uusi maistiainen on Make Up For Ever Aqua Cream #53. Sain vaaleanvihreän voidemaisen luomivärin pr-toimistolta kokeiltavaksi ja tämä vallan ihana, mutta ei tippaakaan arkinen sävy on odotellut sopivaa vapaapäivää. Olen aiemmin käyttänyt erästä vaalean lilaa Aqua Creamia ja tässä oli hyvin samantyyppinen tuntu. Pehmeä koostumus on helppo levittää ja pysyy loistavasti, mutta metallisävyt heijastavat niin reilusti valoa, että varsinainen väri jää hiukan hohteen jalkoihin. Ominaisuus ei ole hohtavissa voideväreissä ollenkaan tavaton, mutta ensikertalainen saattaa yllättyä lopputuloksesta. Toimii mainiosti luomivärin pohjustuksena.
Himotusostos oli spontaani roiskaisu Helsingin MAC-pisteellä, jossa pääsin hipelöimään Rick Baker -kokoelman rippeitä. Valkoinen Face & Body -meikkivoide olisi ollut huippuostos, mutta kuten usein käy, parhaat viedään päältä vikkelästi. Kokoelman seuraavaksi kiinnostavin tuote oli kauniin sininen Chromagraphic Pencil Hi-Def Cyan. Kyseinen laatu on minulle entuudestaan tuntematon ja kokoelmissa oli täydellinen sinisen kynän mentävä aukko. Sama juttu kuin edellisessä, tämäkin väri odotti kiltisti käyttöönottoa meneillään olevaan vapaapäivään saakka. Piirustin tällä rajaukset vaaleanvihreille luomille ja yhdistelmä toimi mielestäni oikein kivasti. Kynä on pehmoinen, häivyttyy vaivattomasti ja tuntuu pysyvän paikoillaan ongelmitta. Olen nähnyt vastaavia kyniä myös peitevoidesävyissä, oi päästäpä niihin joskus käsiksi..!
Ennen esittelemätön klassikko on MACin Eye Pencil Coffee. Tummanruskea sävy on helppo rajausväri vaaleillekin piirteille ja tässä meikissä sillä tummennettiin alaluomen ripsityveä. Piirtyi ihoon helposti, mutta vaati häivyttelyyn sormen sijaan siveltimen. Olen siinä uskossa että neutraali Coffee on yksi merkin myydyimmistä rajauskynistä. Älkää hirttäkö, jos olen väärässä, mutta muistelisin kuulleeni sen keikkuvan tilastoissa aika korkealla. Koska olen vedenkestävän rajauksen ystävä, Coffee on jäänyt vähemmälle käytölle kuin ruskea geelirajaukseni, mutta ehkä tämän muistinvirkistyksen jälkeen saan aikaiseksi tarttua siihen vähän useammin.
Lähes ilmainen kotimyyntituote oli 3,90e maksanut Oriflamen Very Me Fat Lash Mascara. Suuri kuminen harja ja hinta alle neljä euroa – pakkohan se oli ottaa kokeiluun. Valitettavasti tällä kertaa hinnalla ja laadulla on jonkinlainen viittaussuhde, sillä ripsiväriä oli työläs käyttää. Suurin ongelma oli hidas kuivuminen. Levitin kerroksen kumpaankin silmään, tein kasvoille varjostukset, meikkasin huulet ja yrittäessäni tämän jälkeen levittää toista kerrosta, maskara oli edelleen märkä. Olen pahoillani, mutta ei käy. En ehdi odotella ripsivärin kuivumista näin kauan edes vapaapäivänä. Jäljessä sinänsä ei ollut moitittavaa, mutta mustat leimat löysin yläluomelta jo parin tunnin päästä levityksestä. Ei jatkoon.
Kesästä roikkumaan jääneet lahjukset olivat Isa Doralta saatuja aurinkotuotteita. Näin näitä juuri tällä viikolla vielä myynnissä, joten ehkä aika ei ole vielä kokonaan ajanut näistä ohi. Bronzing Powder #94 Matte Tan tuntui siveltimeen ottaessa ehkä ihan pikkuisen kuivalta, mutta käyttäytyi kuitenkin iholla suht nätisti. Sävy voisi olla silmääni vähän neutraalimpikin, mutta koska näin vaalealle iholle ei tarvitse tehdä vahvoja varjostuksia, pieni kellertävyys voidaan katsoa läpi sormien. 35g on huikean suuri määrä tuotetta yhdessä askissa ja jos rasian koon mukana tulevan säilytysongelman saa ratkaistua, rahalleen saa vastinetta. Toim. huom: Eri hyvin tällä saisi huiskuteltua sävyä kaulalle ja dekolteelle, tässä juhlakauden kynnyksellä kun varvistellaan. Miinusta joudun antamaan talkkisesta tuoksusta. Glow Stick #11 Bronze Kissed on hohtoväriksi yllättävän tumma, mutta koostumukseltaan tosi kiva. Näin vaalealle hipiälle tämä oli mielestäni kesälläkin hiukan liian ruskea, mutta jollekin vähän paahtuneemmalle tyypille tästä olisi varmasti kaveriksi. Jos ottaisin enemmän aurinkoa, käyttäisin.
Meikissä tuli pieni ylilyönti tuon huulipunan kanssa. Kuvista se ei onneksi näy niin selvästi, mutta menin ja paritin vaaleanvihreäsiniset silmät kirkkaan korallioranssin kanssa. Se tuntui ihan hyvältä idealta kun mallailin huulipunia paletista, mutta kasvoilla se totuus sitten valkeni. No, herätimme ainakin rutkasti iloista mieltä lyhyellä kaupunkikävelyllämme. Siipan sanoin: Ei sen niin väliä, nauraako mulle vai mun kanssa, kunhan on hauskaa.
Mitenkäs teille upposi tällainen pitkän proosan muotoon istutettu summittaistuotearvostelu? Löysittekö jotain ostettavaa tai ostamatta jätettävää? Vai kadotinko kaikki lukijat kyydistä jo toisen kappaleen jälkeen? Muistakaa muuten siirtää sunnuntaina kellot, ettei mene ylimääräinen tunti nukkuma-aikaa hukkaan. Palataan!
MUFE:n Aqua Cream sekä Isa Doran tuotteet blogin kautta saatuja.
Taustalla soi: Fitz And The Tantrums
Hassua, mulla toi sama Oriflamen maskara on toiminut paremmin kuin hyvin. :D Kuivunutkin ihan kohtalaisessa ajassa. Ehkä tonkin laatu sit on vaan vaihteleva.
Niinkö? No ehkä mulla vaan on sit susi kappale, sääli. :/
Oi Glow Stick näyttää ihanalta! Kaikki tuotteet, joiden nimessä on sana glow, kiinnittävät huomioni välittömästi. Ai miten niin täydellisen hehkuvan ihon (epätoivoinen) tavoittelija? ;)
Heh, mä olen enemmän kallellaan hohtavien puuterien suuntaan. :)
Meikkipohjafanaatikkona toiselle: Strobe Cream sulla varmaan jo on? En vaan löytänyt blogistasi haulla. Se on huikea, olen vasta viime kuukausina päässyt sisään sen ideaan, enkä enää hevin jättäisi pois. :)
Tiedätkö, ei mulle ole! Olen yrittänyt uskotella itselleni, että se ei ole must have, mutta ilmeisesti olen väärässä? ;) Sekoitatko sitä meikkivoiteeseen ja levität koko kasvoille? Vai vain poskipäille ym?
Ajattelin tehdä Bangkokissa täsmäiskun myös MACille, joten olisi tilaisuus saada Strobekin vähän edullisemminkin… :)
Olet väärässä, pahoitteluni. :D
Levitän kosteusvoiteen päälle koko kasvoille, jolloin hehku tulee tosi nätisti sieltä meikkivoiteen läpi. Olen nyt testaillut Face & Bodyn, Studio Fix Powderin, Matchmasterin ja BB-voiteen alla ja tiäkkö se toimii ihan jokaisen kanssa. :) Hiukan eri tavalla tietty, mut just esimerkiksi Studio Fix -puuterin kanssa ihan ässä, koska se näyttäis mun iholla muuten aivan liian kuivalta ja samealta. Ehdottoman nerokas! :)
Sulla on kyllä joku maanantaikappale tosta oriflamen ripsarista :O Mulla on toinen pötkylä menossa jo, juurikin sen takia että tuo on yksi niistä todella harvoista ei-vedenkestävistä joka ei ole alaluomella vartin päästä. Kolme kerrosta yleensä saa sutaista muutaman minuutin sisällä, eikä vahinkoja satu :)
Eikä, voi kökkö. :( Sääli juttu, mutta kun toi mun kappale on ihan mahdoton käyttää. Ehkä se sitten on susi yksilö.
Mulla on varmaan myös joku maanantaikappale Oriflamen Beauty Wonder Lash-maskarasta, nimittäin se kanssa suttaa yläluomet ihan hulluna. Muuten ripsari on kyllä tosi kiva ja varsinkin harja on ihan kymppi, mutta ehkä ensi kerralla otan vedenkestävän version kyseisestä maskarasta. Yhdyn mielipiteeseesi, ettei massa tunnu kuivuvan ollenkaan ja sen takia suttaa luomet.
Höhpöh. Tylsä muodostaa jonkin merkin ripsareista näin negatiivinen käsitys pelkästään yhden kappaleen perusteella, mutta minkäs teet. :/