Onnistuneen ja hyvinlevätyn lauantain vastapainoksi tarvitaan tottakai katastrofisunnuntai. Pienet asiat luistivat radaltaan kuin kissat parketilla ja alakulosta nouseminen vaati päivän mittaan useita hengittelyharjoituksia. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, kaikenlaisten nyt jo vähän naurattavien sattumien jälkeen, joten eiköhän tästä loppupäivästä vielä jotenkin selvitä. Yksi niistä asioista, jotka menivät pieleen, oli aikataulupoikkeama, jonka sain aikaan unohtamalla ladata kameran akun. Selityksen makua ehkä, mutta olisin niin kovasti halunnut riemuita teille kauniisti onnistuneesta varjostuksesta, sillä se on aamurutiinissani asia, joka on jostain syystä ruvennut piiputtamaan – ilman mitään järkevää selitystä. Kaipa jotain pientä on karman lain mukaisesti oltava aina rempallaan. Ehkä nyt on varjostustaidottomuuden vuoro? No enihou, nätti siitä tänään tuli, vaikka kuvissa ei suurin loisto juuri näykään. Ei mennä selittelyssä pidemmälle, vaan keskitytään nauttimaan vaikkapa noista makeista korviksista, jotka löysin pikkurahalla Glitteristä. Piikit taipuvat hauskasti mutkalle, joten edes minä en saanut näillä itseeni reikiä. Yksi kivi lisää sinne tämän päivän mukavien asioiden vaakakuppiin. Ettämuttajoo, kivat varjostukset ja tutun punaiset huulet, tukassa päivän vanha värihoito – ei mulla muuta. Huomiseen!
Taustalla soi: Alesso
Upea meikki ja tukka näyttää hyvältä! :)
Jotain erilaista siinä on, sillä siippakin sanoi spontaanisti aamulla: ”Sulla on uus tukka”. Mmm, ei, se ei ole uusi. Se on jo monta viikkoa vanha. :D