Poden huonoa omatuntoa vuorokauteni riittämättömyydestä. Tuttua varmaan muillekin? Askareissa ja arjessa olisi liikkuvia osia kokonaiselle pataljoonalle, mutta oman osuuden vetovastuussa olet yksin sinä. Minun aikatauluni kiristettiin äärimmilleen syksyllä, kun pääsin vuosien tauon jälkeen jatkamaan opintoja yliopistolla. Olen muutamaan otteeseen rutissut täällä, miten kiireiseksi elämä on luisunut, mutta sanahelinäähän maailmaan mahtuu. Eikä kiireestä valittaminen sitä paitsi suinkaan vähennä kiirettä – päin vastoin.
No tällä kertaa ei ole kyse kiireestä eikä oikeastaan niistä tavanomaisista huulipunistakaan. Tuumin muutaman päivän tämän jutun julkaisemista, mutta päädyin lopputulokseen, jota nyt luet. Pieni pala arkea blogin ulkopuolelta.
Oppiaineeni julkaisi perjantaina blogimuotoisen nettilehden nimeltä Ote, joka on koottu opiskelijoiden kurssitöistä. Nettilehteen on valittu monipuolisia tekstejä eri tekstilajeista ja osa niistä on työstetty ryhmän kesken yhteistyönä. Mukana on myös oma tekstini, jossa pureksin kuivaan tyyliini Luovan kirjoittamisen opintoja aineopiskelijan näkökulmasta. Lukaisin vuodatuksen äsken läpi ja keksin tekstimassan seasta useammankin huomion, jotka sopivat myös bloggaamiseen. Kaikenlainen tekstin tuottaminen on jollain tavalla saman prosessin takana. Sillä ei ole väliä, koostuuko arvosteluraati kanssaopiskelijoista vai blogin lukijoista – ahdistus on aina sama.
Julkaisin tämän sunnuntaisen aihepiiripoikkeaman, koska haluan rummuttaa tietoisuutta mahtavasta oppiaineestamme ja koska tällaiset hiukan sivusta napatut Kulissien takaa -jutut koen muissa blogeissa valtavan kiinnostaviksi. Blogin arjessa on yleensä jonkinlainen vakiintunut kaava, jonka mukaan juttuja tuotetaan ja mikään ei ole mielestäni mielenkiintoisempaa, kuin pieni poikkeama tutusta rutiinista. Rönsymateriaali tarjoaa lisää tarttumapintaa henkilöön blogin taustalla.
Antoisia lukukokemuksia ja käykäähän jakamassa tuntemuksianne.
Taustalla soi: The Ian Carey Projekt
Olipa kiva tuo sinun kirjoituksesi! Hymyssä suin luin sitä täällä huomaten samalla pääni nyökyttelevän aina vain enemmän, mitä pidemmälle kirjoitus eteni :) (olipas hirviövirke, pahoittelut, näin hektisen työpäivän jälkeen ei vaan jaksa miettiä sitä tuon kauniimmaksi). Voin allekirjoittaa täysin tuon kirjoituksesi tältä omalta, aivan vastakkaiselta alaltani. Perfektionistista on n vuoden opiskeluilla muovautunut – tosin äärimmäisen pitkin hampain – epätäydellisyyteen tyytyvä. Silti dedista edeltävä vuorokausi menee vain ja ainoastaan viilaamiseen, jota moni muu pitäisi turhana. Tosin tällä hetkellä paniikki on astetta suurempi: tätä kirjoitusta en voi sivuuttaa lauseella ”eihän tämä mikään gradu ole” :/
Minäkin pidän näistä rönsyilyistä :) Luen aina moneen kertaan tällaiset henkilöä blogin takana avaavat kurkistukset :)
Mukavaa, että samaistuit. :) Toivotan tsemppiä viilaamiseen ja uskoa huomiseen – kyllä se siitä.
Hyvin kirjoitettu juttu (siis linkinkin takana). Oletko sä turkulainen? Mä olen aina mielikuvitellut sut Lahteen!
kyselee Piia
http://www.lily.fi/blogit/pedapulinaa
Kiitos, samanlaista louskutusta kuin täälläkin. :) Lahteen? Hih, eiei. :)
Moi,
aihe kolahti vaikka meikkijuttujen takia tätä blogia yleensä luenkin :) Olen äskettäin suorittanut luovan kirjoittamisen perusopinnot avoimessa yliopistossa, ihan harrastuspohjalta ja omaksi huvikseni. Nyt harkitsen aineopintoja. Kysyisin sinulta, mikä on mielestäsi suurin ero perus- ja aineopinnoissa? Kannattaako jatkaa, jos ei ole akateemisia ambitioita vaan pikemminkin haluaisi keskittyä yhden pitkän tekstin työstämiseen?
Aineopinnoissa suoritetaan seminaari, jossa keskitytään nimenomaan yhden pitkän tekstin työstämiseen ja muut kurssit ikään kuin tukevat sitä seminaarin sisältöä. Jos tykkäsit perusopinnoista ja haudot jotain hyvää kässäriä niin ehdottomasti suosittelen hakeutumaan aineopintoihin – paljon parempaa paikkaa en itse asiassa tähän hätään edes keksi. :) Saat vuoden verran työstää tekstiäsi ja hyödyntää kirjoittamiseen erikoistuneen ryhmän kehitysehdotuksia ja palautetta, siis kerrassaan mainio hautomo. Yliopistolla on pariin otteeseen järjestetty myös mestarikurssi pitkän kässärin työstäjille, mutta sen sisällöstä en osaa kertoa enempää. :)
Voi että. Luova kirjoittaminen on juuri se osa-alue, joka multa on jäänyt työstämättä (tai puolitiehen). Tykkään kirjoittaa erilaisia tekstejä ja mun hyppysissä yksinkertaisia tiedotusluonteisiakin tekstejä muokataan tunti-pari ihan kevyesti. Siksi toivon, että tulevaisuuden ammattini liittyisi jotenkin kirjoittamiseen, se kun on minulle niin läheinen juttu.
Loistavasti kirjoitettu teksti! Itselleni tuo edellisen yön panikointi on enemmän kuin tuttua, sillä kaikista tavoitteistani huolimatta asiat tuppaavat jäävän vähän tekemättä ja niitä sitten puurretaan viimeisenä iltana…
Luova kirjoittaminen on se viimeinen valloittamaton linnake opintojeni takamailla. Sen paketoituani olen valmis tiputtautumaan yliopistolta keskeneräisenä luuserina. :)
Pääaineena opiskelemani Englannin kääntäminen on oppiaineena mielenkiintoinen, mutta tässä vuosien vieriessä olen havahtunut työn vaativuuden ja korvauksena maksettavan palkkion epäsuhtaan. Ihan niin intohimoinen viestijä en ole, että haluaisin päätyökseni tehdä hyväntekeväisyyttä. Nostan hirmusti hattua niille, jotka siinä suossa pää pystyssä rämpivät ja mahdollisuuksien mukaan avaan aina suuni tiedottavaan valistusvirteen kun asia tulee puheeksi, mutta omaa alaa siitä tuskin minulle tulee.
Mutta Luova kirjoittaminen – ah! – siinä on riittävästi syytä haukkoa henkeä näiden aikataulujen keskellä. :) (Vaikka välillä onkin kiva kirjoittaa harjoitustekstinä tuollainen ulina!)