Neon

Vapaapäivän höpsöttelyä Sleekin Acid-paletilla. Teemaltaan lähempänä vappua kuin pikkujoulukautta, mutta unohdetaan vuodenaika ja fiilistellään nättejä värejä. Paletin kirkkaissa neonsävyissä oli kaikissa reilusti pigmenttiä, ainoastaan pinkissä hiukan huonommin. Kaikki tässä meikissä käyttämäni sävyt olivat helppoja työstää, eivätkä varisseet. Hileisiin sävyihin en ole ehtinyt vielä tutustua, mutta luulen silti saaneeni kiinni Sleek-maniasta.

Itse meikki on yksinkertaisesti toteutettu liikkuvan luomen ”ladonta”. Keltaista sisänurkkaan (1), oranssia keskelle (2) ja pinkkiä ulkonurkkaan (3). Pehmoinen sivellin luomivakorajojen häivyttelyyn ja yksi kevyt pyyhkäisy värien yli liikkuvalla luomella. Koska värit ovat väriympyrässä vierekkäisiä, mekaanista häivyttelyä ei tarvita paljon. Silmä näkee sulavan liukuvärin, vaikka kaikki kolme väriä olisi vain lätkäisty luomelle vieretysten.

Alanurkan (4) mustat pistesiivet syntyivät hetken mielijohteesta, kun yritin irrottaa maskararoiskeita iholta. Jostain syystä halusin kokeilla mitä tapahtuu, jos täpliä painelisikin lisää. Jälkikäteen katseltuna pisteet olisi voinut toteuttaa vähän eri tavalla, mutta säästetään valmiit parannusehdotukset seuraavaan kokeilukertaan.  Huulilla MACin Shanghai Spice, nyt kun vielä muistan kirjata sen ylös.

Hauskanoloinen paletti tällaiseen kevytmieliseen kikkailuun – pisteet kotiin, Sleek! Kaipaatteko lisää neonsekoiluja?

Taustalla soi: Neon 2

25 Comments Lisää omasi

  1. paula sanoo:

    Ehkä makein meikki vähään aikaan! Piristää mukavasti tätä mustaa aikaa! Enemmän tämmösiä rohkeita vetoja etenkin katukuvaan, kiitos! I like. :)

    1. Kiitos!
      Mitä pidempään tätä katson, sitä enemmän tulee sellainen ”Äh, olipa nössö veto” -fiilis. Tämä on ehdottomasti tehtävä uusiksi vahvemmalla kädellä! :)

  2. Tipi sanoo:

    Jesh! Tällaisia värejä kaivataan tähän tasaiseen harmauteen! Varmasti silmiisi katsova vilkaisee toisenkin kerran. :)
    Nuo mustat pisteet kyllä näyttävät vähän varisseelta ripsiväriltä, niitähän voisi testata vaikka eri värisinäkin?

    1. Eri värisinä tai ainakin vahvempina, jos jättää mustaksi. No, ensimmäinen kerta on harvoin paras missään lajissa. :)

  3. Mohn sanoo:

    Ihanan piristävää! Juu, ehdottomasti lisää neonmeikkejä! Tuo ”sotkurajaus” on tosi hauska, heti kun vaan tajusin ensin, että se ei ole ollut vahinko tai laiskuuttaan jäänyt putsaamatta. ;-) Mutta siis tajusin sen kyllä ihan jo kuvista ennen kuin olin lukenut tekstin, että sen on ihan tarkoitus näytää tuolta ja sellaisena se on mielestäni ihan oikeasti hauska yksityiskohta.

    Tällaiset pistää aina miettimään, että mihin sitä itsellä olisi pokkaa. Siis kyllähän nämä kotosalla ihan menee, mutta missä menee rajaa, että kykenisi ihan julkisestikin liikuskelemaan…

    1. No kukapa siellä julkisesti kuleksiessa tulisi ventovieraalle kummastelemaan? :D Katsoisivat ehkä pitkään ja vähän hymyilisivät. Työympäristön ymmärrän, sinne ehkä ei. Tai voisihan se olla harhautuskeino sekin? :)

  4. Liisa sanoo:

    Oih, tosi söötti ja punkihtava meikki yhtäaikaa :) Me like!

    1. Khih, kiitos! :)

  5. JonnaH. sanoo:

    Aivan ihana meikki tähän pimeyteen. Näitä on kiva ihailla toisella, mutta kun pitäisi laittaa itselle menee pupu pöksyyn. :D

    1. No äkkiäkös sen sitten pesee pois, jos ei miellytäkään. :)

  6. Riikka - Hunajaista sanoo:

    vauuuuuu!!!! <3

  7. pömppä sanoo:

    Ihanan värikästä. Juuri tällaista tarvitaan marraskuussa! :)

    1. Jepulis, samaa mieltä! Soveliaisuusrajoja on aina hyvä vähän koetella. :)

  8. Olivia sanoo:

    Tällaisista meikeistä meitsi tykkää ihan hirmusti :) Oon haikaillut juuri tuota palettia ja tää postaus ei kyllä yhtään auta mun himoa! :D Ehkä pitää laittaa se tilaukseen… Taisimpa mainita tästä sun Instankin puolella. :D Mut jokatapauksessa, ihana meikki ja tykkään noista ”ripsariroiskeista” myös!

    1. Mä olen positiivisesti yllättynyt paletin toimivuudesta. Sävyt tuntuivat ensialkuun sormissa jauhoisilta, mutta ei mulla näitä siveltimellä levitellessä kyllä ole pahaa sanaa sanottavaksi. Osta vaan, tykkäät kumminkin. :)

  9. jos kaikki muut ovat ihanaa, pitäähän yks vastarannan kiiski olla. ei kiva. kyllä, pelle tulee mieleen. jos tulisit mua vastaan miettisin oletko naamiaisiin menossa.
    mutta fiiliksellä annetaan kaikkien kukkien kukkia go girl !

    1. Hihi, en pahastu. Vähän villihän tämä on, mutta se oli tarkoituskin. :)

  10. beekoo sanoo:

    Pirteä meikki, juuri tähän harmaaseen säähän sopiva. Nuo laikutkin on hauskat. Tuijottelen aina sun ihoa vähän kademielellä, ollapa itselläkin noin kauniin värinen ja tasainen iho!

    1. Valokuvissa on se hyvä puoli, että ihon voi paklata näyttämään tasaiselta, vaikkei se sitä välttämäti olisikaan. :) Toisinaan on – riippuu ihan meneillään olevasta kierrosta. Hormonit heilauttelevat ihoni kuntoa aika radikaalisti. Mutta niin siis, meikkipuuteria – paljon meikkipuuteria. :)

  11. Myy sanoo:

    Pitsisiipi-idea on hauska, odotan innolla seuraavaa kehitysaskelta. :) Värit on pop!

    1. *kumartaen kiittää*

  12. Olivia sanoo:

    Ostin tämän paletin ja mulla ongelmia oli varsinkin tuon neonkeltaisen kanssa. Se oli jotenkin tosi jauhomainen ja luomelle jäi helposti isoja ”nokareita” eikä väriä saanut levitettyä siististi. Onkohan sulla ollut samanlaisia ongelmia? Hyvä paletti kyllä muuten ja kokeilin itsekin tällaista meikkiä. :) On niin uusi ostos että oon kokeillut vasta noita neonkeltaista, -pinkkiä ja -oranssia ja kyllä toi pinkki oli paraslaatuinen noista kolmesta!

    1. Siitä on hetki aikaa, kun viimeksi kikkailin tämän kanssa, mutta mielikuvani on, että olisin painanut värin luomelle sormin ja tehnyt ainoastaan häivytyksen siveltimellä. Kokeile, saisitko sormituntumalla tasaisempaa jälkeä. Jos luomelle jää nokareita, kuulostaa siltä, että luomiväriä on ehkä otettu siveltimeen liikaa. Testaa kerrostaa väriä intensiivisemmäksi lisäämällä sitä ohuissa kerroksissa. Kerro sitten miten kävi! :)

      1. Olivia sanoo:

        Kiitos ohjeistuksesta! :D Ei oo näköjään mullakaan kaikki meikkikikat tiedossa!

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.