Pinkit tyttöposket

Vapaapäivän hassuttelua, osa 241838. Tänään otin kokeiluun Benefitin söpön rasian, josta käteen sattui ensimmäiseksi nestemäinen poskipuna Posie Tint ja päätin rakentaa meikin sen ympärille. Pieni nuorennusmeikkaus ei kai tee kenellekään pahaa?

Posie Tint on siis nestemäinen ”stain”, tuote jonka suuhunsopiva suomennos on edelleen mysteeri, eli sillä voidaan värjätä ihoa periaatteessa mistä vaan. Ensisijaisesti tämä on tarkoitettu poskille ja huulille, mutta luovuus kunniaan. Kertokaa toki, jos keksitte lisää vaihtoehtoja. Silmäluomille..no mmmh, ehkei – tästä jää nimittäin todella vahva pigmenttijälki ihoon. Jos ei osu kerrasta kohdilleen, niin korjailut voi unohtaa. Mistä päästään itse asiaan, eli käyttöopastukseen.

Pienenpieni määrä nestettä sipaistaan joko suoraan kohteeseen ja häivytellään tai kuten minä, kämmenselän kautta. Kämmenselästä otin useamman sormenpäällisen ja tipsuttelin varovasti kerrostaen poskille. Jos väriä menee liikaa, niin se ei ihosta kevyillä konsteilla enää irtoa. Eli korostan vielä, malttia tämän käyttöön. Jälki on vallattoman ihanaa, mutta käyttötapa vaatii puuterimaiseen tuotteeseen tottuneelta vähän ylimääräistä keskittymistä.

Posien päälle taputtelin hohtonestettä eli High Beamia, jonka käyttö kuten yllä, paitsi että kerrostusta ei tarvita. Hohto on tässä tuotteessa todella intensiivistä, eli ihan yhdellä ihokosketuksella saa jo näkyviin haluamansa. Sipaisin High Beamia poskiluun ylle ja kulmaluulle.

Huulille sipaisin kevyttä kiiltoa (saman setin Dandelion), sillä halusin jättää barbiposket meikin keskipisteeksi. Luomilla valona MACin Vintage Selection ja kulmissa blondiväri MAC Fling, joka sopi tähän meikkiin paremmin kuin tavallinen tummennusvärini. Ripsien takana oleva ”rajaus” on poispyyhittyä ripsiväriä, jonka sallin tänään jäädä paikoilleen. Vapaapäivä – matalan aidan päivä.

Mitäs tykkäätte konseptista? Onko täysin hyvän maun vastaista esiintyä naama näin päin väritettynä – posket pinkkinä ja muut osat nakusillaan? Käyttökokemuksia tai vertaisterapiaa stainien käytöstä?

Taustalla soi: Ibiza BassHeads

18 Comments Lisää omasi

  1. Ilona sanoo:

    Pinkit posket on pop! Pitääpä joskus kokeilla tätä konseptia-kovin kauniilta näytät näin!

    1. Kiitos! Jännää muuten, miten näinkin yksinkertainen look voi olla täysin mukavuusalueen ulkopuolella. :)

  2. JonnaH. sanoo:

    Oi miten raikkaat. Ihanat!

  3. beekoo sanoo:

    Olen samaa mieltä JonnaH:n kanssa. Lisäisin vielä, että tuo meikki kävisi hyvin myös nudemeikkinä, moni kun käyttää talvisaikaan nudemeikkiinsä liian tummaa aurinkopuuteria poskipunana.

    1. Hihi, tunnustan! Havahduin tuohon rusoposkisuuteen juuri viime viikolla, kun säikähdin omaa peilikuvaani töissä. :) Näin vaalealla iholla on pilkuntarkkaa, että varjostusväriä on riittävästi, muttei liikaa. Välillä lipsahtaa! :)

  4. MaaLilla/Jenni sanoo:

    Ihana ja tosi fresh! Täytyy ottaa omakin Posie esille, saa pakkasposket. :)

    1. Aluksi tuntui oudolta olla laittamatta poskille mitään muuta, mutta eipä tämä kyllä loppujenlopuksi huono ollut. Posie on paljon lempeämpi kuin Benetint, jolla olen saanut pari kertaa kunnon palloposket. Nyt on vissiin tulossa vielä joku uusikin väri, Lollitint. Sekin näytti melko herkulliselta.. :)

  5. bubbs sanoo:

    Toimii!

    1. Mahtavaa!

  6. Liisa sanoo:

    Tosi suloinen meikki! :) Tekis mieli nipistää sun poskia ja lässyttää!

    1. Liisa sanoo:

      .,..Terveisin 23-v, eikä mikään mummo :DD

      1. Eli termi ”nuorennusmeikkaus” osui siis nappiin. :)

  7. Myy sanoo:

    Söpöä <3

    1. Aww, kiitti. :)

  8. Elisa sanoo:

    Todellakin toimii! :) Olen itsekin harrastanut poskipunakeskeisiä meikkejä ja jättänyt muun ehostuksen nudemmalle asteelle. Mahtava lookki varsinkin näin talvella.

    Eikös muuten tuo BeneTint ollut alunperin tarkoitettu strippareiden nännien korostamiseen? Eli sinnekin siis, jos joskus vaikka iskee yllättävä halu riisuutua niin on rintavarustuskin sitten ehostettuna.

    1. TÄH? :D En kestä, en mä oo kuullu tommosesta ollenkaan – hillitöntä! :D Ahhahaa, niiiin hyvä!
      Mainitsen ehdottomasti tämän seuraavaksi kun nänniväristä on juttua. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.