Minulta minulle


Joululahjakausi on täten tuupattu käyntiin myös itseislahjonnan osalta. Parhaat lahjathan sitä itse itselleen keksii? Olen muutaman viikon hiippaillut Chanelin pisteen ympärillä kuin pahinkin myymälävaras, hiveltäessäni sen seitsemättä kertaa tätä ihanaa kimaltajaista. Nyt, viimeinkin, se on minun. Myönnän välittömästi että kyseessä on täydellisen tarpeeton hankinta, mutta omistushaluni ajoi tämän kohdalla järkisyiden yli. (Ja ne veronpalautukset, ainakin vähän.)

Natural Finish Loose Powder sävyssä #77 Moon Light on kimaltava irtopuuteri, jolle ei ole kovin montaa järjellistä käyttötarkoitusta. Se on nimittäin niin kimalteinen, että hipoo jo glitteripuuterin titteliä. Toisin sanoen, aevan ihana.

En ole koskaan omistanut Chanelilta puuteria (enkä kulmakynän lisäksi muutenkaan mitään tuotteita), mutta tämä kaunokainen oli selvä lahjavalinta. Haikailin tämän kategorian tarjontaa jo aiemmin, joten ehkä voimme puhua jonkinlaisesta harkinta-ajasta? Aprikoin toisena vaihtoehtona myös poistopöydästä löytynyttä Diorin vanhaa kausipuuteria, jonka hohto olisi ollut hiukan hillitympi, mutta tässä pinnallisuuden huipentumassa pakkausdesign ratkoi diilin.

Kiikuttaessani tätä ylellisyyttä kotiin pohdin vakavasti jättäväni rasian koskemattomana kartuttamaan keräilykokoelmaani, sillä käyttökohteita on kuitenkin luvassa tosi vähän, mutta nyt tätä kuvaillessani päätin toisin. Olen varma, että keksin tavan ujuttaa juhlameikkiin vähän tavallista enemmän hohtoa. Todennäköisesti johonkin päin poskipäitä tai dekolteeta. Raportoin, kun tilaisuus osuu kohdalle ja siitä suoriudutaan kunnialla.

Ylellinen, juhlava, kaunis, arvokas ja leikkisä – täydellinen lahja tällaiselle tuotefiilistelijälle. Kiitos vain kovasti itselleni lahjasta, olen todella otettu. Uteliaille ja lahjontahaluisille vinkiksi, että kantiskupongilla tämän sai Stockmannilta mukaansa hintaan 46,50 € ja tavaratalolle tyypilliseen selektiivisvalloittavaan tapaan sylillinen tuotenäytteitä seurasi mukana. Kiitti ja kuulemiin.

Taustalla soi: Bastille

15 Comments Lisää omasi

  1. Salla sanoo:

    Oääääh! Ihana! Mä olen haaveillut Chanelin kivipuuterimuodossa olevasta hohdepuuterista (vaikka se onkin todella paljon maltillisempi ;).

    Olen tässä yrittänyt keksiä, mitä ihanaa kallista (siis ihan vain, että säästö olisi mahdollisimman suuri haha) ostaisin Kicksin -25% kupongilla, mutta siellä ei tietenkään myydä Chanelia, eikä Sisleytä, joka olisi ollut toinen vaihtoehto. Mä haluan käyttää sen kupongin.

    On mullakin ongelmat.

    1. Joku uusi hajuvesi? Niitähän siellä on vino pino? Tai jotain kivaa Blissiltä? :) Mä en oikein ole perillä Kicksin valikoimista, se on mulle jotenkin ihan toisella puolella kaupunkia, eikä sinne tule lähdettyä.

      Huomaatko, mä ihan sivuutin kommenttisi puuterin ihanuudesta ja aloin heti otsa rypyssä miettiä ratkaisua tähän polttavaan ongelmaan. High five?

      1. Salla sanoo:

        High five indeed :D Sä aistit heti, että tähän ongelmaan on tartuttava. Hajuvesi olis muuten kiva, mutta en taida vähään aikaa käyttää muuta kuin Snow Fairya. Blissin hylly pitää hei syynätä, kiitos vinkistä :)

        1. Ja ehdottomasti otat jonkin paketin, sellaisessa on aina enemmän ihmeteltävää kuin yhdessä rasiassa. Terveisin nim. ”Puuterista ostokrapula” :)

          1. Salla sanoo:

            Hahahaaa käskystä :D

  2. ZaZa sanoo:

    Kimallusta! Glitteriä! Ooh!

    More is more! Parempi överit kuin vajarit! Enämpi parempi! Ja mitä näitä nyt on. Miksi turhaan pitää kynttilää vakan alla, kun voi kimaltaa_joka_päivä!

    1. Jos yrität pottuilla, kieltäydyn tunnistamasta ivaa äänessäsi. :D

      1. ZaZa sanoo:

        Nou-nou-nou, pottuilun häivääkään ei ollut tarkoitus löyhäyttää ilmoille. Minusta vain on ihan tuhlausta säilöä kimaltavia ihanuuksia vain juhlan varalle :-)

        1. True dat! :)

  3. Lila.fi sanoo:

    Kyllä itseään saa välillä hemmotella! Tuollaiset tuotteet tuovat elämään pientä luksusta ja piristystä :) Varmasti puuteri sopii vähintään näyttävään iltameikkiin.

    1. Uskon vakaasti, että keksin kyllä jotain. :)

      Ja hei, kivat sivut! Jonkinlaista esittelyä olisin kauniille kirjoittajalle kaivannut..? :)

  4. Onnea sinulle uudesta puuterista.

    mulla on samantyylinen ollut vuosia sitten, oli muistaakseen body shopin ja myytiin jännässä tuubissa. Hehkutti samalla tavalla.

    Ei näitä kannata jemmaan laittaa.

    Täällä yks jemmaaja tuhoaa varastojaan. Mun ongelma on ollut se että kun löydän tuotteen, josta en tykkää, mä jemmaan loput. Nyt kun ei ole varaa ostaa mitään uutta, käytän jemmat loppuun ja tämä ei ole kiva juttu.
    Tästä lähtien kun ostan jotain uutta, käytän sen, tykkäsin tai en. Ja jos on ihan mahdoton, kiertoon mielummin kuin kaappiin odottamaan päivää parempaa – sitä tuskin tulee.

    1. Mussa on hiukan samaa hamsterin vikaa, mutta osan niistä ei-niin-kivoista voin onneksi tuupata siipan käyttöön – se on hyvin kaikkiruokainen hiustuotteiden, putsareiden ja rasvojen käyttäjä. :)

      Ja lisäksi tosiaan harrastan sitä kavereiden kanssa vaihtelua. Jahka löytää jonkun, jonka maun suunnilleen tietää, on helppo livauttaa purkkeja eteenpäin ja saada vaihdossa jotain muuta takaisin. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.