Uudenvuodenlupaus

Vuonna 2014 lupaan olla itselleni armollinen. En luisu lepsuiluun enkä vajoa laiskottelun alhoon, mutta löysään köyttä kaulani ympärillä. Hyväksyn sen, että kaikki tällä hetkellä suorittamani asiat eivät mahdu ensi vuoden kalenteriin, mutta keskityn karsimaan aikasyöppöjä realistisesti. Teen välttämättömät ja teen ne resurssien mukaan.

Kuvituksena kynsien muutosleikki, joka konkretisoi omistautumista ensi vuoden ensimmäiselle projektille. Lyhyet kynnet ovat kirjoituskynnet. Olen jäänyt pahasti jälkeen opinnoistani, kun seinä äkkiarvaamatta nousi pystyyn. En osaa sanoa, miksi kirjoittaminen muuttui rakkaudesta pakkopullaksi, mutta olen laiminlyönyt loppusyksyn aikana kaiken. Seminaarityöni ei ole edennyt, luennot olen skipannut ja koulun sähköpostin jätin avaamatta jo ennen itsenäisyyspäivää. Olin jo kohottamassa käsiä antautumisen merkiksi, kun eräs keskustelu laittoi asiat mittakaavaan. Miten tavattoman onnellinen olinkaan saadessani tiedon opiskelupaikasta, voisiko sen kaiken todella puhaltaa savuna ilmaan?

Lyhyillä kynsillä kirjoittaminen on mukavampaa. Ele voi näyttää pieneltä, mutta se tuntuu suurelta. Kirin muut kiinni kahdessa viikossa.

Mitä sinä haluaisit tehdä paremmin ensi vuonna?

Taustalla soi: Jonalyn Viray

5 Comments Lisää omasi

  1. Piia sanoo:

    Opinnot ovat elämän suola. Jos tarvitset coachausta tai uskonvahvistusta, otahan yhteyttä ;). Tsemppiä! Piia

    1. Kiitos, ihanaa! Mä olen vähän sellainen omien ongelmien pyörittelijä, mutta tarjouksesi lämmittää mieltä kovasti. :)

  2. Nina sanoo:

    Hyvä lupaus. Mä lupasin, että etsin uuden työpaikan tai sit lähden pariks vuodeks jotain opiskelemaan, jotta sais taas uuden ammattitutkinnon . Nykyisessä työpaikassa alkaa olla vähän turhan raskasta ja vois vaihtaa ehkä ihan alaakin kokonaan. Aikoinaan jäi mullakin yliopisto-opinnot roikkumaan vuosiksi. Kandin sain lopulta tehtyä ja se riitti mulle. Mutta nyt tuntuu, että vois palata taas opiskelemaan jotain ihan muuta.

    1. Mä tuskin koskaan pääsen edes siihen kandivaiheeseen, mutta olen tosi onnellinen jo näistä sivuaineopinnoista, jos vain saan puristettua ne kasaan. Ja koskaanhan ei tiedä, opiskelu voi tosiaan maistua vähän myöhemmin taas uudella tavalla. Omia fiiliksiä kuunnellen on hyvä toimia. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.