Lokakuussa tuuletin loppumaisillaan olevaa hajuvettä – mikä etappi. Arvelin sen pihisevän vielä kevääseen, mutta jouduinkin hajuvesimetsälle jo ennen joulua. Kertakaikkiaan ihanteellinen sesonki pyöriä ulkovaatteet päällä ahtaassa tavaratalossa nuuskimassa nokka kiemuralla uutta mahdollista tuoksutetta. Eli ei, en oikeastaan löytänyt mitään.
Tai no löysin, itseasiassa, pienen mutkan kautta. Huomasin ihastuneeni Trussardin miesten tuoksuun.
Koska joka tapauksessa jouduin venyttämään mukavuusrajojani ja ahtautumaan ihmismassan vietäväksi keskellä pahinta ryysistä, päätin listiä kaksi hankintaa yhdellä reissulla ja nuuskutella siipalle tuoksuvan joululahjan. Herra käyttää pääsääntöisesti vain raikkaan miehekkäitä tuoksuja, joihin olen itsekin tykästynyt eikä niissä olisi ollut mitään uusimistarvetta, mutta koska olen niin vahvasti nenäni vietävissä, päätin että yksi pullo voisi vielä majoittua siipan muuten tyhjillään ammottavaan kylppärihyllyyn. (Voi olla että toinen meistä olisi sitä mieltä, että hylly ei suinkaan ole tyhjä vaan siisti ja järjestyksessä.)
Pienen onnenkantamoisen kautta törmäsin tuttuun konsulenttiin, jolle luettelin nipun tämänhetkisiä suosikkituoksuja ja sain käteeni muutaman tuoksuliuskan. Ensimmäinen niistä vei sydämeni heti. Fiilistelin muitakin ja nuuskuttelin kiltisti välissä kahvipapuja ja suljin taas silmäni uuden liuskan edessä ja taas yritin päästä irti ensimmäisen tuoksun hurmiosta, mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Kirpeän miehekäs My Land vei kaiken huomioni.
No miten siipan joululahjasta tuli minun tuoksuni? Täysin vahingossa, kuten hyvillä asioilla on tapana sattua. Sain konsulentilta kotiinviemisiksi näytepullon, jotta voisin vielä testata tuoksun toimivuutta armaani iholla. Testaushetkellä yllätin siipan lisäksi itseni, kun pullon suuaukko osoittikin väärään suuntaan. Hetken omaa vanhinkokasteltua rannetta nuuskittuani sain vision. Minäkin voisin tuoksua tältä.
Okei okei, puun ja nahan aromeja lainaava My Land on tosi kaukana DKNY:n omenatuoksuista tai siitä loppuunkäytetystä Diorista, mutta kun tuoksua annostelee tosi tosi vähän, erotan iholtani vain hauskan raikkauden. Annostelun kanssa on oltava tarkka, liian vahva suihkaus tekee tuoksusta kitkerän ja aivan liian hyökkäävän. Niin ja käytettävä ehdottomasti vain ranteisiin, ei kaulalle. (Käsivarteni ovat muuten yllättävän pitkät, kun ne venyttää äärimmilleen.)
Sain ostosretkellä kokeiluuni myös muutaman naisten tuoksun, mutta yksikään niistä ei sytyttänyt ihan niin kuin tämä. Kivoja, raikkaita ja pehmeitä, mutta ongelmallisia ehkä juuri siksi. En tunne tuoksualan termejä, enkä osaa sanallistaa vaatimuksiani, mutta tällä kertaa villi kortti vei voiton. Tässä on jotakin ihanan kieroa.
Esittelin ajatuksen kotona vähän varovaisesti, koska en ollut varma salliiko siippa minunkin tuoksua itseltään. Sain ehdotukselleni lempeää kannatusta ja yhteisen tuulipuvun sijaan meidät tunnistaa nyt tuoksusta.
Villiä, ihanaa, ihailtavaa vai pyhäinhäväistys?
Taustalla soi: Johnny Cash
Ihanaa, tietysti :)
Jes! :)
Mahtavaa! :) Tuoksuissa harvemmin kannattaa seurailla sukupuolitettua jakoa, sillä miestenkin tuoksuissa on vaikka mitä ihania. Ja hei, onhan Mr. Pitt mainostanut Chanel nro 5 -hajuvettä ;)
Onko? Enpä tiennytkään! :) Mutta juu, olen oikein tyytyväinen tähän onnelliseen vahinkoon. :)
Villin ihanaa :-) Ja ajattele, miten paljon säästyy hyllytilaakin, kun voitte käyttää samaa putelia :-D
No, köh, niinno.. :D
Jos siipalla ok, niin miksikäs ei! Tää on mahtava tuoksu, mä nuuhkuttelen tätä ihastuksesta mieheni yllä harvase päivä. Jos tykkäisin hieman maskuliinisemmista tuoksuista voisin hyvin kuvitella tämän itsellekin. Tosin kyllähän mä melkein pöllin yhdessä vaiheessa miehen Van Gilsin Between Sheetsin. :D
Tämä oli kyllä hyvä löytö. :)
Loistavaa! *thumbs up* Kyseinen tuoksu kuulostaa kiinnostavalta ja sellaiselta josta todennäköisestä tykkäisin, nahkatuoksut saa nimittäin mulla yleensä sukat pyörimään jaloissa. ;-)
Minulla on useita ”miesten” tuoksuja, mutta minä en nykyään kauheasti kategorisoi tuoksuja sukupuolen mukaan muutenkaan. Kaksi mun ultimate lemppareihin kuuluvaa tuoksua on markkinoitu miehille (Thierry Muglerin A*Men ja Diorin Dior Homme Intense).
Ostin miehelleni joululahjaksi ison pullon Diorin Fahrenheitia koska rakastan sitä tuoksua. Aion välillä suihkia sitä myös itseeni. :-D Tosin kaikista mieluiten nuuhkin sitä kuitenkin mieheni iholta. Ihan omana minulla on Fahrenheit 32, joka tosin on aika erilainen kuin alkuperäinen.
Mun kaikkien aikojen lemppari miestuoksu on Tommy Hilfigerin Tommy, se osuu niin suoraan nostalgiahermoon etten varmaan koskaan pääse siitä yli. Kävin sisäistä kamppailua sen ostamisesta siipalle – onko oikein siirtää teinivuosien tuoksumuistot aikuisuuteen jonkun toisen iholle? Päätin, että ei. Voin kuitenkin hissuksiin tunnelmoida mielessäni aina kun joku ohikulkija tuoksuu siltä. :)
Varsinkin indie-tuoksujen maailmassa on tavallista, ettei tuoksuja ole jaettu mitenkään sukupuolten mukaan. Oma talvilempparini on Burberryn London for Men: makeaa piipputupakkaa, mausteista portviiniä ja nahkaa.
Vau, kuulostaapa melkoiselta sekoitukselta..! :D