Kun tein peräkkäin kaksi oikein vahvaa meikkiä, nämä niitä seuraavat päivät ovat takkuilleet. Luulin ensin käyttäneeni kaiken ammennettavissa olevan inspiraation, mutta sitten tulin ajatelleeksi toisin päin. Jospa kyse ei olekaan inspiraation puutteesta vaan liikakäytöstä? Kohtuuden kadottamisesta? Tiedättehän, ”ei koskaan enää – ennen ensi perjantaita”.
Näyttävän meikin kanssa pääsee säväyttämisen makuun. Säväyttäminen on kivaa ja sitä tekee mieli tehdä uudelleen. (Sivumainintana: Positiivinen palautteenne yllätti todella, olin henkisesti valmistautunut vastaanottamaan riitasointuja. Lämmin kiitos kaikille kommentoineille.) Ongelma on, että kun on viettänyt työpäivän ihmisten tuijotettavana siinä tumman kokeilun punkmeikissä, seuraavana päivänä on hankala pistää paremmaksi.
En ole aina meikannut vahvasti. Vielä kaksi vuotta sitten meikkini koostui ripsiväristä ja kulmakynästä. Silloin säväyttämiseen ei tarvittu kuin vähän luomiväriä, minkä väristä tahansa, miten huolettomasti tuputettuna tahansa. Rakastan meikkaamista ja kartutan uutta taitoani innolla, mutta muistan kyllä, että joskus oma naama kelpasi peilille nakusillaankin. Olen ääripäiden kulkija muillakin elämän poluilla, joten kaipa tämäkin jokotai-asettelu oli odotettavissa.
Olen nyt siis kaksi aamua istunut runsautta pursuavan meikkipöytäni äärellä juomassa aamukahvia ja venyttelemässä niskoja. Ruskeaa? Ei. Metallivärejä? Ei. Näyttävät huulet? No ei. Jotain pirteää pinkkiä? Eeee-i. Mattaa pikimustaa? Njäh. Siipirajaus? Mnnngh. Ihan hassua, että olen kohdannut tällaisen meikkijumituksen. Muille olen keksinyt töissä ideoita ihan tavalliseen tapaan, mutta tämä oma peilikuva, sen kanssa on ollut vähän ongelmia. Eilinen ratkaisu: Ripsiväriä, vaalea hohto luomille ja väritön kiilto huulille – eli liki alaston meikki.
Tänään jo reipastuin ja valitsin luomille mattaista ruskeaa ja metallista hopeaa. Kontrastisuudessaan vähän epätavallinen yhdistelmä, mutta kaventaa pehmeästi kuilua tavallisten ja överimeikkien välillä.
Poteeko kukaan muu meikkikrapulaa vai onko tämä näennäinen pulmatilanne vain oman ajatusmallini tuotoksia? Ja meikkijorinoiden vastineeksi olen muuten naputtelemassa teille tekstipainotteista vinkkilistausta oppaaksi meikkiostoksille, mutta sen on odoteltava viimestelyä yhden kouluprojektin varjossa. Lauon sen ilmoille heti, kun saan akateemiset asiat ajan tasalle.
Pirteää perjantaita!
Taustalla soi: Iyeoka
Joo, kyllä mullekin joskus meikkikrapula iskee. Varsinkin juuri niiden kunnon räyhätummien smokyeyemeikkien jälkeen, on kiva vetää pelkkä ripsari ja eyeliner silmiin ja that’s about it. On kiva nudeilla välillä, ja välillä vetää kunnon heavymetalmaski naamaan. Sehän meikkaamisessa onkin parasta, kun voi välillä olla ihan eri ”persoona” kuin eilen :)
Lohdullista. Mä oon kova paineistumaan kaikesta, vähän niin kuin liian pehmeäluonteinen koiranpentu. Tää oli kai taas näitä.
Mut tiäkkö, seki jo auttaa kun saa sanoa ääneen: Tässä on mun ongelma, maailman mittakaavassa aika pieni ja mitätön, mut latelenpa ilmoille kuitenki. Ja noin, puff, auttoi.
Näytön tällä puolella on koettu juurikin samanmoisia tunteita, mutta kohdistuen kynsilakkapulloihin. Kun ei vaan synny niin ei synny. Yletöntä nuhjaamista en ole viitsinyt aikaansaada asian kanssa, koska pystyn elämään myös lakattomien kynsien kanssa (lyhyen ajan, mutta sitten vaikka edes jotain aluslakkaa). Meikki on joka aamulle must, mutta usein hyvin basic. Ehkä se on syynä, ettei meikin kanssa ole tullut samoja pohdintoja itselle..?
Raikkaita ideoita seuraavaan sutiin tarttumiseen :) !
Kaipa mihin tahansa asiaan tarvitsee toisinaan ottaa pieni tuumaustauko.
Kiitos kannustuksesta! :)
Olet tosi kaunis näissä kuvissa. Ihan positiivista, että ei ole ollut inspistä meikkaamiseen…ei kaikilla lukijoillakaan aina ole..ollaan samalla viivalla;)
Jep, noin ajateltuna tämä on ihan perusteltua. :)
Näin jälkeenpäin luettuna kirjoitukseni kuulostaa ehkä vähän liikaa itkuvirreltä, sellainen sen ei ollut tarkoitus olla. Mun mielestä oli vaan ihan kiva välillä sanoa ääneen, et tänään ei muuten meikkaaminen huvita. Naarmuttaa hiukan sitä kiiltävää julkista pintaa. :)
Oot kyllä tosi kaunis näissä(kin) kuvissa, mutta meikkikrapula on kyllä ihan tuttu ilmiö. Ja vielä laajennettuna jopa pukeutumiskrapula. Eli jos (ja kun) välillä tulee joko spontaanisti tai töitten puolesta sellaisia tilanteita, että pitää pidempään olla putkeen olla ”edustuskunnossa”, iskee jonkin ajan kuluttua päälle ihan mahoton valkoinen t-paita ja tummansiniset farkut – niminen detox-vaihe. :DD
Detox, no sitähän se on. Hyvin kiteytetty. :)
Juu, krapula. Tuttu on. Mulle se saattaa tulla ihan pikavauhtia, jo siinä vaiheessa kun meikki alkaa olla valmis ja pitäisi hippulat vinkuen olla jo menossa. Nimenomaan tummien tai muuten vaan näyttävien meikkien kanssa, ei koskaan neutraalien ja vaaleiden.
Olen tulkinnut sen niin, että mun silmäni vaan jotenkin tottuu vahvaan meikkiin ihan liian nopeasti ja sitten se alkaa näyttää…no jos ei nyt ihan rumalta niin jotenkin kuitenkin negatiiviselta ja väärältä ja ihan tyhmältä. Vaikka olisin puoli tuntia aikaisemmin ihaillut pärstääni peilistä ja ajatellut, että wau, onpas upea, niin se ei merkitse siinä vaiheessa mitään kun krapula iskee ja naama alkaa oksettaa. Onneksi näin ei käy kuitenkaan aina tummaa/näyttävää meikkiä tehdessä, se vasta ikävää olisikin!
En tiedä, jotenkin omituinen ilmiö. Vahvaa meikkiä käytän aika harvoin ja lähes yksinomaan juhlissa tai rymytessä. Nyt olen aivan varovasti opetellut pikkuhiljaa tummentamaan luomia myös muuten vaan, mutta se projekti on vielä ihan vaiheessa.
Höh, sulla on vielä inhampi krapula kun se ei päästä edes ovesta ulos. :) Tsemppiä projektiin!