Puuterihelmet

Alennusmyynnit ovat kosmetiikkahamsterille onnekasta aikaa. Eilen esittelemäni Vice 2 -paletin lisäksi oikeutin itselleni roiman alennuksen siivittämänä toisen, vielä pidempiaikaisen haaveen: Guerlainin puuterihelmet.

Guerlainin Météorites Perles -pallot ovat viime vuosien aikana pyörineet ahnaissa hyppysissäni useasti, mutta kun raha. Vaikka miten kiva ajatus, ihana tuote, kaunis pakkaus, arvokas brändi ja pakahduttava omistus, en millään voi maksaa puuterista kuutta kymppiä. Tai edes viittä, sillä ihan pienet alennukset eivät näissä helmissä vielä tunnu. (Voidaanko tämän kirjoituksen ajaksi unohtaa se noin neljänkympin liian kimaltava Chanel, jolle ei ole niin minkäänlaisia arkisia käyttömahdollisuuksia. Hyvä, kiitti.)

Onneksi kosmetiikkaharrastajien tuki- ja yllytysverkosto toimii tehokkaasti. Kun näihin puuterihelmiin lätkäistiin Sokoksella -50% alennuslappu, sain tiedoksiantoviestin vielä samana iltana. Se itseasiassa koski keväällä blogissa julkisesti ihastelemaani Madame Rougit -poskipunaa, mutta hyvin lyhyen viestittelyn jälkeen olin jo kartalla muustakin aletarjonnasta. Kului kaksi hyvin piinallista päivää, ennen kuin työ- ja opiskeluaikataulut sallivat täsmäiskun tavarataloon. Havittelemaani vaaleinta 01-sävyä ei tuolloin ollut enää jäljellä ja punnitsin pitkään kahden tummemman sävyn välillä.

Konsulentti piti minua varmaan täysin järkijättönä kun voihkin, huokailin, naksuttelin kieltä ja vaihdoin jalkaa untuvatakkini uumenissa miettien, kumpi sävy olisi vähemmän väärä. Arpa osui lopulta tummimpaan sävyyn 03, koska siinä oli ruskeiden kuulien lisäksi myös vihreitä. Ratkoin tilanteen valkonaaman eduksi siirtämällä tummat pallot käsipelillä rasian alimmaiseksi ja helistelin kaikki vaaleat pallot nätisti pinnalle. Jos siltä tuntuu, vaihdan pallojen paikkaa kesällä. Pakko tähän väliin kyllä realismin nimissä sanoa, että tuskin saan näistä edes pintakerrosta kulumaan. Voi hyvin olla, että pakan alimmat pallot jäävät vielä jälkipolville ihmeteltäväksi.

Meteoriittihelmien luvataan vähän sävystä riippuen tekevän iholle yhtä ja toista maagista. Heleyttä, raikkautta, neutralointia, kirkastusta, kahvinkeittoa ja ikuista onnea. Ihan vain pikkiriikkisen skeptiseen sävyyn, huomasitte. Helmistä tulee kasvoille kiva valo, eikä muuta. Se valo kyllä taidokkaasti hämää silmää luulemaan että ihon pinta on tasainen, kuulas ja nuori, mutta rahtusen epäilen, tekevätkö yksittäiset turkoosit tai keltaiset pallot massan seassa ihmeitä. Puuterin jättämä jälki on hyvin hienovarainen, eikä valohippusia näe kuin ihan läheltä sihdattuna, mutta ehkäpä juuri siksi nämä ovat nouseet niin kiistattomaan kulttimaineeseen.

Kuivalla iholla valaisuefekti on erityisen kaunis ja tehokas ja tässä minä, aavikkoihoinen, ylpeänä julistaudun kuuluvaksi kohderyhmään. Tupsuttelen tyytyväisenä edullisesti hankkimaani luksusta ja hengittelen helmien ihanaa tuoksua. Unohdin kai mainita, että nämä pienokaiset tuoksuvat hedelmäkarkille? Sen joskus mainitsemani Benefitin sokerisen poskipunatuoksun voitte unohtaa, ei turhaan himmennetä tämän kaunokaisen hohtavaa auraa.

Materialistisen hapatuksen ylijulistaja kiittää ja niiaa. Nyt on hyvä.

Taustalla soi: Example

46 Comments Lisää omasi

  1. Salla sanoo:

    Oih ja voih! Meteoriitit ovat olleet mun haavelistalla jo hyvän aikaa. Täyttä hintaa en minäkään pysty maksamaan ja alesta ei ole vielä löytynyt. Mutta vielä joskus munkin liimanäpeissä on helmiä ja toisaalta on kivakin, että unelmia ei saavuta ihan hetkessä (kuulostaa vähintäänkin yrityksen perustamiselta ahhaaaa) ;)

    1. Höpö höpö, määrätietoiselta suunnitelmalta tuo mun korvaani kuulostaa. :)

  2. Liisa sanoo:

    Voi miten hyvä alelöytö! Mahtavaa, hihii! :)

    1. Peukkupeukkupeukku! :)

  3. Jenni sanoo:

    Oioioi, ei saa yllyttää! Itse olen jahkaillut vastaavien, melko samansävyisten helmien kanssa mutta niissäkin on hinta toistaiseksi ratkaissut ja ovat jääneet ostamatta. Mutta kuiva iho, valoa ja kuulautta, ooo…

    1. Kyllä kyllä! Ajattelin ensin ostaa nämä säilykkeeksi, mutta en malttanut olla kokeilematta ja sitten tykästyinkin kovasti. :) Pidä silmät auki aleostoksilla!

  4. Tipi sanoo:

    Aikamoisen palopuheen pidit itsellesi tässä postauksessa, tavallaan antaen itsellesi anteeksi ja toisaalta oikeutuksen ostokseen. :)
    Mutta, tämä tunne on niin tuttu! Kuinka monta aarretta onkaan tuolla kaappien kätköissä, joille ei ole niin minkään näköistä käyttötarkoitusta, mutta se on ollut vain pakko saada? Monta.
    Esim. Chanelin sellainen huulikiiltopakkaus, jossa siinä rasiassa on pieniä neliöitä, joista jokainen on vähän eri vaaleanpunaisen tai punaisen sävyinen. Näitä neliöitä on muistaakseni toistakymmentä. Ja juuri kyseisiä värisävyjä en todellakaan käytä. Siellä se(kin) nököttää, käyttämättömänä…

    1. Ooomph, kuulostaa kauniilta paletilta! Muttamutta, ostetaanhan taulujakin seinälle vain katseltavaksi? :)

  5. Päivi sanoo:

    Tämä oli kyllä todellinen löytö! Otin itsellekin tuon sävyn 3, vaikka muitakin kahta oli vielä jäljellä. Tämä yksinkertaisesti miellytti eniten silmää.

    1. Kah, no sattuipa! Tupsutellaan ja tuoksutellaan siis samiksina. :)

  6. mä aikoinaan, vuosia sitten ostin vst poskipunaksi.
    Käytin sitä päivittäin monta vuotta, kunnes myin lopulta ne pois kirppiksellä. Tai sitten ne löytyy seuraavassa muutossa taaimmaisen meikkipussin sisältä.
    Mikään purkki ei saa kestää ikuisesti, uusia pitää välillä hommata.

    1. Kukin piristyy tavallaan. :)

  7. Taru sanoo:

    Aah, pallokateus! Hypistelen näitä aina alessa, mutta tuntisin oloni syntiseksi jos sortuisin ostamaan. (Jostain syystä kuitenkin voin perustella itselleni aina esim. uuden huulimeikin tarpeellisuuden.) Miksei näitä voi saada puolta pienemmissä purnukoissa?

    1. Minipallot! Joo! :D Paitsi, että sitten haluaisin ehdottomasti sellaisetkin, hihhöh. :)

  8. Sissi sanoo:

    Nuo on kuin karkkeja, kauniita katsella mutta en osaisi käyttää…nimim. kosmetiikkatumpelo. Onnittelut mieltä piristävästä löydöstä:)

    1. Höpös pöpös, isolla siveltimellä vaan painellaan valmiin meikin päälle. Ei tartte tähdätä eikä sievistellä, voi käyttää koko kasvoille. Ihan tyhmä tekosyy. :D

  9. Ilona sanoo:

    Alennusmeteoriitit on aina oikeutettu ostos! Itse nappasin samalla -50% tarralla varustettuna joulukokoelman Crazy Pearlsit, ja ne pallurat menee ihan poskipunasta. Olen varsin onnellinen. Nuo sun pallurat näyttää kanssa varsin lumoavilta!

    1. Nilkki! Googletin ja nyt tekee mieli laajentaa kokoelmaa… PÄIVÄN olin tyytyväinen! Ja tää uus himoke on tasan sun syy. Annatko osoitteesi, niin lähetän laskun.

      1. Ilona sanoo:

        Hahahaa, haluaisin sanoa että olen pahoillani, mutta en ole :D Lähetetään molemmat laskut Guerlainille?

  10. Eiko sanoo:

    Ehkä minäkin joskus vielä. Samassa Guerlain-kytiksessä minäkin kuin monet muut. Normaalihinta iskee voimakasta vastahakoisuutta, mutta sopivalla alelapulla liputtaen kukkaronyörit varmasti aukeaa. Vaikka korostushohtokimallepuuterihässäköitä on jo useita.

    Jep, jep kevään Guerlain-kokoelmassa on kolme settiä helmiä. Ehkä edes yksi olisi tarjouksessa minunkin saatavilla…?

    1. Pidetään peukkuja et vastakin lykästää. :)

  11. sabiha sanoo:

    Ai sopii kuivalle iholle? Ihanaa ! taidanpa lisätä listaani. Minä en koskaan käytä puuteria muulloin kuin kesäisin joskus kun se kuivattaa ihoani mielettömästi. Kokeilussa minulla on Chanelin Poudre Universelle Libre ja kyllä hieman kireä iho on laitettaessa. Ehkä sekin jää kesäkäyttöön.

    1. Niin siis sillä tavalla sopii esteettisesti erityisen nätisti kuivalle iholle – ainesosien puolesta ei ole kyseessä mikään hoitotuote, kun pääraaka-aine on talkki. Mutta nättiä jälkeä tulee, kun käyttää kevyesti. :)

  12. Martina sanoo:

    Jos joku voi olla söpö ja kaunis, niin nämä pikkupalleroiset. Mä tosin saattaisin makeanhimossani vahingossa syödä nämä..

    1. Apua, mulle tuli ton sun kommentin myötä yhtäkkiä flashback lapsuudesta: Mä olen jossain TBS:n liikkeessä puristellut pikkumuksuna tällaisia palleroita rikki! Apua, eikä! :O Kai mä vaan kuvittelen? Toivotaan et kuvittelen. Ehkä mun vaan teki mieli tehdä niin? Huhhu, nyt hikoiluttaa. :D

      1. Martina sanoo:

        Älä nyt – mä OON muksuna murskannut äidin Yves Rocherin aurinkopuuterikuulia rikki! :D Mä tykkäsin ihan hulluna, äiti ei niinkään.

        1. Nnnngh..! Voin niin kuvitella miltä äidistäsi tai niistä TBS:n myyjistä on tuntunut.. Melkein itkettää vielä näin jälkikäteen. :D

  13. Ida sanoo:

    Me like this post. Peukku.

    1. ”Peukku.” oli ainoa, joka erotti tämän kommentin Luis Vuitton Wholesale Cheap Handbag -jonosta. :D

      Mut kiitti. <3

  14. Piia sanoo:

    Ihkut pallot!

    Haluaisin muuten kysyä, onko sulla periaatteena, että esittelet useammin ostamiasi tuotteita kuin lahjoja? Olet piristävä poikkeus, tavaralahjablogeja on paljon.

    Piia

    1. No eeeei siitä silviisiin mitään erityistä periaatetta ole, mutta tasapaino säilyy luonnostaan, kun pressinäytteitä ei mulle ihan kamalasti lähetellä. :)

  15. JonnaH. sanoo:

    Munhan oli ihan pakko ostaa Grazy Paris pallurat, en ikinä olisi ostanut, jos ne ei olisi olleet 50 % alessa ja blogikollega ei olisi ollut mukana. :D

    Ihanaa turhuuttu ja jokapäiväistä iloa silmälle. :p

    1. Päivi sanoo:

      Eieiei en halua kuulla enää yhtään noista Crazy-palleroista. :o

      T. Ostolakkoilija

      1. No ihan siltä varalta, että sellaiset sattuisivat eteen, niin….

        ..vai mitä, Päivi? :D

  16. N sanoo:

    Ihanat, ihanat, ihanat!! Voi kuinka kauan olen jo noiden perään kuolannut… Mäkin haluan! Mitenkähän saisin ylipuhuttua itselleni tarpeen näille… Nyt tuli sitten toinen ärsytystuote, toiset ovat olleet työpaikalla varauksessa nimelläni jo pari kuukautta. Kumpiakaan en tarvitsisi, eikä olisi kyllä varaakaan, mutku mä haluan!

    Ja nyt kun siitä puhuit, nousi minullekin kylmä hiki – mäkin olen joskus pienenä puristellut tuollaisia rikki. Hajosivat niin kivasti :/ Kamalaa.

    1. Mä en oikeastaan edes perustellut, menin vaan ja ostin. Ja vaihdan kiltisti muutaman valmislounaan kotieväisiin. :)

  17. Marjo K sanoo:

    Sain äidiltäni meteoriitit yli 10 vuotta sitten. Välillä ne on olleet unholassa, mutta nyt jälleen käytössä. Voin sanoa ettei kulumista juuri edes huomaa. Hyvin toimivatkin vielä. Taikovat ikää pois kummasti, eikä hohda liikaa! Minun puuterihelmissäni ei ole sävy merkintää. Olisko 01? Pakkauskin on erilainen kuin tuo (ihana hopea!).
    Hyvä ostos siis ;) kestää varmasti pitkään!

    1. Kiitos, aivan mahtavaa kuulla näin positiivisia kokemuksia. :)

  18. Mohn sanoo:

    Olen jo vuosikausia haaveillut Guerlainin meteoriiteista. Alunperin aloin haaveilemaan niistä niiden purkin takia. ;-) Nykyään haaveilen niistä sekä purkin että sisällön takia. Niin ja tietenkin siksikin, että ovat Guerlainia. ;-) Kyllä vähän saa olla snobi.

    Normihinnalla en vaan raaski mitenkään ostaa ja vielä ei ole vastaan kävellyt sopivasti alennettuna. Ehkä joskus…

    1. ”Ehkä joskus” kuulostaa ihan hyvältä. Uusia sävyjä tulee ymmärtääkseni kausikokoelmien myötä, joten jossain vaiheessa varmasti osuu eteen joku poistuva erä. :)

  19. Fanni sanoo:

    Oich, Guerlain. Olen haaveillut puuteripalloista jo pikkutytöstä saakka. Koska ihana, onnellinen turhamaisuus. Ja värikkäitä, puuterisia palloja kauniissa rasiassa. Niitä kuuluu tupsutella iholle suuren, pinkin ja pörröisen puuterivipan kanssa. (Älä sano minulle, että sudit noita ihollesi jollakin mustalla. Se olisi väärin!)

    Jos hankkisin tuollaiset, rikottaisin ne noin vartissa. Siksi tyydyn vaan huokailemaan ihastuneena ;)

    1. Haha, ihana! En toki mustalla, vaan valkoisella suurella ja ylettömän pehmeällä siveltimellä. Se on varattu ainoastaan hellään puuterikäyttöön.

      Liimaa tuo rasia kiinni pöytään? Ikuisesti yhdessä <3

  20. Maria sanoo:

    Vähän myöhässä kommentoin, muta nuo on siis hankintalistalla. Katsoin, että sekä feeluniquella.com ja stawberrynetissä nuo olis n. EUR 46,-.

    Olen koko ajan ollut siinä uskossa, että eri väisillä helmillä saa erilaisa tuloksia, matta, hohto jne, mutta noissako onkin sitten eri tummuusaste? Mulla on myös kuiva iho, ja omasta mielestä myös hiukan samea stressi-iho, eli kaipaisin lähinnä kuulautta.

    1. Mun uskoakseni niissä on kaikissa ainakin kevyt hohto, mahtaako löytyä ihan mattana? On olemassa sävyjä, jotka on tarkoitettu ennemmin poskipunaksi kuin koko kasvojen puuteriksi, mutta en valitettavasti osaa niiden kanssa olla enempää avuksi. Kuikuile ainakin laventelisten pallojen perään, ne tuovat kasvoille kirkkautta. Googlaile ahkerasti lisätietoja. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.