Alkuvuoden rutistelut

Koska Rakkaudella rutisteltu -tilitys sai lämpimän vastaanoton, kuppaan lisää samasta lähteestä. Olen puolitosissani yrittänyt käyttää vanhempaa purkkivarastoa tyhjäksi, ettei hamsterointi alkaisi vaikeuttaa asumista. Ja koska kosmetiikka pilaantuu – vaikkei tämän myöntäminen kivaa olekaan. Mitään tarkkaa kuukausittaista tilivelvollisuutta en itselleni ota, mutta tällöin ja silloin kun jotain sanottavaa on, voin armeliaasti jaella näkemyksiäni. Asetin rajaksi keskikokoisen muovipussin – sen enempää en säilö.

Tukkapuolelta sain puristeltua tyhjäksi kaksi kivaa. Biozellin Värjättyjen hiusten shampoo on aiemmin saanut palstatilaa täällä, mutta kelkka on sittemmin kääntynyt. Lyhyt tukka muotoiluaineineen vaatii tiheää pesua ja siihen tämä oli oikein omiaan. Olen tämän loputtua hetken käytellyt muita tuotteita, mutta huomasin toissa-aamuna oikein miettineeni, että mikäs se edellinen olikaan – se kun oli selkeästi parempi. Jotta siis, kumoan edellisen pitkätukkaisena antamani lausunnon ja annan lyhyellä tukalla ja nykyisellä pesumaulla hyväksyvän nyökkäyksen. Kivan pesutuntuman lisäksi tämä on nimittäin myös edullinen. Ostaisin lisää.

Aussien 3 Minute Miracle tyhjentyi pitkän taistelun tuloksena. Se ei antanut pitkälle hamppulatvalle mielestäni yhtään pehmeyttä, mutta jälleen, lyhyt tukka muutti kantani. Ei mikään erityisen herkullinen tuoksu tai kaunis pakkaus, mutta ihan kiva hoitsikka silleen yleisellä tasolla. Tähän liitettyä yletöntä hehkutusta en kyllä ymmärrä. En välttämättä ostaisi uudestaan.

Vartalojuttuja tyhjeni samaten kaksi. Tämä etiketitön kaveri on The Body Shopin Wild Cherry -suihkugeeli, jonka ostin muutama vuosi sitten kirsikkamaniaa potiessa. Kehuin TBS:n suihkugeelit jo viime rutisteluissa, eikä siltä osin lisättävää. Loppua kohden tämä vahva kirsikka-aromi alkoi jo vähän etäännyttää, mutta omien mieltymysten vuoksi on turha tuomita ketään. Hyvän diilin sattuessa ostaisin, mutta jotain toista tuoksua.

Creativen (nyk. CND) Apple & Cinnamon -vartalovoide on jälleen eräs väsytystaistelun riemuvoitto. Hirmuisen kiva ihotuntuma, mutta tuotteen leimallisesti hyvin jouluinen tuoksu ei jaksanut naurattaa enää muutaman vuoden jälkeen. Sitkistelin ja käytin tämän loppuun tammikuussa, jotta pääsin paremmille apajille. Tuotteessa itsessään siis ei mitään vikaa – muuta kuin riittoisuus, joka vei ilon joulusta ja kanelista muutamaksi seuraavaksi vuodeksi. Kaapissa odottaa vielä kaksi sarjan kirsikkasuklaata (todella äklö kirsikkakonvehtiaromi, en ole varma pystynkö samaan urotyöhön ollenkaan) sekä yksi vanilja, jonka seassa on kimallusta. Voi olla, että joudun hissun kissun häivyttämään ne takavasemmalle. Sama johtopäätös: Hyvän tarjouksen myötä ostaisin (jotain raikkaampaa tuoksua) ilomielin lisää.

Naamanpesuosastolta loppukäytin edelleen samaa linjaa jatkaen kaksi tuotetta. Lushin 9 to 5 -puhdistusmaito toimi suihkuputsarina virassa ”laitetaan nyt vaan jotain ja huuhdellaan sitten pois”. En tykännyt tuoksusta, en tuntumasta enkä oikein mistään. Ostin tämän viimeisenä oljenkortena, jotta sain täyteen jonkin kylkiäiseen oikeuttavan summan ja olen töninyt sitä suihkuhyllyllä ympäriinsä luvattoman pitkään. Pidän Lushin tuotteista yleisesti ottaen suht paljon, mutta tämä oli kyllä täydellinen huti. En ostaisi uudelleen.

MACin Gently Off -silmämeikinpoistoaine on pesiytynyt kaappiini jäädäkseen. Napakka puhdistusteho, sopivasti öljyinen loppufiilis ja helposti annosteleva pullo oikeuttavat maksamaan tästä parikymppiä. Väittää tuoksuvansa ruusulta, mutta en onneksi huomaa. Ostin jo lisää.

Öljyjäkin loppui – arvaatteko jo – kaksi. Naobayn Renewal Argan Oil oli valokeilassa täällä ja pidin siitä viimeiseen pisaraan saakka todella kovasti. Harkitsen ostavani lisää joko tätä tai jotain muuta arganöljyä, sillä iho voi selkeästi paremmin tämän pullon aikana. Jahkailen kauniin ja kätevän pipettipullon säästämistä. Ehkä keksin sille jotain.

Jurliquen Skin Balancing Face Oil oli ihana, mutta kului loppuun nopeasti. Arvelen tämän 10ml pikkupullollisen kestäneen käytössä noin kuukauden. Vahva tuoksu häiritsi aluksi, mutta siihen tottui viikkojen myötä. Pikkuinen miinus myös ärsyttävästä annostelusta, kun tipan lasahtamista kämmenelle sai varsinkin pullon loppupuolella odotella aika pitkään. Tuotteessa ei vikaa, mutta en silti ostaisi uudelleen.

Viimeisenä (ja ainoana viiteryhmänsä edustajana) valokeilaan saatellaan Nail Tekin Intensive Therapy II. Olen kehunut tämän kaverin maasta taivaisiin jo useamman kerran (ainakin täällä ja täällä), mutta tasapainon nimissä nuristakoon nyt tästä pullonpohjan könkkööntymisestä. Olen käyttänyt pulloa pitkään ja se on ollut auki herraties miten pitkään, joten rahoilleni olen saanut vastinetta, mutta tämän loppumähmän kanssa en enää jaksa taistella. Olen lakannut kynteni läpinäkyvällä kiisselillä viimeisen viikon ja nyt sanon sille suoraselkäiset hyvästit. Järjettömän hyvä aluslakka. Jos joulualesta haalimani Nail Envyt eivät osoittaudu yhtä verrattomiksi, ostan silmää räpäyttämättä uuden pullon tätä ja diilaan NE:t eteenpäin. Luotan kuin kiveen, ylistän ja suosittelen kaikille kynsiongelmien kanssa painiville.

Tapasitko vanhoja tai tulevia tuttuja?

Taustalla soi: DJ BL3ND

33 Comments Lisää omasi

  1. naRu sanoo:

    Minulla oli testeri (erittäin riittoisa sellainen) tuosta Aussien hoitoaineesta. Haju oli niin ällöttävä, että en saanut edes testeriä käytettyä loppuun. Muutoin aine vaikutti ihan kivalta näihin lyhyisiin ja hentoisiin hiuksiin.

    Kiitos kivasta blogista! Löysin sen vasta tämän vuoden puolella, mutta olen lueskellut sitä nyt säännöllisesti. Yksi kehitysehdotus vaan tulee mieleen: tämä fontti (joka taisi vaihtua aika hiljan) on kaunis, mutta melkoisen vaikeaa lukea. En varmaan ole ainoa, joka selailee kännykällä tai tabletilla nettiä, ja niillä fontista on vaikea saada selvää, kun menee niin pieneksi söheröksi. Joku yksinkertaisempi fontti olisi helppolukuisempi. Ja joo, tylsempi, mutta… ;)

    1. Mä pystyin sivuuttamaan Aussien tuoksun, mutta ei silläkään erikseen pisteitä kerätty.

      Voi, tuon fonttiasian kanssa olen ihan neuvoton! Joku muukin mainitsi fontin vaihdosta, mutta kun mitään ei tietääkseni ole viime aikoina säädetty. Oletko vaihtanut selainta tai laitetta, jolla seuraat?

      1. JohannaW sanoo:

        Oma iphone 5 ainakin näyttää fontit luettavan kokoisena, joten minulla ei ole ollut ongelmaa. Joidenkin muiden sivujen kanssa kyllä on, sillä niiden tekstit menevät ihan kärpäsenkakan kokoisiksi ja muutenkaan eivät ole mobiilioptimoituja…

        1. Anne sanoo:

          Ei mitään ongelmaa fontin kanssa. Yksi selkeimmistä blogeista. Kiva lukea. Päivittäin:)
          iPhone5 myös tällä lukijalla.

          1. naRu sanoo:

            Anteeksi, kun jauhan tästä, mutta näkyykö teillä fontti ns. kaunokirjoituksena? Silloin kun aloin seuraamaan blogia (joka oli mielestäni tämän vuoden puolella tai korkeintaan loppuvuodesta) fontti oli mielestäni jokin aika tavanomainen ja jossain vaiheessa (ehkä kolmisen viikkoa sitten) muuttuikin ”kaunokirjoitukseksi”. Selain ei ole muuttunut, iPhone nelosella ja iPadilla (sekin jo vanhempi tapaus) selailen. Tai sitten on se vaihtoehto, että päässäni viiraa pahasti :D

          2. Anne sanoo:

            Ei näy kaunokirjoituksena. Ihan normi selkeä fontti.

      2. Kiitos kommenteista tätä fonttiaihetta koskien. Kysäisen it-tuelta, olisiko siellä jotain korttia hihassa tämän asian ratkomiseksi.

        1. naRu, miltäs nyt näyttää? Jotain pientä hienosäätöä tehtiin, raportoihan näyttääkö erilaiselta nyt. :)

          1. naRu sanoo:

            Jees! Nyt näkyy ns. normaalina :) Kiitos selvittelystä!

  2. Elisa sanoo:

    Mulla oli Nail Tekin alennuksesta bongattu aluslakka, joka oli superhyvä. Ainoana miinuksena korkki, joka hajosi melkein heti avaamisen jälkeen ja näin ollen lakka kökkööntyi alta aikayksikön :/ Uuden aluslakan metsästin Lontoosta (Essie Millionnails) ja siinä pitäydyn ainakin pullon loppuun. Sen jälkeen voisin ainakin harkita tuota Nail Tekia uudestaan.

    Aussien hoitsikan hypetystä minäkin ihmettelen. Pitäisikin rustata aivan liian kauan luonnoksissa roikkunut arvio loppuun asti. Nykyään Aussie toimii mulla mahtavana CWC-pesun ekavaiheena! Eli levitän sitä kuiviin hiuksiin ennen pesua, jotta hamppulatvani eivät ottaisi nokkiinsa shampoosta niin kovin :)

    1. Olen joskus hypistellyt Millionailsia, mutta toistaiseksi se on saanut jäädä hankkimatta, kun Nail Tek on niin hyvä (ja sitä pitäisi vielä jossain jemmajemmassa ehkä olla).

      CWC kuulostaa nerokkaalta, mutta enempi pitkätukkaisten puuhalta. Mahdollisesti ajankohtainen allekirjoittaneelle joskus vuosien päästä. Mutta hyvä muistutus silti! :)

  3. Martina sanoo:

    Mmmm, kirsikkasuklaa kuulostaa syötävän hyvältä..

    1. Joo, tiettyyn rajaan asti. :)

  4. Heidi sanoo:

    Voi että mulla on aina niin hirveän huono omatunto kun en saa noita purnukoita kulumaan! Joka päivä suihkautan hajuvettä, enkä ikinä ole käyttänyt yhtään loppuun. Luomiväreistä saanut vaan kolmesta pannun näkyviin, siis kaikkien niiden vuosien aikana mitä olen meikannut. Ja näistäkin kaksi kuuluu komboon jota olen jo pari vuotta käyttänyt pyöreästi neljänä päivänä viikosta! Ainoastaan meikkipohjat, ripsivärit ja kulmakynät kuluvat. Tokihan johtuu hurjasta meikkiarsenaalista, mutta kuitenkin. Ja muusta kuin värikosmetiikasta en edes aloita… Tunnen itseni huonoksi meikkiholistiksi!:D

    1. sabiha sanoo:

      Kynsi lakat ja hajuvedet ostan pienikokoisena auttoi minua kuluttamaan loppuun .

      1. sabiha sanoo:

        Yleensä kaikki mitä ei saa kulumaan on hyvää ostaa pienenä ja rajoittaa värien määrää luomiväreissä jos ei sitten ole keräjää ja haluaisi kaikkea. Costal scentin luomiväri paleteissa on paljon värejä mutta pieniä määriä saa helposti kulumaan loppuun.

    2. Höpöhöpö, mitä vähemmän kuluu, sitä vähemmän pitää ostaa täydennystä. Värikosmetiikassa hidas kuluvuus on mun mielestä ihan vaan plussa. :)

  5. JohannaW sanoo:

    Jee, lisää tyhjentyneitä purkkeja! :D

    Aussieta olen käyttänyt pari purkkia ja aina päädyn samaan lopputulokseen, ettei se ole mitenkään erikoinen. Ja olen sentään käyttänyt ko. tuotetta sekä lyhythiuksisena että pitkähiuksisena, eikä mitään tukkataikaa ole tapahtunut. Tuoksu on mielestäni hyvä, mutta siihen se jää. Samanlaisia mömmöjä löytyy markettien hyllylta pilvin pimein.

    1. Sama linja, sama linja. :)

  6. sabiha sanoo:

    Ihana posti . Loppuneet ja tyhjät purkkit mun suosikki aihe. Itseki aloin kerätä niitä ja se auttoi minua vähentämään sekä varastot että ostot .
    Inventaario herättää kun näkee jemmojen kauhistuttava määrä ja ei tee mieli ostaa. Ihana tunne kun saan tyhjäksi purkin.

    1. Vähän tässä on tällaista keksityn ongelman makua, mutta ehkä käyttökokemusten raportoinnista on muille hyötyä. :)

  7. Sissi sanoo:

    Aussien hoitsikkaa olen ollut aikeissa ostaa juuri hypetyksen vuoksi mutta taidan sittenkin miettiä vielä tovin. Kiva postaus:)

    1. No toisaalta, koska sitä niin hypetetään, niin varmaan siitä joku tykkääkin. Tuskin pelkkä markkinointikoneisto on niin tehokasta rumpua saanut kolisemaan. :) Osta, jos tulee tyrkylle ja kokeile mitä tykkäät. :)

  8. Shopaholic sanoo:

    Ma olen kai sitten niita Aussien hypettajia, oon kayttanyt sita vuosikausia! Mulla tosin onkin tallainen puhkiblondattu tukka, ja tykkaan tuoksustakin! :)

    1. No nimenomaan, jonkunhan siitä on pakko tykätä! :) Hyvä, että kävit jättämässä vastakkaisen mielipiteen. :)

  9. hellin sanoo:

    Minä käytin oman kirsikka-suihkugeelini myös sitkeydellä loppuun, ei ole tehnyt sen jälkeen juuri mieli ostaa TBS:n vartalotuotteita. Jossain vaiheessa sain niitä aina joululahjaksi, onneksi tänä vuonna kyseiseltä ihmiseltä tuli villasukat :D.

    ”Sitkistellä”, mahtava ilmaisu!

    1. Joo mä olen tällainen sanojen väärinkäyttäjä. ”Sitkistyä” on kai elintarviketeollisuuden termi, mutta jos vaan varovasti lainataan sitä vähän, eikä kerrota kenellekään? :)

      TBS:n tuotteissa on ikuinen positiivinen ristiriita riittoisuuden ja kyllästymisen välillä. :)

  10. Piia sanoo:

    Hei, nyt Pain öljyn kimppuun! Eiks je?

    Intoilee Piia

    1. Hih, joo Pai on ollut käytössä jo muutaman päivän. Tunnustelen vielä. :)

      1. Piia sanoo:

        Tykkää :)

  11. sabiha sanoo:

    Minä käytin tuota 9 to 5 puhdistusmaiota ja pidin sekä tuoksusta että tuotteesta .Pudisti hyvin kypsä ihoani mutta vaihdoin Ultra Bland pesu voiteeseen talven ajaksi mikä oli taas paras talvella .

    1. Talveksi on fiksua vaihtaa kevyempiin pesutuotteisiin. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.