Keväällä tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun lopetin kynsimuotoilijan työt. Olen tietoisesti ottanut etäisyyttä kynsien koristeluun ja etenkin koristelujen näyttämiseen blogissa – poislukien ne tumpelovarmat pilkkujutut. Tänään se koristelunälkä sitten heräsi. Päätin kokeilla vieläkö kukkien maalaaminen onnistuu ja kuten täytekuvien määrästä voitte päätellä, hommat eivät edenneet kuten muuan Raaseporilaisella saarella.
Pahin kämmi sattui sivellinten valinnassa. Etäisyyden ottaminen onnistui näet siinä määrin täydellisesti, että nappasin ajatuksissani luonnonkarvaisten koristelusivellinten sijaan synteettiset ja jäykät geelisiveltimet. Puhisin ja tuhisin kummissani, että miten se terälehden pyöräytys on joskus voinut sujua kun siitä ei nyt tule mitään. Tuhersin päättäväisesti kynsi kerrallaan eteenpäin koko ajan enemmän turhautuen ja aloin vaipua epätoivoon. Angstiangsti ja itkuvinku päättyivät siihen hetkeen kun olin lisäilemässä suttuisten kukkien kaveriksi (lue: viemään niistä huomiota pois) pieniä pilkkuja. Niiden kohdalla jotenkin yhtäkkiä tajusin, että nämä ainakin ovat joskus näyttäneet erilaiselta. Idiootti, sulla on väärät siveltimet.
Kynnet eivät siis olleet kutistuneet eivätkä taidotkaan lopulta niin pahasti ruostuneet, kädessä vain keikkuivat täysin väärät välineet. Ohho. No, koska kynsillä joka tapauksessa nyt on abstrakteja kukkasia ja itseisarmeliaisuus on hyvästä ja suotavaa, sallin teille armeliaasti yhden kuvan myös lopputuloksesta. Tässä:
Nyt kun häpeäkuvat on julkaistu ja entiset työkaverit tikahdutettu nauruun, voidaan jatkossa suhtautua kynsien maalaamiseen vähän neutraalimmin ja maalit kaivaa esiin kenties useammin. On meinaan hirmuisen kivaa ajavietettä.
Leppeää ja luovaa sunnuntaita kaikille.
Taustalla soi: 16 lasten lauluaarretta/Metsäretkellä (enimmäkseen ”Pienet sammakot”)
Niistähän tuli tosi kauniit. :)
No kiitos. Seuraavat koristelut (jotka toivottavasti teen jo oikeilla vempeleillä) saatte nähdä tarkemmin ja lähempää. :)
Noi one stroket on minulla vielä ihan kokonaan kokeilematta. Ei vähiten siksi, etten ole tullut hankkineeksi siveltimiä tähän tarkoitukseen.. :) Onko sinulla suosituksia, mitä hyvälaatuisia siveltimiä tehtävään voisi valtuuttaa?
Mulla ei ole mahdottoman kattavaa kokemusta eri siveltimistä, koska itse olen käyttänyt enimmäkseen Olgalta hankkimaani settiä – täältä:
http://nail-artists.fi/
jota olen täydentänyt muutamalla yksittäisellä siveltimellä muista koulutuksista. Niiden merkistä en osaa sanoa mitään, sillä kyyrillisten aakkosten tulkinta ei ole vahvinta osaamisaluettani. :) Mutta aloita tiedustelemalla valikoimaa tuolta yltä, niiden sivellinten kanssa itse puuhastelen tyytyväisenä.
Kiitos kun saalit meillekin nähdä niin ihanaa taidetta.Värit ovat upeat
Kiitos. :)