Lumenen uudet lakat

 

Tampereen kosmetiikkakokoontujaisissa saimme hypisteltäväksi Lumenen uudet Gel Effect -lakat ja kotiinviemisiksi jokainen oman CC Nail Concealer -kynsilakan. Joo, vähän mahtipontinen nimi, mutta suotakoon se. Siellä hämärän kellertävässä valossa en uutuussävyistä niin hullaantunut, mutta kun näin uutuuttaan hohkaavat putelit tavaratalon valaistuksessa, ostin tämän koralliherkun oitis kokoelmiini.

Lumene Gel Effect #29 Tuulen Suhinaa (voi näitä nimiä…) on riemastuttavan kaunis väri. Se on muhkean korallinen ja kiiltävä ja saa vanhan kynsimuotoilijan laulamaan hoos-no jotain. Ostakaa se, ennenkuin telineissä on tämän kohdalla tyhjä aukko.

Sen lisäksi, että väri on julmetun nätti (yllä oleva kuva on suoraan kamerasta, ilman yhtään säätöä), lakka myös levittyy kauniisti ja peittäisi huolellisesti levitettynä varmasti jo yhdellä kerroksella. Kuivuneen lakan pinta on hämmentävän kiiltävä – näissä kuvissa ei ole käytetty lainkaan päällyslakkaa. Sivellin on latuskainen ja kulmista pyöristetty ja sillä on helppo tehdä tarkkaa jälkeä – onnistuin olemaan sottaamatta jopa vasemmalla kädellä.

Kestävyydestä olen jäävi antamaan arviota, sillä en yleensä pidä yhtä lakkaa kuin päivän tai kaksi. Nimestään huolimatta tämä ei ole missään tekemisissä geelilakkauksen kanssa, vaikka melko onnistuneesti sellaiseksi kynsillä naamioituukin. Kyseessä on ”vain” tavallinen kynsilakka – joskin aika monta muuta vertaistaan parempi. Kaiken muun hyvän lisäksi lakka on hinnaltaan vaatimaton, lienikö jotain kuuden seitsemän euron huitteilla. Kissis moitti ylistyslaulussaan pullokokoa liian pieneksi, mutta omaan makuuni se on juuri sopiva näin. En siis keksi tästä uutuudesta mitään kritisoitavaa. Se on entisen ammattilaisen mittarilla suoranainen kunnari.

CC Nail Concealer sattui kuviin vähän vahingossa, eikä tarkoitukseni oikeastaan ollut esitellä sitä, mutta jos nyt pari sanaa. Se on maitomainen, hennosti peittävä ei-minkään-värinen lakka, jolla on helppo huolitella kynnet nopeasti. Sipaisin sitä kynsille kerroksen ennen värilakkaa, mutta käytin silti alimmaisena vielä erikseen vahvistavaa hoitolakkaa. Niille, joille viisi lakkakerrosta on liikaa, se riittää hätäavuksi yksinään. Ja jos joku siellä nyt laskee ja ihmettelee, niin levitin kuvaamisen jälkeen kynsille vielä pikakuivattajan, jotta uskalsin lähteä tukanpesuhommiin. Kelpo kaveri, muttei välttämätön, niin kuin tuo värillinen sisarensa.

Täydet pojot tälle uutuudelle, kättä lippaan Lumenelle. Nyt mars hakemaan omanne pois, ennen kuin kivoimmat sävyt imuroidaan nopeampiin näppeihin.

*CC-lakka blogin kautta saatu*

24 Comments Lisää omasi

  1. Sissi sanoo:

    Luinpa sitten ”Tuulen Sutinaa” ja ihmettelin että wtf, aina vaan menee kummallisemmaksi Lumenen nimet. Mutta hienolta se näyttää, melkein mietin joutuuko tässä pyörtämään pahat puheensa ja ostamaan yhden Lumenen.

    1. No osta kokeeksi, ei se kallis ole. Ja kyllä mun täytyy sanoa, että aika monelle brändille tästä on nyt kilpailijaksi. Ei ollut mun mielestä edes mikään kummoisen hidas kuivumaan näin jämeräksi lakaksi. Ja vaikka se sivellin on lyhyt, siihen tuli jo puolipyyhkäisyllä niin paljon lakkaa kyytiin, että uskon sen toimivan vähän pidemmilläkin kynsillä. (Osta.)

  2. Voitko auttaa ?
    Muistan että teit kerran postauksen huulipunan jämistä, sulatit ja laitoit ne palettiin ?
    En löydä tarinaa mistään. Voin sanoa että olet hyvin tuottoisa bloggaaja.
    Mulla on meikkipaletissa 3 huulipunaa ja kun ne on siinä kiinni, voin sanoa että aina tulee luomiväriä päälle ja ei kovin siistinä pysy.
    Olenkin ajatellut että kaavin ne pois paletista ja sekoita keskenään ja siirrän sekotuksen jo tyhjentyneeseen huulikiiltorasiaan.
    Ai onko köyhää meininkiä ?
    Olen tehnyt pyhän lupauksen että käytän tänä vuonna mahd vähän rahaa kosmetiikkaan ja ilman body shoppia ja messutarjouluksia, saldoni olisi kiitettävä. Tai idea on että varastot tyhjiksi ja uusia en osta ennen kuin vanhat ovat loppu. Tämähän on sinunlaisella meikkiholistilla varmaan tuntematon ajattelutapa.
    Jos saisin tällä tavalla vähän aikaa lisää etten joutuisi ostamaan nyt uutta huulikiiltoa, on kaikki voitto kotiinpäin.
    Ja ikäväähän se huulipunille on että saa päivittäin luomiväriä päälleen.

    1. Ei kuulosta yhtään köyhältä, ennemminkin innovatiiviselta. :) Linkkasin palettitekstin uusimpaan postaukseenikin, mutta tässä se vielä erikseen:

      http://viilankantolupa.bellablogit.fi/2013/09/29/hylsyista-palettiin/

      Tuotteliasko? Ehkä. :)

      1. idea hyvä, lopputulos = discopallo.
        Eka huulipuna josta en tykkää yhtään oli voimakkaasti helmiäinen. Tuntui kun valkoista kirkasmaalia olis levittänyt huulille.
        3 huulipunaa paletissa olivat kaikki lopulta liian tummia.
        Minähän en mitään nesteitä ostele, kaavin huulipunat irti ja kuppiin + mikroon. Kyllä, kesti aika kauan ja kyllä, oli poppaa.
        No, rasia mihin huulipunaliejun kaadoin oli muovia. Siinähän kuului tietty kiva ritsrats ääni, mutta rohkeasti vaan jatkoin kaatamista.
        Eipä tarvinnut montaa hetkeä odottaa, kun huulipuna oli kovettunut ja ei kun kokeilemaan.
        Lopputulos = discopallo. Ne 3 taustaväriä olivat menneet sekaisin ja ne olivat nyt yhtä tummaa ja päälle tuli tää helmiäinen. Huulilla näyttää siis pohjalla tummaa ja päällä valkoista maalia. Miten siinä niin kävi ? Miten se helmiäinen voi olla NIIN hallitseva ?
        Mutta se tuntuu tosi hyvältä huulissa ja mietin että pidän sitä töissä nyt alkuksi ja jos rasia ei ole tyhjä jouluun mennessä, sitten uudet suunnitelmat kierrätykseen.
        Mutta pieni kolo tuli meikkikokoelmaan.
        Ja kokeilin tuunausta, siitä pisteet !

        1. Tuunauksesta pisteet, ehdottomasti!

  3. Liina sanoo:

    No äh, onpa ihanan kasari koralli. Kai on pakko sit!

    1. Kasari? Eeeeeipä. Eikäko raikas ja freesi! Mutta pakko on, siinä olet oikeassa. :)

  4. JohannaW sanoo:

    Yksi sana #beautybloggermademebuyit :D

  5. Kissis sanoo:

    Heh mä just toissapvnä kynsiä lakatessani huomasin, että kyllä nää lakat myös kuluu tosi nopsaan! Yks kerros tosiaan riittäisi, mutta laitan aina sen kaksi, niin on perfecto. Tosta siveltimestä olisin ehkä voinut myös huomauttaa, koska siitä en ihan hirveästi tykkää…se muoto ei toimi mulla :( ! Mutta menettelee, on niitä pahempiakin vastaan tullut. :P

    1. Kuuluu niin kuin loppuu pullosta vai kuluu kynsiltä? :)

      Jännä, mä taas tykkään tosta siveltimestä ihan hulluna. Niin ne maut eroaa. :)

      1. Kissis sanoo:

        Pullosta! Yks jo melkeen puolessa välissä :o

        1. Oho, eikä!

  6. Päivi sanoo:

    Pyörittelin tätä eilen käsissäni, mutta jätin kauppaan. Mikä erehdys! :D Aion ehdottomasti kokeilla näitä, ja luulen suurena geelilakkojen ystävänä hamstraavani vielä useampiakin. Kivaa lukea sinultakin näistä arvostelu.

    1. Joo! Tai en mä tiedä oliko tää arvostelu vai messu, mutta näkemys kuitenkin. :)

  7. Piia sanoo:

    Kolme huomiota:

    1. Mulla rupee olemaan ihan jäätäviä oireita sun blogin takia. Olen joutunut ostamaan vaikka mitä ja äsken sain itseni kiinni ajattelemasta: ”Mulla ei ole ihan ton väristä korallilakkaa….” Siis what!? Minä, järkevä, ei-kauneudenhoidosta-kiinnostunut henkilö.

    2. Diggaan Lumenen nimistä. Ne on suomalaisia OPI-nimiä. (Tosin niillä oli jotain pituuskriteereitä, joten esim. Minne Pirjo-Riitan mies pakeni? -nimistä lakkaa saamme odottaa turhaan.)

    3. Oletko koskaan kertonut, miksi olet entinen kynsiammattilainen? Kyllästyitkö? Tuliko parempaa vastaan? Onko liian henkilökohtainen kysymys?

    1. 1) Haha, olen pahoillani. Tai en. Tai ehkä vähän. No enkä. Hihi. :)

      2) Joo, Lumenen nimet on kyllä legendaarisia, täytyy nostaa hattua että ovat sentään säilyttäneet suomalaisen version siinä angloamerikkalaisen näkemyksen rinnalla. Kaupallisuus ja brändäys ja vientimielssä välttämätöntä ja joo joo. Mut onneks edes siinä rinnalla.

      3) On hyvin mahdollista, että en ole.

      En voi sanoa kyllästyneeni, mutta muotoillaan se niin, että työ rullasi jo siinä mielessä omalla painollaan, että mieli alkoi haikailla uutta opittavaa. Ei pidä ymmärtää tätä niin, että olisin ollut kuolemattoman täydellinen työssäni, mutta sen verran hyvä, että teki mieli uusia haasteita, jotka eivät liittyneet kilpailemiseen. Se tie olisi ollut vielä kokonaan auki, mutta ei houkutellut. Pidin asiakkaistani hirmuisesti, samoin kun työn sosiaalisuudesta yleisesti, haikailen niiden juttutuokioiden perään edelleen ja suorastaan sydämistyn kun joku asiakas vuosien takaa kysyy ”Muistatko mut vielä?”. Tietenkin muistan, kuule tarkemmin kuin uskotkaan.

      Mutta niin, olin haaveillut kokonaan uudesta osaamisalueesta jo pitkään ja äitiyslomalla oli viimeinkin aikaa pysähtyä opiskelemaan uutta. Siispä opiskelin uutta ja pääsin vahingossa unelmieni työpaikkaan. Tein hetken kahta työtä rinnakkain ja lisäksi bloggasin ja yritin vielä viimeiseksi olla osa perhettä, mutta lopulta toinen työ oli pakko jättää. Tein rohkean loikan ja jätin sen ammatin jossa jo olin hyvä, jotta voisin täysipainoisesti heittäytyä imemään itseeni lisää sitä, jossa olin vasta aloittanut. Sitä tietä tanssahtelen edelleen. :)

      1. Piia sanoo:

        Kiitos kun jaoit tuon ammatinvaihtotarinasi. Se kiinnostaa paitsi opettajana myös ihmisenä, joka itsekin on aikuisuuteen asti etsinyt polkuaan, eikä toivottavasti edelleenkään jämähdä samalle ladulle ikuisesti :).

        1. No eipä kestä. :)

  8. Satu sanoo:

    Nam mikä sävy! Ei kyllä näyttänyt yhtä hyvältä siellä hämärässä. Pakko joku näistä ainakin hakea. Tuo kiiltävä pinta on niin perfect *sydämet silmissä*

    1. Täysin samaa mieltä. Onneksi tuli tarkistettua sävyt livenä. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.