Sunnuntaisuttu

Eilisen onnistuneen oranssin vahingon jälkeen halusin välttämättä palata takaisin epämukavuusalueelle. Tumma ja työläs siipimuotoon häivytetty meikki, jonka menen ja pilaan mustalla rajauksella. Joskus kaksi rakenteellisesti eriparista silmää ovat ihan hauska kuriositeetti, mutta näissä symmetriaa vaativissa meikeissä ne ovat todellinen tuska. Että jos tätä blogia luonnehditaan kunnostautuneeksi erityisesti kirkkaiden huulimeikkien parissa, sille on syy.

sunnuntaisuttu

Onneksi kameran voi aina kääntää käsissä kumpaan suuntaan vain ja laskea julki vain ne otokset, joissa lopputulos näyttää nuhteettomalta. Kas tässä, bloggaajan salatut totuudet.

Oikeasti eriparisia silmiä enemmän taitaa angstituttaa se muuan deadline, jonka läsnäolosta olen nyt piipannut viimeisen kuukauden varmaan ihan kyllästymiseen saakka. No kaikki jäljellä olevat hommat on tehtävä valmiiksi tänään ja huomenna, joten sen jälkeen lupaan palata jälleen siihen tavalliseen aurinkoisen sarkastiseen itseeni. Bis bald!

12 Comments Lisää omasi

  1. Ilona sanoo:

    Hyvin on kameran kulmilla huijattu, en näe eroja rajauksissa! Ihana meikki!

    1. Hyvä, kiva! Jostain syystä tähän lurpempaan silmään on helpompi tehdä nätti rajaus, se ”suora” silmä on se, jota joutuu vähän enemmin tuhtaamaan. Jännä! :)

  2. Satu sanoo:

    Hyvältä näyttää! Mulle tommonen tumma viisto meikki on se tuskaisin toteuttaa, joten ihailen vain muilla. Onneksi tosiaan itse saa valita ne kuvat, jotka julkaisee ;)

    1. Kyllä, vapaus valita! :) Viistoissa tuppaa menemään joko liian liurulle hännälle tai sitten jäämään töksähtävän pyöreäksi. Vaikka totuuden nimissä sanottakoon, että monasti se suurin vika on kuitenkin siellä omassa kriittisessä silmässä.. :)

  3. Martina sanoo:

    Ihania meikkejä, tämä ja se edellinen :) Tykkään!

    1. Kiitos! Mä uraudun aina yhteen asiaan kerrallaan, vartoos vaan, saattaa tulla vielä kolmas ja neljäskin samalla kaavalla, ennen kuin taas havahdun tekemään jotain muuta. :)

  4. Mohn sanoo:

    Mitkä eripariset silmät???

    P.s. Nätti meikki!

    1. On ne vähän. Näihin blogijuttuihin sitä aina kaivaa sellaisen kuvakulman, että ei näy niin selvästi, mutta kyllä mulla on huulia myöten toinen puoli naamaa eri paria. Mut mitäpä me semmoisista, ei nekään meistä! :)

  5. Elisa sanoo:

    Mulla on kahden viikon päästä semmatyön dedis. Ymmärrän siis tuskan, kun en työtä ole aloittanutkaan (miksipä sitä turhan ajoissa).

    Sumu on jees!

    1. No ei kato hätiä mitiä vielä! Mullakin on vielä tuntikaupalla aikaa tehdä. Aivan turhaan olisin aloittanut silloin syksyllä.. :D

  6. Päivi sanoo:

    Ei kyllä huomaa eriparisuutta. Todella kaunis kokonaisuus.

    1. Kiitos. <3

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.