Tulipalojen sammuttelua

Vaikka viime viikolla epäilinkin maanantain terää, tänään sen pisteliäisyydestä ei ollut tarvetta esittää lisäkysymyksiä. Koko aamu on ollut niin uuvuttavaa jauhesammuttimella osoittelua, että oikein pelottaa lähteä töihin katsomaan mitä universumi on sinne järjestänyt askareeksi.

Puolimittaisen mutta täystehoisen hirmumyrskyn vahtiminen samalla kun yrittää rukata pärstää esittelykelpoon on jo katastrofi sellaisenaan. Kun yhtälöön lisätään mausteeksi vähän epäonnistuneita glitterkokeiluja (ei, se onnenpotku ei näköjään iske kolmatta kertaa samaan paikkaan) ja hiljalleen niskassa kiristyvä aikataulu, lillutaankin jo näppärästi paineistuneessa suolaliemessä. Paitsi että tein glittersateen jälkeen pohjameikin kahteen kertaan, myös aurinkopuuteri oli hiljaisessa yksinäisyydessään triplannut tehonsa ja tottavie se tuli ensilämäisyllä törkättyä huonosti puuteroituun kohtaan. Irroittaminen oli vaatimattomasti vartin juttu. Moneen kertaan nojattuun leukaan ei ottanut korjailu kiinni edes vanhanaikaisen maanittelun jälkeen ja lopulta luovutin. Punoittakoon, pirulainen. Ja näin jälkikäteen huomaan, että on näemmä jäänyt meikkivoiteeseen etusormen mentävä kolo. No tietty on. Ja tukka ei ole tarkoituksella laineilla, vaan takussa. Se ei ikinä ole takussa, mikä kertoo tämän päivän karmasta kaiken oleellisen.

Kun kaikki meikkiongelmat oli yksi kerrallaan seivästetty muoviauton periksiantamattoman kolaroinnin ja korviasärkevän tunnusmusiikin säestämänä, aloin olla pelokas edes ottamaan kameraa käteen. No kuvat olivat tavalliseen tapaansa epätarkkoja ja kummallisesti valottuneita ja koristeeksi kermasoosin päälle kamera oli aloittanut kuvien numeroinnin alusta. Niitä koneelta etsiessä vierähti jälleen maukkaasti napsava viisiminuuttinen. Ylläolevan kuvan tuijotus on kopioitu suoraan Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan mustekalalta, mutta olosuhteisiin nähden olen lopputuloksen kanssa sinut. Näiden käänteiden jälkeen en uskalla ääneen julistaa luonnosta valmiiksi, mutta jos luet tätä, se ehkä onnistui.

Silmät/Eyes:
MAC Paint Pot Painterly
MAC Eyeshadow Orb + Sex & The Oyster (LE) + Blooming Mad (LE)
MAC Kohl Power Eye Pencil Feline
MAC In Extreme Dimension Lash

Kasvot/Face:
MAC Bronzing Powder Refined Golden
MAC Mineralize Blush Petal Power
MAC Mineralize Skinfinish Perfect Topping

Huulet/Lips:
MAC Lip Pencil Boldly Bare
MAC Lipstick Kiss The King (LE)
MAC Lipglass Chic Supremacy (LE)

* * * * *

Today I’m on Garfield’s side. This is not going to be a good day.

7 Comments Lisää omasi

  1. Laura sanoo:

    Olipas hulvaton teksti, vaikka kommellukset ei varmaan siltä tapahtumahetkellä tuntuneetkaan! :D

    1. No eivät, todellakaan. :D Järki tallella siitäkin onneksi selvittiin ja nyt on jo hyvä naureskella. :)

  2. CURIOUSNOORA sanoo:

    Parempaa loppupäivää! <3 Ja kuvat on ihania! :)

    1. Kiitos Noora. :) Eihän näin kannustavassa ilmapiirissä voi edes vaipua kunnon valitusmasikseen kn heti on joku tarjoamassa halia. :) <3

  3. OutiS sanoo:

    Oi joi, enemmän tämmöisiä aamuja jos ne saavat aikaan näin hauskaa tekstiä ja tämän kaltaisia meikkejä. Eihän noita virheitäkään huomaa ellet niistä kirjaa pitäisi ja julki toisi. Tosin teksti voisi muutaman tämän kaltaisen aamun jälkeen olla vähemmän kevyttä, uskaltaisitko lähteä kokeilemaan?

    1. No en uskaltaisi! :D Mun hermo palaa hätäisimmin juuri aikataulupaineessa ja uhmakiukuttelun suitsimisessa ja kun ne kaksi yhdistetään, ollaan jännän äärellä.. :D

      Virheiden luetteleminen on joo vähän tyhmää, mutta toisinaan se sopii tekstityyliin. Osaan mä niitä piilotellakin. ;)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.