Loppukoonti 2014: kynnet

Jatkoa eiliselle keräilyerälle, tänään vuorossa vuoden parhaat kynnet. Entinen kynsimuotoilija potee aina hiukan huonoa omatuntoa näistä kotikutoisista koristeluvirityksistä, mutta toisaalta näiden kanssa ollaan arjen äärellä. Peruselämän pyörittämiseen kuluu niin paljon energiaa, että kynnet ovat usein listalla viimeisenä. Tämän selittelyosuuden myötä esitän teille Viilankantoluvan vuoden 2014 filmaattisimmat kynnet.

Tammikuussa kynsiasiat olivat niin rempallaan, että hypätään suoraan helmikuulle. Akryylimaalilla tuhatut orkideat otsikolla Hapuilevaa maalailua.

Maaliskuun taidonnäyte yhdistää allekirjoittaneen kaksi suosikkikoristelytyyliä: pilkut ja glitterin. OPI Chasing Rainbows sai lisäpontta monivärisistä pilkuista.

Huhtikuussa mentiin yksinkertaisella linjalla ja näyttävin lakkaus oli sekin yhdellä ainoalla tuotteella tehty. Kaheli vastavärilakka näyttää makealta edelleen.

Toukokuussakin kynsijutut olivat melko yksivärisiä (ja yksitoikkoisia) – vietänkö mä muka oikeasti näin tylsää kynsielämää nykyään? Skipataan suosiolla. Kesäkuussa kynsillä nähtiin jo vähän väriä ja kuukauden kynsiuutinen oli tietysti suomalaisten bloggaajien suunnittelemat lakat. Täten, Better Not Waste.

Heinäkuun parhaimmistoa oli sykähdyttävän Täydellinen kesäturkoosi. Nätti lakka ja kivat kuvat, ei lisättävää.

Elokussa ihasteltiin tavattoman kaunista Häikäisevää indielakkaa. Lakka on edelleen yksi koko vuoden suosikeistani!

Syyskuussakin oltiin kimmeltävien asioiden äärellä ja tältä kuulta otan oikeuden valita kaksi lakkausta, koska pari kuukautta on skipattu. Helpot juhlakynnet ja Platinakynnet 2.0 – ai että!

Lokakuun parasta käpäläantia olivat Lyhyet juhlakynnet.

Marraskuun omistan oikeutetusti Kahden kuukauden kynsitarroille, jotka jaksavat hymyilyttää edelleen. Nämä lienevät koko vuoden kummallisin kynsitapaus.

Joulukuussakin oli kynsirintamalla hiljaisempaa, mutta nostetaan tältä kuulta kuitenkin tuo vanhaa versioiva Joulukynnet 2013 (uusinta).

Nyt on pakko tätä yhteenvetoa katsellessa todeta, että vuosi 2015 on oleva kynsiasioissa ryhtiliikkeen aikaa. Kyllä pitää kynsille osata muutakin laittaa kun glitteriä, pilkkuja ja yksiväristä lakkaa. Vuoden 2015 loppukoonti on kuulkaa toista maata, lupaan!

Millaisia kynsiä sinä teit vuonna 2014?

* * * * *

The highlights of my nail life in 2014. Quite sad, huh? I will do better next year, promise!

6 Comments Lisää omasi

  1. Heh, minä taas oon ilakoinut joululoman ajan yksivärisillä cremeillä ja se on ollut mulle ihan uskomattoman puhdistava kokemus kaikkien överikoristeluiden jälkeen. Tässä asiassa ollaan varmaan toistemme ääripäät :D

    1. No siltä kuulostaa. Onneksi vastakohdat täydentävät toisiaan. <3

  2. Sissi sanoo:

    Arvasin, että Simpsonit löytyy listauksesta:D En saanut aikaiseksi listailla suosikkilakkauksia kun suosikkilakkojen kasaaminen yhteen postaukseen vei jo tunteja, se on luettavissa huomenna.

    Hyvää uutta vuotta!

    1. Uu, odotan! Ihanaa uutta vuotta myös sinne! :)

  3. JonnaH. sanoo:

    Kuule mun oli vieläkin paljon tylsempiä. Hermot ei vaan kestä muuta kuin yksiväristä ja glitteriä. :D Vähän sama kuin sen kutomisen kanssa, puikot lensi nurkkaan alle vartissa ja vannoin etten koskaan. (ei koskaan jatkuu edelleen 30 vuotta myöhemmin…) Samoin kävi, kun koitin aikoinaan leimailla ekaa kertaa. Katsotaan uudestaan 30 vuoden päästä. Siksi ihailen kaikkia makeita kynsiä toisista blogeista päivittäin. :p Noi platinakynnet on edelleen ihan huikeat, ehkä mun lempparit. ^_^

    1. Kiva kuulla, etten ole ainoa. Ja aina on varaa parantaa! ;)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.