Pinkki liukuväri

Perjantai-illan aktiviteetteja: Levitä puolet kynsilakkakokoelmasta keittiön pöydälle, rehaa paikalle massiivinen jalkalamppu, nipistä meikkipöydän uumenista puhdas meikkisieni ja vietä kaksi tuntia hinkuttaen kynsinauhoja lakanpoistoaineella. Kokemus oli melkein viihdyttävä.

Koska lopputulos oli tuhraamisesta huolimatta mukiinmenevä (ja koska mitään muuta mukiinmenevää ei ollut tarjolla vaikka oli perjantai), koostin työvaiheista taiteellisen kännykkäräpsykokoelman.

1. Valitse värit ja varmista että omistat Peel Off -lakkaa. Vaikka ei se niin suuressa roolissa työn veemäisyyden kannalta oikeastaan ollut, niin että ihan sama vaikket omistaisikaan.
2. Valele näön vuoksi Peel Off -lakkaa kynsinauhoille. Näyttää hauskalta ja tuntuu sopivasti rikolliselta. Eikä siis toimi, jos jäi epäselväksi.
3. Levitä lakkoja meikkisieneen haluamassasi järjestyksessä. (Kunhan järjestys ei missään nimessä mene niin, että tummin väri on lähinnä kynsinauhaa.)
4. Huomaa tässä vaiheessa että kuvien numerointi on mennyt reisille ja tee kuvakollaasi uudestaan. Tai siis, tuputa väriä kynsille niin että lopputulos miellyttää omaa silmää. Ja kaikkihan me tiedämme ettei se miellytä kuitenkaan, mutta tuputa silti.
5. Nyhdä irti Peel Off -lakka ja kiitä mielessäsi sitä henkilöä, joka tämän neuvon sinulle antoi. Vaikka lapsena vietin iltoja valellen erikeeperiä kämmenelle ja se oli hauskin ajanviete ikinä, voin helpottuneena julistaa että tuo kehitysvaihe on nyt ohitettu. Viimeistään tässä vaiheessa aloin kaivata sitä konkreettista mukiinmenevää.
6. Tähän väliin olisi kuulunut noin neljäkymmentä kuvaa itkevästä bloggaajasta ja asetonilla kylvetetyistä kynsinauhoista, mutta pelastan teidät pahalta. Nyt ihan velmuilematta sanon, että hinkutin viininpunaista irti kynsinauhoista ainakin tunnin. Palatkaa siis lukemaan työohjeen tärkein neuvo kohdasta kolme. Koska liukuväri ei vilpittömistä yrityksistä huolimatta miellyttänyt omaa silmää, huidoin liki kuivalla sudilla kynsille kullanväristä lakkaa ja  – vaikka itse kehunkin – piilotin pahimmat virheet varsin onnistuneesti. Kyllä nyt kelpaa!

Testasin samaa tekniikkaa myös oikeaan käteen, mutta älysin sentään kääntää värisuoran toisinpäin. Ja kyllä kannatti! Värit ovat paljon harmonisemmin päin pe..räseinää. Voin kertoa että jos kynsinauhojen hinkuttaminen oli  raastavaa jopa paremmalla kädellä, sen toisen käden siistiminen teki mieli hoitaa sirkkelillä. Yksi neuvo ystävältä, älkää kokeilko tätä kotona.

Kynnet/Nails:
MAC Rebel + Girl About Town + Soiree
Lumene Gel Effect #43 Poetic Days / Poutapilviä*
Seche Vite Top Coat 

*saatu/gifted*

* * * * *

I tried this ombre nail thing last night and there were two main problems: 1) No wine 2) It sucked. Hear me say: Never again.

29 Comments Lisää omasi

  1. Jonna
    Jonna sanoo:

    Tosi kaunis lakkaus :) Sulla on kyllä upeat kynnet! Omat ovat aivan kamalassa kunnossa koska talvi :(

    Luulin muuten ekaksi otsikosta, että olet värjännyt ponitukan :D

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos, Jonna! Joo otsikko oli ehkä vähän monitulkintaisesti muotoiltu, mutta välillä on kiva ylläpitää jännitystä. :) Ja näkisit kuule mun oikean käden – ei niin hellä talvi meikäläisenkään kynsille! Onneksi blogissa saa valita haluamansa kuvakulman. ;)

  2. Myy
    Myy sanoo:

    Ihanaa, että joku paljastaa tämmöisten lakkausten todellisen puolen, kun kynsibloggaajien tekeminä ne tuntuu niin kovin helpoilta. :D

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Ju, oli muuten HYVIN kaukana helposta! :D

  3. Marjo k sanoo:

    Lopputulos on kuitenkin hiano!
    Instassa joku arabi kynsi taiteilija laittoi jotain violettia liukuvärjäyksen apuun tarkoitettua mönjää kynsinauhoille. Harmittaa kun ei selvinnyt mistä sitä saa kun kommentit oli suurimmaksi osaksi arabiaa..

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Ettei olis kuule sama mimmi jonka juttuja mäkin yks päivä melkein tunniksi unohduin selaamaan? Sama idea varmaan taustalla kuin tässä, mutta paremmalla toteutuksella. :)

      1. Marjo k sanoo:

        Ehkäpä.. löysin sen nimen. No more mess nail glue/tape
        10e hujakoilla amazonissa.. ehkä löydän sitä ebaysta ☺

        1. wastinglifestyle
          Emma sanoo:

          Tai Liquid Palisade :)

          1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
            Petra/Viilankantolupa sanoo:

            Tää Liquid Palisade tarvii tsekata! Kiitti!

  4. hiikka sanoo:

    *Reps*
    Kiitos, kahvia näytöllä taas, paransi mieltä ennen automatkaa.
    Pari vuotta sitten, tein enemmän ombrekynsiä ja huomasin parin asian auttavan niiden tuskaisessa siivouksessa:
    – öljyä kynsinauhat hyvin (aste = öljyssä liotettu) eli kynsilakka pullo ja kynä tyyppinen öljy = tarkempi kohdistus, ei tartu kynsilakka, ainakaan pahasti ;)
    – teippi kynsinauhoilla (monesti unohtui mutta pelastaa paljolta vaivalta, ne french manicure tyylinen teippi on paras, mutta scotch ajaa asian, mitä enemmän sijoittelussa näet vaivaa sen vähemmän jälkeen päin on sotkua)
    – lakkaa sientä vähemmän, vain hiukan yli kynnen leveyden = vähemmän sotkua kynsinauhoilla
    – kostea sieni (pyyhkeeseen kuivaksi puristettu) tekee siistimmäksi kynnet ja taas tarttuu huonommin kynsinauhoille.

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Joo toi öljyäminen tuli itsellekin mieleen heti ekan käden jälkeen. Jos uittais kynnet öljyssä ja sit putsais asetonilla ja siveltimellä vaan kynnen pinnan? Ja toi sienen kasteleminen unohtui myös kokonaan. Nokilleen saa kun ei lue ohjeita vaan turaa itse. :)

      1. hiikka sanoo:

        *reps* melkein voisi hoitaa käsien rasvaamisen uittamalla oliviiöljyssä puoli tuntia ja sitten asetonilla kynnet paljaaksi.. ;)
        eli kunnon käsikylpy XD

  5. JonnaH.
    Jonna H. sanoo:

    Tosi nätti lakkaus. :)

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos, Jonna! :)

  6. Martina
    Martina sanoo:

    Hirmu nätti lakkaus – kaikesta ihanasti kuvaillusta tuskasta huolimatta – varsinkin toi kulta kruunaa homman! Mutta kiitos taas aamun nauruista, erityisesti kohta ”toisen käden siistiminen teki mieli hoitaa sirkkelillä” (ja siitä syntynyt mielikuva) meinasivat saada mut roiskauttaan aamukahvit kannettavan näytölle :)

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Haha, jes – jotain lohtua tästä kitumisesta! :D

  7. dixihelena – Finland
    Helena sanoo:

    Taas kerran ihanan hauska postaus sulta, täällä tulee aina niin hyvä mieli!
    Tehokkain tähän asti keksimistäni keinoista suojata ympäristö liukuvärjäykseltä on teippaus ja siihenkin saa kulumaan niin paljon aikaa, että liu’ut on jääny pariin kokeilukertaan…

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Joo työläs homma, täytyy säästää tämä metodi erikoistilanteisiin. Tai sitten tilata jostain sellainen tikun nokassa keikkuva pikkutöpötin. Ja kiitos sanoistasi, niistä tuli hyvä mieli mullekin. :)

  8. wastinglifestyle
    Emma sanoo:

    Haha voi parka! :D Mä en kyllä käsitä miten Peel Off muka ei toiminu, musta se toimii ihan tosi hyvin tossa tarkotuksessa! Liukuväri oli ihan ensimmäinen nail art -juttu mitä hurahdukseni alussa kokeilin ja sitten tehtailin niitä jatkuvasti, ehkä se siksi tuntuu musta niin helpolta :D Lopputulos on kyllä tosi kaunis!

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      No toimi se siellä, mihin sen sai levitettyä, mutta kynsinauhat siinä ihan kynnen vieressä oli kyllä niin hirveässä sotkussa ettei tosikaan. :/

  9. mitenniinliikaa
    Elisa | Miten niin liikaa? sanoo:

    Aahahaha mitä sanataidetta sun postaus taas! :D Repeilin huolella.

    En oo yleensä laittanut värejä yhtä aikaa sienelle, vaan leikannut sienestä pienen palan ja tuputtanut ensin vaalean, sitten seuraavaksi tummimman jne. Saa säädeltyä häivytysefektiä tarkemmin.

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Kuulostaa tosi suunnitelmalliselta. Otan oppia. :)

  10. Ilona/Eyeshadow and flame
    Ilona sanoo:

    Ah, noi kynnet! Ja AH mikä postaus. Olet suorastaan nero.
    Mulla ei riitä ymmärrys noihin liukujuttuihin, mikä on periaatteessa lähes rikollista, kun oon kuitenkin taidealalla. Kokeilin, sain traumoja, ei onnistunut. Aion kokeilla leimaamista, vähän pelkään et sen jälkeen leikkaan kynnet nysäksi ja pistän pystyyn kynsilakkarovion…

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      :D

  11. Tipi sanoo:

    Kas, en ole keksinytkään, että tuota peel offia voisi laittaa liukuvärjäystä tehdessä! Kiitos vinkistä. :)
    Tosin itselläni on OPI:n peel offia, se on aika huono irtoamaan, mutta kokeillaan!
    Juuri eilen tein itse liukuvärjäykset ja seepra-raitaa päälle. Nam.

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Liukuvärjääminen on niin hullun työlästä, että mun korvaan tosta sun kommentista paistaa suorastaan epäilyttävä helppous. Mitä maailmalla on mua vastaan?!

  12. Nena Sofia
    Nena Sofia sanoo:

    Voi että sentään, nauran täällä ihan vedet silmissä :D No, ainakin kynsistä tuli lopulta hienot, kaikkien kommellustenkin jälkeen :)

    1. Petra / Viilankantolupa – Kuriton kauneusblogi, jonka vakioaiheita ovat pitkäkestoinen huulipuna, kuivan ihon hoito, kauniit kynnet sekä värikkäät #sunsethair-hiukset. Kauneusalan ammattilaisen luovalla otteella kirjoittama harrasteblogi, jossa jaetaan kokemuksia tuotteista ja fiilistellään tuntuja ja tuoksuja.
      Petra/Viilankantolupa sanoo:

      Heh, joo kyllä tää jo näin jälkeenpäin naurattaa. :) Kiitti! :)

Ilahduta kommentilla!Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.