Alaston juhannus

Oho, keskikesä! Olen mielessäni hiljalleen vasta aloittelemassa kesäkuuta, mutta kalenterin ja työvuorolistan mukaan onkin ilmeisesti jo aika juhlistaa mittumaaria. Iik, aika loitsia juhannustaikoja! Eilen illalla kun tämän tajusin, tuli suorastaan kiire riisua ja heittäytyä kelteisillään lakaisemaan makuuhuoneen lattiaa punainen nauha vyötäröllä. Kiittäkää onneanne, että tämän blogin aihepiiriin ei kuulu kirjoittajan arjen tarkka taltiointi.

Yritän ehtiä käydä läpi niin monta juhannustaikaa kuin suinkin saan keskustaoloissa ilman liiallista paheksuntaa suoritettua. Onneksi osa taioista on niitä yksinkertaisia ”rehua polsterin alle” -ratkaisuja, joiden toimittaminen ei riko yleisiä häveliäisyyssääntöjä. Vaan kukapa tietää, ehkä tempaisen jonkun alastoman peltoperformanssin ja toivon, että minua kolmannella kierroksella lähestyvä virkaa toimittava koppalakki on sekä naimaton että nuoruuden iskussa. Koska en itse ole enää kumpaakaan, uskon että tulevaisuuttamme kirkastaisi varsin tasapainoinen suhde.

Sateen sattuessa saunokaamme. Alasti.

Kynnet/Nails:
CND Shellac Bare Chemise

* * * * *

Wishing you a glorious midsummer filled with traditions that involve excess nudity!

16 Comments Lisää omasi

  1. Riikka sanoo:

    Mua jäi nyt vaivaamaan tää makuuhuoneen lakaisujuttu. Mitä kyseisellä taialla loitsitaan? Rahaa vai muuta mammonaa? Yöunet varmaan menee, jos en saa tietää :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Haha, apua – no menikö? :D Taialla loitsitaan näkyviin ”sulhasen haamu”, mutta nyt sopii toivoa että kyseessä on vaan huono sana-asettelu, eikä todellinen skenaario. Muuten saattaa Siippa ottaa nokkiinsa! :D

      1. Riikka sanoo:

        No melkein, mutta nyt, ah. Voin nukkua yöni rauhassa, loitsimatta mitään sulhojen haamuja. Vaikka siippa onkin reissussa, ihan niin yksinäiseksi en sentäs itseäni tunne ;)

  2. ninni sanoo:

    Hersyvän naurun pästin tuolle peltoperformanssille, ai että oiskin makee olla koppalakin ilmettä näkemässä tuommoisessa tapauksessa!
    Tuosta lattianlakaisu taiasta en ole minäkään koskaan kuullut, olisi kiva tietää mille lattia lakaistaan. Itse olen joskus teininä kokeillut kukkia tyynyn alle taikaa mutta eipä tuota ukkoa ainakaan unessa näkynyt. Oli kyllä serkkutytöllä naurussa pitelemistä kun tiettyä määrää kukkia mäkäräis parvessa etsittiin.
    Hauskaa Juhannusta! ja hyviä taikoja…

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Hahaa, oi että! :) Tuohon ylle avasin loitsun mahdollisia tarkoitusperiä. Ja uutisista saa sitten lukea jos pellolla aamuyön tunteina tapahtuu.. ;)

  3. Satu sanoo:

    Hahaa :D Hauskaa juhannusta Petra <3

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos, samoin! :)

  4. riikkaamalia sanoo:

    Ihana!:D
    Oikein ihanaa juhannusta!:)

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Kiitos, kuin myös! :)

  5. Criria sanoo:

    No voihan. Kannan korteni (sekä kukkaset, pellon ja kaivon) kekoon ja jos alasti kekkuloidessani varteenotettava kumppani tulee vastaan, ohjaan hänet sinne päin. Jos herra ei ole 5/5 jätän kaivoon. Vain parasta, vain parasta..

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ahhhahaa! Kiitän, kumarran ja piilotan tämän kommenttiketjun Siipan silmiltä! :D Tai saisko puolison sijaan toivoa löytävänsä vaikka palkatta rehkivän kodinhoitajan? Jos näet niin paa osoitelappu kaulaan ja ohjaa tähän suuntaan! :D

  6. Emma sanoo:

    Paljaspintaista juhannusta :D

    1. Petra / Viilankantolupa sanoo:

      Ay ay, sir! Mwah!

  7. Mia sanoo:

    Olivia-lehden kynsiä käsitelleessä artikkelissa kirjoitettiin ”sormet ovat kuin nakit kun on ihonvärinen kynsilakka”, olin juuri ostanut kauniin nudelakan ja nyt arastelen sen käyttämistä ilman ranskista tms, koristeluja en juurikaan kynsilleni tee, mitkä voisivat tätä ”nakkinäköä” vähentää.

    1. Täh, eikä! Aaaaa, en kestä näitä naistenlehtiteesejä! :D Kaikki älyttömimmät kauneussäännöt ovat peräisin aikataulujen alle lyhistyvien toimittajien näppäimistöltä. Huoh.

      Sanon että äh ja pöh, ja PAH! :) Jos nudelakka näyttää omasta mielestäsi nätiltä, käytä sitä. Jätä kauneustoimittajan mielipiteet omaan arvoonsa ja nauti sellaisesta kaunistautumisesta, mikä tuntuu sinusta hyvältä. Naistenlehtiä myydään mainoksilla ja kesällä mainostajat eivät halua näytille nudelakkoja siksi että liki jokaisen sarjan kesäkokoelmaan kuuluu värejä. Ole kapinallinen ja nauti! ;)

      1. Mia sanoo:

        Jee! Kapina nakkeja vastaan. 😉

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.