LivBox heinäkuu 2015

Ohoi, kuun alku ja LivBox! Toimitus pakettiautomaattiin oli jälleen kerran niin vikkelä, etten ollut ehtinyt edes kaivata heinäkuun boksia vielä. Kipitin lähikaupan aulaan noutamaan boksin ja riensin juoksujalkaa kotio perkaamaan tämänkertaisia lahjuksia. Nyt on valitettavasti pakko sanoa, etten ihan kympillä innostunut tämän kuun boksista. Saan kyllä käytettyä melkein kaikki tuotteet, mutta jotenkin en ihan täysillä saanut kiinni boksin punaisesta langasta. Tähän saakka olen vilpittömästi tykännyt liki jokaisesta blogin kautta hyppysiini kulkeutuneesta boksista, mutta nyt ensimmäistä kertaa olo oli vähän ”höh”.

ACOn kosteusvoide normaalille ja sekaiholle menee ohi ihotyypin ja sitä myöten suoraan kiertoon. Lumenen jalkavoide tuoksuu jännästi linimentiltä (siipan termi) ja tuntukin on ihan ok, mutta jotenkin en..äh..vaikea sanoa. No katsotaan, ehkä vielä innostun. Kloranen kuivasampoo menee vakaasti ehdottoman varmaa tietä taatusti kokeiluun, sillä juuri toteuttamieni laskelmien perusteella kulutan kuivista noin pullollisen per kolme viikkoa. Ihan karsea määrä, mutta ei auta märistä, kun ilman kuivapesua tukka ei vaan näytä hyvältä. La Roche-Posayn geelimäinen vartalovoide on kiva, mutta niin pikkuisessa tuubissa että tästä annoksesta tulee vain kiukkuiseksi. Tuoksu on ihana ja tuntuma iholla todella kevyt ja haluan lisää jo pelkän ensikokeilun perusteella. Onneksi olen laiska rasvaamaan vartaloa.

Schwarzkopfin tukkaduo ei herätä mitään ennakkotuntemuksia. Tuoksuu vihreältä – siltä että edessä on liite ”eko-”. Kokeilen.

Yllärinumero oli pähkinäinen välipalapatukka, joka osuu kyllä kaikkein kauimmas mukavuusalueestani. Ihan tosi, vapaaehtoisestiko? Eeeeeemmäkestä! Tunnusta heti, jos syöt omasta aloitteesta välipalaksi jotain näin ällöttävän terveellistä. Missä on kolesteroli ja suonitukokset? Tällä kalorimäärällä välipalan olisi syytä maistua paheelliselta.

En osaa osoittaa sormella mitään tiettyä yksittäistä vikaa, mutta kuten sanottua, ihan vilpittömästi tykkäsin enemmän niistä edelliskuukausien rakkolaastareista ja hammasharjoista kuin tästä boksista. Liian turvallista, ehkä? Ei yhtään vedenjakajaa, josta voisi lausua selkeän mielipiteen. Sanokaa nyt jotain, missä mennään? Yrmistelenkö yksinäni? Fiiliksiä tiskiin!

Ps. Missä on se ihana valkoinen pakkausrouhe?

*LivBox on blogin kautta saatu*

38 Comments Lisää omasi

  1. Taru sanoo:

    Jaksan nillittää vuosi vuoden jälkeen boxin tylsyydestä, mutta nyt on menty ehdottomasti alemmas kuin koskaan ennen….

    1. Eikä tässä boksissa mitään konkreettista vikaa ole, ei vaan sykähdyttänyt ihan niin kuin ennen. Saattaa olla kyse omasta kosmetiikkaähkystäkin, mene ja tiedä.

  2. Elsa sanoo:

    Toi ois just mun boksi ollut, harmi etten muista koskaan tilata. Matkalle shampoot mukaan ja muut, menee kaikki varmaan käsimatkatavaroihin? noi patukat on hyviä! (näätkö siellä on suolapähkinä!tai no maapähkinä) Naamarasva ehkä väärää ihotyyppiä mut kaverille se. Muut pitäisin ite!

    1. Joo suurin osa on käsimatkakokoa. Tässä boksissa varmaan ekaa kertaa törmäsivät kohtuukäyttäjän ja kohtuuttoman hamsterin vaatimukset. Monet kosmetiikkaharrastajathan tilaavat kosmetiikkabokseja kaukaa idästä, jotta tuotteet ovat varmasti riittävän erikoisia. :) Jään mielenkiinnolla odottamaan keskustelua tästä boksista.

  3. Mun mielestä tää oli just hyvä boksi, kun kaikki siinä tulisi käyttöön :)

    1. No mutta, kiva kuulla! Arvelinkin että varmasti löytyy myös niitä, joille sisältö sopii nappihyvin. :)

  4. Jnita sanoo:

    Odotin, että tää boxi oli ollu kiva kun teemana oli joku luonto vai mikä nyt olikaan.. Mutta plääh. Kaikki tuotteen on tylsiä ja aina vaan tulee tota naamarasvaa. :D Itselläni oli juuri noi samat tuotteen kun sullakin.

    1. Mä en ole vielä ehtinyt nähdä muita boksipostauksia, täytyy hakeutua kierrokselle. :)

  5. Kissis sanoo:

    Noi patukat on sikahyviä. <3 Miten näissä heinäkuun bokseissa oli näin paljon vaihtelua? :o

    1. Mä en oo nähnyt vielä yhtään boksipostausta! Äkkiä surffille!

  6. sari sanoo:

    Omaani en ole vielä saanut, mutta kun sisältöä katselen, niin sopii täydellisesti työpaikalle pukukaappiin, missä on mun ”kakkoskamat”, kun pyöräilen töihin. Eli shampoo-hoitoaine, kuivashampoo, vartalovoide ja kasvovoide. Jalkavoide ei kyllä työpaikan pukukaappiin sovi, mutta sille on normikäyttöä noin muuten. Mietin kriittisyyttä tähän pakettiin: onko niin, että paketti on ”ihana” vain silloin, kun joku tuotteista on värikosmetiikkaa? elämässä kuitenkin tähän peruskosmetiikkaan sitä rahaa uppoaa vuodessa aika paljon ml. vartalo- ja jalkavoiteet.

    1. Hyvä että tuotteille on käyttöä. :) Mä en ihan täysin allekirjoita tuota värikosmetiikkahuomiota, mulle itselle on harvemmin osunut boksista mitään kovin erityistä meikkituotetta. Ennemmin olen diggaillut näistä ihonhoito- ja tukkatuotteista, mutta tällä kertaa ei vaan kipinöinyt. Eikä se onneksi kerro boksin tasosta, vaan henkilökohtaisista mieltymyksistä. :)

      1. sari sanoo:

        Kävin hakemassa oman boksin tänään ja täytyy nyt kyllä sanoa, että ei ollut kovin sykähdyttävä, mutta en kyllä oikein osaa eritelläkään, miksi ei. Jalkavoiteen tuoksu liian mentholinen minun makuuni. Mutta käytännöllisiä ovat ja menevät tosiaan duunin pukukaappiin. Kuivashampoota olin kyllä just tilannut pienen matkapurkin Sokoksen verkkokaupasta, mutta kylläpä nuo kuluvat

  7. mses sanoo:

    Itse olen tilaillut lokakuusta asti ja nyt ekaa kertaa ihan oikeasti petyin. Aina aiemmin on löytynyt kivaa ja tarpeellista (vaikka ei välttämättä tajuntaa räjäyttävää). Aivan samat fiilikset kuin sulla: Aco lähti väärän ihotyypin tuotteena kiertoon ja jalkavoide tuoksuu aivan joltain lapsuuden traumaattiselta kurkkupastillilta. Harmittaa todella paljon, ettei 10kk tilausta riitä pitkäaikaistilaajan iloihin, Clarinsin huulituote olisi pelastanut boksin.

    1. Joo toi Clarins olis ollut kiva, samaa mieltä! :)

  8. Sannak sanoo:

    Edelleenkin bokseja vain sivusta katselevana pitää tästäkin sanoa, että enpä olisi kiljahtanut riemusta. Miten nämä onkin nyt viime aikoina olleet näin perussettiä?? Tuotteet on tälläkin kertaa näitä arkisia perusjuttuja, joita jokainen ostaa kaupasta tarpeisiinsa. Tai sitten minä vain luulen boksin olevan jokin ihanuuksien aarrearkku :)

    1. On ehkä vähän nyt puuttunut joo se alun yllätyksellisyys, kun boksista löytyi vaikka ja mitä jänniä härpäkkeitä. Näin blogin kautta boksista nauttivana tuntuu vähän hassulta kritisoida sisältöä – se kun ihan vastikkeetta tipahtaa syliin – mutta jotenkin tämän kuun kohdalla vaan puuttui vau-fiilis ja se piti sanoa ääneen.

  9. Myy sanoo:

    Täytyy todeta, että olen tyytyväinen etten ehtinyt tätä boksia tilaamaan. Vihreys teemana houkutteli, mutta en mä sillon halua saada boksista Schwarzkopfia, Lumenea, Acoa tai LRP:ää, vaan oikeesti jotain ekomerkkejä niin kuin toi Klorane :)

    1. Me ollaan haasteellinen yleisö, huomaan. Ensi kuussa uuteen nousuun. :)

  10. Annukka sanoo:

    Hei, te väärän ihotyypin manaajat. Tuleeko silti esim. sekaihon tuotteita, vaikka asiakastiedoissa on mainittu kuivaiho? Omani on vielä Kustin matkassa, joten saa nähdä, mitä omassani on.

    1. Heli Heinonen sanoo:

      Tulee ja sekös keljuttaa.
      Kuivaihoisena en tee mitään tuolla Acon sekaiholle tarkoitetulla voiteella.
      Eikä ollut ensimmäinen kerta.

      1. Mullakin on tiedoissa kuiva iho ja viimeksihän tulikin ihan nappiin se kosteuttavampi versio. En sitten tiedä miten hankalaa näin massavia määriä tietoa on niputtaa konseptiin käytännön tasolla, saattaa olla kiinni brändistäkin että kenellä on irroittaa tuotteita erikseen eri ihotyypeille?

      2. Teija sanoo:

        Pakko heittää, että minullakin erittäin kuiva iho, mutta tottakai testaan silti sekaiholle ja muille ihotyypeille tarkoitettuja tuotteita. Suosittelen, koska voivat toisinaan yllättää :) Sama kun jos ihmiset rutisisi tuosta namipatukasta, että se olisi pahaa ilman että on edes maistanut :) Boksit ovat kivoja, jos jättää turhat ennakkoluulot ja rutinat pois. Terveisin lähes alusta asti boksia tilannut :)

        1. Kiva kuulla, että ihosi hyväksyy muillekin ihotyypeille tarkoitetut tuotteet. :) Mun iho on valitettavasti niin herkkä, etten halua pillastuttaa sitä ehdoin tahdoin. Välttelen avaamasta tuotteita, jotka on selkeästi suunnattu rasvoittuvalle ja/tai sekaiholle, sillä avaamattomina ne on mukavampi laittaa eteenpäin. :)

          Se, että tämän boksin sisältö ei ollut täysillä mieleeni, ei heikennä ihastustani konseptia kohtaan. Sama boksihan voi olla monelle nappiosuma! :) Tykkään LivBoxista tästä yhdestä epäsopivasta boksista huolimatta kovasti. :)

  11. Sissi sanoo:

    Mäkin odotin oikeasti jotain ekojuttuja, tää on vähän tällainen wannabe-vihreä. Lumpun jalkavoide mulla on parhaillaan jo käytössä, se on ihan ok. Ehkä parasta antia oli pitkäaikaisen tilaajan lahjana tullut pikkuinen Clarinsin huulikiilto.

    1. Samaa olen kuullut monilta, huulikiilto oli tosi tykätty. :)

  12. Virpi sanoo:

    Samat tuotteet oli minulla, mutta valkoisessa pakkausrouheessa. Niin, ja Clarinsin huulikiilto paketistani löytyi myös. Itse tykkäsin boksista. Ehkä siksi, että kaikkia tuotteita tulee käytettyä, eikä mikään jää kaapin nurkkaan pyörimään. Välipalapatukka oli erimakuinen, mutta ah, niin hyvä.

    1. Mitä, valkoista? On siis toivoa! :D

      Kiva kuulla että boksi oli iloksi. :) Ehkä tuota sitten tohtii patukkaa itsekin haukata kun oikein kova nälkä yllättää. :)

  13. maru sanoo:

    Ihan älyttömän tylsä ja huono boksi. Ikinä en oo näin epämieluista saanut! Kaikki aiemmat on ollut paljon parempia, tää on ihan floppiboksi! :( Mulla kans samat tuotteet kuin sulla kuvassa..

    1. Höhhis. No, ensi kuuta odotellessa.

  14. LauraL sanoo:

    Noi patukat on namia! Ehkä paras tuote boksissa just toi patukka! Odotin kyllä vähän jotain enemmän tästä boksista, Lumene, taas. Jalkavoide, taas. Ja mikä toi vartalovoide on, naurettavan pieni purkki. ACOn tilalla mulle tuli Neutrogenan puhdistusvaahto, no tää tuuli ihan tarpeeseen.

    1. Lisää patukanpurijoita, hiisi! Uskaltaisko? :)

  15. jenny sanoo:

    Siis jotain ilmaisnäytteitä boxi täynnä! Olin ihan että ”Really?” Mullakin tää heinäkuun boxi oli eka iso pettymys. Olisin saanu tolla rahalla enemmän kivaa itse. .pöh.

    1. Toivotaan jyhkeämpää sisältöä seuraaville kuukausille! :)

  16. Niina sanoo:

    Okei, täällä on nyt niin paljon nurinaa, että mun fiilikset laski myös vähän. Pidin tätä itse suht kivana boksina, vaikkakin samantyyppistä tavaraa pukkaa jälleen – shampoita ja kuivashampoita. Sekä ihotyypille sopimaton voide, tämä saisi kyllä muuttua ehdottomasti. Olen lukenut tästä sanotun että voi ilahduttaa ystävää tällaisilla ohimenneillä, mutta minäpä en sen takia boksia tilaa, vaan ihan itsekkäästi itselleni. Luulin, että se on idea. Annan Acon kuitenkin miehelleni, jolle ajattelisin sen sopivan.

    Siis, nurinaksi meni nyt minullakin. Mutta – se että tuo shampoo on vissiin sulfaatiton, oli mulle kiva juttu, koska olen ajatellut että mun kannattaisi sellaista kokeilla, jospa päänahka voisi paremmin, kun suukin pärjää paremmin sulfaatittomalla. Ja täytyy sanoa, että mun fiilistä nosti pitkäaikaistilaajan tuote Clarinsilta, joka oli siis boksissani juuri noiden Petrankin saamien lisäksi. Öö… Olen kyllä jo meinannut siirtyä tilaajista sivuun, mutta ehdin vielä saamaan tuon :) Joo, ja sekin vielä, että tuo syötävä sattuu mun rajoituksille sopimaan myös, oli mukavaa. Eli oli vähän sattuman kauppaa nyt tässä, eikä niinkään taitavasti räätälöity boksi.

    1. Hei meikäläisenkin purukalusto kaipaa sulfaatitonta, paljon ilahduttavampi tilanne aftarintamalla hammastahnan vaihtamisen jälkeen. Päänahan kanssa en ole vielä samaa huomannut, pitäisikin perehtyä kokeilujaksoon ja katsoa tuntuuko eroa. :)

  17. Boksiaddiktio sanoo:

    Boksi oli minun mielestäni aika keskitasoa. Semmoinen perus-Pertsa. Jotenkin arvelinkin, että tässä kuussa on suvantovaihe ja ensi kuussa on taas jotain jännempää. Ihan kuin nämä menisivät vähän sykleissä. Käyttöön menee kuitenkin näistäkin aika moni.

    1. Joo varmaan ihan totta tuokin. Kiva, että käytettävää löytyi. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.