Aloittamisen vaikeus. Lienee lomalaiselle tyypillinen juoksuhautatila, jossa kaikenlainen aikaansaaminen vaatii urheutta ja yhteenpuristettuja takahampaita. Vaikka välillä saakin laiskottaa, nyt on viikon verran tuntunut siltä, että en enää ikinä saa vaatteita ylös makuuhuoneen lattialta. Ne tulevat hajotessaan yhtymään parkettilattiaan kuin ruuantähteet kompostimultaan ja kaikki mitä voin asialle tehdä, on ostaa uusia vermeitä kaupasta. Mikäli maatuminen kestää kauan, saatan piilotella hajuhaittoja suihkimalla huoneeseen jotain lukuisista hajuvesistäni ja vihellellen harppoa mädäntyvien vaatekasojen yli katonrajaa vilkuillen.

Että niin vaikeaa. Ja vaikka valitusvirttä veisaava viuluni kuulostaakin harvinaisen kireältä ja epävireiseltä, se ei missään nimessä ole koko totuus. Olen hyvällä tavalla metsiintynyt kotiin. Ikäänkuin olisin viettänyt kuukauden erämökissä omien ajatusteni seurana, mutta ikkunasta vilkaistessa ulkona sykkiikin verkkaiseen kesätahtiin vajunut sateinen kaupunki ja sinne maantietä alleen haukkovat sunnuntaiajelijat. Laiskottaa ja laiskuus ilostuttaa sielua. Olen kerrankin syvästi lomalla.

Loma on kulunut eteerisesti hetkeen tarttuen ja metrimittaisten läsnäolijoiden ruumiintarpeita kuunnellen. Ainoastaan omat fyysiset signaalit on asetettu kyseenalaisiksi Sannin induktio-ohjeiden mukaisesti ja vaikka en missään olosuhteissa aio astua sille tulenaralle maaperälle, jossa ruodittaisiin ihmiselle parhaiten sopivien ravinto-aineiden tuntomerkkejä, on pakko sanoa että tuntuu pirun hyvältä. Jatkosta lupaaminen olisi turhaa populismia, mutta ainakin järkevän ruokailun rakennuspalikat ovat nyt käden ulottuvilla. Henkinen selkärankani on tähän saakka ollut yhtä vetelä ja sokerista muotoiltu kuin kouramitalla ahmimimieni kirjavien kastematojen, mutta se aikakausi on toivottavasti taaksejäänyttä aikaa. Kiitän Sannia alkusysäyksestä ja jatkan haparoivaa askeltamista vähäherkkuisemmalla ja pirteämmällä polulla.

Hetkessä eläminen on vaikuttanut myös blogiin ja arkioloissa itse itselleni virittämä kirjoituslieka on lomafiiliksen kunniaksi luontevasti löystynyt. Kerrankos sitä, vähän vähemmällä puskemisella. Olen hautonut luonnoksissa ja harmaassa aineessani muun muassa testiraporttia kahdesta suihkugeelistä. Vaikka normaalioloissa olen tottunut suoltamaan loppumattoman määrän merkkejä ihan yhtä lailla aiheesta kuin sen vierestä, nyt ei ole millään tasolla kipinöinyt. Kyllä, pesuaineista toinen tuntui ja tuoksui vähän kalliimmalta – mutta miten pitkälle tähän arvioon vaikutti ennakkotieto? Vaikka en kuvittele olevani mikään riippumaton tieteellinen julkaisu, näissä lomaoloissa on ollut erityisen mutkikasta muodostaa sujuvan arvion kaipaamia reaalipohjaisia ajatussiltoja. Näissä tunnelmissa jätämme kuoresta kurkanneen tekstinpoikasen edelleen pörhistymään lämpimään hautomoon ja palaamme siihen vähän skarpimmissa tunnelmissa.

Tämän velttousjulistuksen perimmäisenä tarkoituksena oli puhtaan omahyväisesti vetreyttää näppäintuntumaa ja julistaa, että tätä herkkua on jäljellä vielä kokonainen viikko. Ehkä jo viimeisellä lomaviikolla saan kiinni mansikkatalkoista ja vaatekaapin järjestelystä? Todennäköisesti en, mutta taivaanrannan maalaaminen on yksi parhaista kesäpuhteista. Leveä suti käteen ja kokoamaan vastahankittua lipastoa.

Maalataan viimeinen veto yhdessä: Ehkä jo huomenna kaikki rönsyilevät tavarakasat ovat siistissä järjestyksessä virheettömästi kootun ja voimaannuttavan parisuhdepalapelin sisuksissa?

Ihanaa sunnuntaita ja värikkäitä taivaanrantoja, ystävät.