Toistotorstai: Tanska

Terkkuja sijaiskonttuurilta, syyssateet ja suomalainen jäkitys (a.k.a Sydämellisesti Teidän) ovat saapuneet Tanskaan. Tanska on saanut palstatilaa blogissa useamminkin ja uuden blogielämän kunniaksi ajattelin aloittaa torstaisarjan, jossa nostan esille aiempia turinoita. Ensimmäisen toistotorstain aiheena on viimeisen vuoden aikana elämääni ankkuroitunut piskuinen pohjoismaa, jonka elämänasenne kiehtoo kerta kerralta enemmän.

Suhteeni Tanskaan on kehittynyt tästä yhden yön pyrähdyksestä kiinteään yökyläilysuhteeseen, josta nautin pullein keuhkoin. Työni lennättää minut pääkonttorille Tanskaan parin kuukauden välein ja viimeksi fiilistelin satamakaupunki Helsingørin henkeä syyskuussa.

Olen työskennellyt tanskalaisessa yrityksessä viittä vaille vuoden ja ilokseni huomaan suomalaisen epäuskon ja kyräilykulttuurin hiljalleen sulavan supliikkien vapaa-ajattelijoiden seurassa samaa tahtia kun korvani pehmenee yhä vastaanottavaisemmaksi tuolle kummalliselle kielelle. Heittäydyin tanskankieliseen arkeen satumanvaraisesti ja vain aavistuksen pelokkaana, mutta alun kankeus alkaa jo hellittää. Ihan vielä en voi haastella hyvänpäivänkuulumisia paikallisella murteella, mutta olen sentään edennyt nyökkäilyasteelta keskustelun kommentointiin englanniksi.

Nyt käperryn valot ja vaatteet päällä yöunille kylän ainoassa hotellissa, joka saattelee asukkaat unille perin epärauhoittavin signaalein.

Jos blogi ottaa ja hiljenee tämän julkaisun jälkeen, kylähotellin kummitustunnelma ei ollut pelkkää kuvitelmaa.

3 Comments Lisää omasi

  1. Sannak sanoo:

    Hyvä tavaton sentään!! Siis miten minulle on voinut mennä kaikki nämä muutot ihan sivu suun..silmien?? Olen ihmetellyt tuolla purkkimafian puolella, että miksi Petra ei enää kirjoittele niin tiuhaan tai ollenkaan? Onneksi, voi onneksi, olit vielä erikseen minun blogilistallani ja tulin klikanneeksi. Täällähän sinä olet ja mikä parasta, jutut on muuttuneet. Ei sillä, ettei kosmetiikka kiinnosta, mutta kun tykkään sinun tyylistä kirjoittaa, niin tämä on ihan huippua!!! Nyt päästiin asiaan. Eikä haittaa, vaikka asian viereenkin :)

    sisullajasydamella.blogspot.fi

    1. No mutta, tervetuloa matalaan majaan! Kiva kun löysit perässä. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.