Kerrankin voin tarjoilla teille näytöksen, jossa olen kahdesta vaihtoehdosta valinnut järkevämmän. Kello on 03:30 ja herätyskello on ajastettu soimaan 04:00. Kipeä lapsi on juuri saateltu meidän sängystämme takaisin omaan huoneeseen ja pikkiriikkinen osa minua halusi kokeilla, olisiko puolen tunnin yöuni tehnyt minut onnellisemmaksi.

Makasin minuutin sängyssä tuijottamassa pimeää kattoa ja laskin todennäköisyyksiä. Tämänhetkinen elämänkokemus puolsi sitä asiaintilaa, että puolen tunnin sikeä uni ennen kellonsoittoa ei tee heräämisestä sujuvaa eikä miellyttävää. Siispä nousin ja keitin kahvia aamuöisen valaistumisen kunniaksi.

Parin tunnin päästä istun jälleen lennolla kohti pääkonttoria ja mörköhotellia, ilman yöunia ja tuhannen kipeänä.

Sairastan melko harvoin ja monenlaiset vatsataudit ja kammoflunssat saattavat kaataa muun perheen petiin ilman että itse edes yskäisen hihaan. Tätä historiaa vasten oli liikuttavaa sairastua kunnon kuumeeseen ja kurkkuflunssaan sununtaina, jolloin oli edessä jälleen uusi asuntonäyttö ja siihen liittyvä raivokas paniikkisiivous (se kuva FB:ssä, Tolua) sekä kuuden tunnin ajomatka Turusta Kuopioon peuroja ja vastuuttomia ohittelijoita väistellen.

Lykkäsin tautia särkylääkkeiden suosiollisella avustuksella koko maanantain, jolloin vedin päivän koulutusta ja ajoin sitten jäistä räntää vasten takaisin kotiin kuromaan kiinni rästitöitä, joiden olisi pitänyt valmistua sillä välin kun olin poissa tietokoneen ääreltä.

Maanantain ja tiistain välinen yö oli yksi ikimuistoisimmista naismuistiin ja tiistaiaamuna laahustin nöyrästi pyytämään lääkäriltä lentolupaa ja -apua. Sain luvan ja lääkkeet, mutta tämä yö on vielä mennyt huonoa asentoa vehdatessa ja nielemistä vältellessä. Sekä patjana, tyynynä ja jalkapallona.

Niinniettä tässä mää nyt olen, neljältä aamuyöllä tekemässä selkoa viime päivien sairashistoriastani. Pahoittelen, aamuyöllä ihminen on hauras.

Päivät pääkonttorilla tapaavat viilettää vilkaisematta ohitse kuten nuoret ananastukat kadulla, mikä ei tietystikään ole blogin kannalta laitaa. Sikäli kun maltan noudattaa lääkärin ohjetta ja ottaa reissun aikana mahdollisimman paljon lepoa, saatan priorisoida kaiken mahdollisen unen ennen kirjoitusharrastusta. Mutta ajattelen teitä ja tunnen huonoa omatuntoa – siltä varalta että se lämmittää. Minua tai teitä.

Nyt viimeiset nenätipat kurkkuun (vänkä ja hieman kivulias ohje lääkäriltä, mutta jos se kirvelee niin onhan sen pakko tehdä hyvää) ja sovittamaan korvatulppia ensimmäistä potkurikone-etappia helpottamaan. Laukku on lastattu inkivääriteellä ja reippaan tytön asenteella.

Toivottakaa onnea koitokseen ja jakakaa kyetessänne kaikki isovanhemmilta periytyneet villasukat viinalla -konstit tämän viheliäisen pöpön karkottamiseen. Kuullaan pian.