LivBox tammikuu 2016

Kaskas, boksipäivä! (Juhlitaanko hei pienillä aplodeilla, että sain kirjoitettua vuosiluvun otsikkoon ekalla kerralla oikein, vaikka on vasta vuoden 4. päivä – jahuu!) Juuri kätösiini kopsahtanut kosmetiikkaloota oli tällä kertaa alkuvuoden kunniaksi hyvinvointipainotteinen. Kauneudenhoitoa sisäisesti ja ulkoisesti eli tuotteita laajalla skaalalla. Joko on kaarreltu tarpeeksi niin että esikatseluteksti ei paljasta liikaa? Tässä tulee.

Tenan perusvoide on mielenkiintoinen yllätys, sillä useimpia meistä Tena ei varmaan kävelyttäisi ensimmäisenä kosmetiikkahyllylle. Erittäin herkälle iholle suunnattu tuoksuton tuote ei ole oman kokeilulistani kärjessä, mutta tyyppään tämän ehdottomasti lapsen iholle, joka sattuu vaatimaan juuri näillä spekseillä tuotettuja kosteusvoiteita.

Cutrinin hiuspohjavesi on samaten varmasti ihan järkiperäinen valinta ja joidenkin kosmetiikkabloggaajien ensihuutelujen mukaan ihan pätevääkin tavaraa, mutta omassa tarveaidassani ei tällä hetkellä ole tämänkaltaisen tuotteen mentävää aukkoa. Säilön tämän kuitenkin omissa jemmoissa siltä varalta, että moinen tarve vielä tässä talven aikana kehittyy.

SB12-suuvesi on ehkä sekin hiukan ohi omasta kokeilututkastani, mutta mistäs sen tietää vaikka sillekin vielä tarjokkaita löytyisi.

Floradixin yrttiuutos on tuttu näky luontaistuotekauppain hyllyltä, mutta ensimmäistä kertaa näissä käsissä. Mielipide on tästä tuotteesta vielä muodostamatta. Saattaa se olla ihan hyväkin?

Cashewpähkinät menevät suoraan eteenpäin siipalle, jonka herkkua ne ovat.

Lumenen silmänrajaustussista olen kuullut kehuja jo etukäteen, vaikka tuote on ymmärtääkseni vasta saapunut kauppoihin. Käytän itse tussimuotoisia rajauksia vähänlaisesti (käyttökäyrä on suoraan verrannollinen luomieni laskeutuvan linjan kanssa – ei tarvitse näillä perintötekijöillä enää terävistä rajauksista haaveilla), mutta kokemukseni Lumenen aiemmista silmänrajaustuotteista ovat kyllä positiivisia. Testijonoon.

Viimeis’nä tämän boksin lippulaivatesteri eli Philosophyn Miracle Worker, näytekokoinen anti-age -kosteusvoide. Anti-age -tuotteet ovat meikäläisen kaapissa vähän vedenjakajia – tiedän että niiden käyttö olisi yhtäältä ihan suotavaa, mutta herkistynyt hipiäni ei tykkää liian hoitavista kreemeistä. Kosteutta se ottaisi kyllä vastaan niin paljon kuin jaksaisi juottaa, mutta ironisesti kaikki sellainen joka tekee iholla jotain, laukaisee herkästi ärsytysreaktion. Saattaa siis olla, että muutaman vuoden vanhempi ja toistaiseksi vielä paksunahkaisempi siskoni saa tästä jälleen yhden uuden tuubin ihmeteltäväksi.

Semmottis. Mitäs vaikuttaa? Oma fiilikseni boksista on ehkä sellainen neutraali miikka, mutta kuten joskus aiemminkin jo sanoin, paatuneen kosmetiikkanarkkarin yllättäminen vaatii kunnon ilotulitusta. Neutraaliudestaan huolimatta kosmetiikkatuotteet ovat kaikki sellaista yleiskäyttiskamaa, jonka uskoisin sopivan useimmille. Tuotteiden kokonaislinja huomioi kaikki ikäryhmät ja yksi uutuuskin oli saatu ujutettua mukaan. Vähän ristiriitaisesti omaan ostelulinjaani nähden odotan ehkä suurimmalla mielenkiinnolla tuota Tenaa.

Entäs te? Mitä piditte tuotteista?

*LivBox saatu blogin kautta*

23 Comments Lisää omasi

  1. Liisa sanoo:

    Okei. Toi Tena on vähintäänkin… Jännittävä? Kulmakarvoja nostattava? Vähän?

    1. No onhan se jännittävä. Ihan väkisinhän siihen tarttuu vähän kuulostelevalla otteella. :)

      Näytä mulle kosmetiikkaharrastaja, joka tämän tuotteen äärellä ääneen hihkaisee ”Hei JOOO, tätä mä oon aina etsinyt!” :D Mutta en mä silti halua tuomita ennen kuin pääsen testaamaan, nimi on kuitenkin vaan nimi. :)

      1. Liisa sanoo:

        Juu, tuskin tulee tuollaista vastaan :’D Mutta niinpä, nimi on vain nimi… Joskus nomen est omen, myöskin :D

  2. Belegwen sanoo:

    Pakko oli käydä spoilaamassa itseltäni boksi. :D Jos mulla on samat tuotteet niin parempana pidän tätä kuin edellistä boksia. Tenasta huolimatta. :D

    1. Samaa mieltä. :)

  3. Emma / WL sanoo:

    Kävin spoilaantumassa. Musta toi Tena on ihan verrattavissa siihen edellisen boksin Natusanin käsivoiteeseen, yhtä epäkiinnostava siis. Miracle Worker on kiva kokeiltava, toivottavasti mullakin on se :)

    1. Niin. Tää on ehkä sidoksissa siihen meidän kosmetiikankulutukseen yleisesti. Meille ominaisempaa on metsästää elämyksiä ja osa taas etsinee enemmän sellaisia helppoja ja halpoja perustuotteita. :)

  4. Liina sanoo:

    Eikö Lumenella oo joku tommonen tussi ollut markkinoilla vaikka kuinka ja pitkään? Mulla ainakin on kaksi kaapissa, en saa selvää, kumpi niistä on se kuivempi.

    (Onkohan mulla samankaltainen iho? Olen kamppaillut tässä eeppistä ihoärsytystä vastaan, alkoi välipäivinä kun töissä kasvot kihelmöitsivät niin, että ainoa keino edetä oli 800 mg Buranaa ja pomolta diilattuja antihistamiineja. En tiedä vaikuttiko hommaan jotain tekevä shampoo, jotain tekevä uusi kasvovesi (misellivedet pitänee jatkossa kiertää kaukaa), joulukuusi vai kaikkien näiden yhdistelmä. Sen jälkeen en olekaan uskaltanut läästiä iholleni mitään muuta kuin Avenen erityisen vihaiselle iholle tarkoitettua kräämiä ja meikkipolitiikkakin nojaa vahvasti em. silmänrajaustusseihin. Tarpeeksi kun sitä laittaa niin ehkä muuta ei huomaa kukaan.)

    1. Joo joku tussi on ollut ennenkin, mutta tää on uusi. Kuulostaapa kököltä. Mä olen saanut ensimmäisen pahan ärsytysreaktion luonnonkosmetiikan misellivedestä, sen jokin ainesosa räjäytti potin ihan sekunneissa. Sen jälkeen olen edelleen säännöllisesti saanut silloin tällöin reaktioita, epäilen että olen herkistynyt jollekin säilöntäaineelle. :/

      Tuon tussin lisäksi reippaan sävyinen huulipuna on myös omiaan viemään huomion pois iho-oireista. :)

      1. Liina sanoo:

        Joo, huulipuna-asia kävi omassakin mielessä :)

        Oliko Madaran misellivesi vai joku muu? Mä nimittäin lorottelin Madarat lavuaarista alas (en ekalla kerralla uskonut, mutta toisella kerralla uskoin jo.)

        1. Joku muu. Häkellyttävää kyllä, en osaa edes nimetä sarjaa näin jälkikäteen. Diilasin putelin saman tien eteenpäin (suosittelen hankkimaan laajan kontaktiringin ennakkoluulottomista kosmetiikkabloggaajista) enkä edes päkistämällä saanut nyt mieleen merkkiä. :/

          Ja pari kertaa on ihan fiksua testata, sillä syynä ihoreaktioon voi olla niin moni muukin asia. Vaikka se sitten toisella kerralla jo hiukan sylettääkin. :D

  5. Ei haittaa vaikka lopetin tilauksen. Tena voide olisi varmaan aiheuttanut epätoivoista naurua :D. Jotkut saivat sen tilalle Herbinan kuorinnan.

    1. Joo, kuulin! Mulle näistä kahdesta tää on ehdottomasti sopivampi vaihtoehto. :)

  6. Elovena sanoo:

    Älkääs nyt hyvät leidit. Tena saattaa olla jopa paras tuote boxissa. Joudun käyttämään päivittäin töissä erästä Tenan voidetta asiakkaille ja voin kertoa, ettei parempaa ihovoidetta olla keksitty! Oikeasti! Tuote suojaa ihoa ärtymiseltä ja parantaa ihorikkoja. Markkinoilla ei ole vastaavaa yhtä hyvää tuotetta. Minulla on ainakin suuret odotukset tuota Tenan tuotetta kohtaan kokemukseni perusteella. Jospa tämäkin olisi yhtä hyvää kamaa. Ei pidä tuomita pelkän nimen vuoksi :)
    Näemmä saamme ”nauttia” Lumenesta tulevanakin vuonna. Itkut sentään. Sitä vastoin yllätyin iloisesti, kuinka monta tuotetta oli tällä kertaa herkälle iholle, muutenhan herkkää ihoa ei viime aikoina ole juurikaan huomiotu. Pääsen hyvillä mielin testailemaan.

    1. Samaa mieltä, ei nimi miestä pahenna! :) Mä en ollenkaan tiennyt, että näitä on useampiakin, mikä voide sulla on ollut käytössä?

      Huomioin saman, selkeästi enemmän herkkäihoisille suunnattuja tuotteita viime aikoina. Ne eivät ehkä valloita kaiken nähnyttä kosmetiikkaintoilijaa, mutta saattavat olla joillekin ainoa vaihtoehto.

    2. Trin sanoo:

      Oli ihan pakko testata tuota tena-voidetta näillä pakkasilla ja kyllä, se toimii paremmin kun yhtään mikään mitä olen testannut aiemmin! :O Ja toki lähes kaikkea on jo kokeiltu. Viime talvena kasvojen ainoa pelastus oli Lancomen Nutrix, mutta nyt taitaa riittää tuo tena.

      Ainoa mihin se ei itselläni toiminut on kädet, mutta ne on niin kuivuudesta haavoilla ettei niihin auta mikään. :(

      1. Hei kiva kuulla kokemuksia! Hyvä tietää että potentiaalia on!

  7. Elovena sanoo:

    Miksi mun kommentti poistettiin? Se oli asiallinen viesti, eikä siis mitää syytä poistaa. Olen lukenut blogiasi, mutta en tee sitä enää temppusi jälkeen. Luulin, että sulle voi kaikki kommentoida, tavalliset sukan kuluttajatkin, mutta olin väärässä. Menetit yhden blogisi lukijoista.

    1. Puuttuiko tästä välistä joku kommentti? En löytänyt kommenttijonosta tai roskapostikansiosta mitään. Hyväksyn kommentteja kännykällä ja hipaisukomennot temppuilevat välillä, mutta en ole tarkoituksella poistanut mitään, kertaakaan koko blogin historiassa. Ensimmäinen kommentti menee aina hyväksyntäjonoon ja kun samalla sähköpostiosoitteella ja nimimerkillä kommentoi uudestaan, kommentti tulee julki saman tien. :)

  8. Mia sanoo:

    Hiukan kieltämättä kulmat kohosi tuon tenan kohdalla. Niin voimakkaasti se mielikuva merkistä muodostuu, kun ainoa tuote on ollut pissasuojat mitä siitä tietää:D mutta tekstistä päätellen just mulle sopiva voide, joten oikein tervetullut.
    Muutenkin olin tyytyväinen boxiin. Viime laatikko oli semmonen fiasko, että ei ollut vaikea mua ilostuttaa ;)
    Kiva, että oli herkälle ja kuivalle nahkalleni vallan passelia juttua ja pähkinätkin kelpaa vallan mainiosti :)

    1. Joo se ensimmäinen reaktio oli mullakin ihan rehellinen WTF, mutta sit päätin että kokeilematta ei voi teilata, kun kyseessä on kuitenkin tuote, joka ei millään lailla ole ristiriidassa esimerkiksi oman ihotyypin kanssa. :)

  9. T sanoo:

    Tilasin noin kaksi vuotta livboxia, mutta sitten päätin pitää taukoa. En raskinut enää tilata ja toisaalta boxi alkoi noudattamaan samaa linjaa. Nyt toisaalta voisin taas tilata :) Ihan mukavia tuotteita, kun ajattelee, että hinta on sen alle 20e.

    1. Ja uusien tuotteiden kokeilemisestahan tässä boksissa onkin kyse – siis sellaisten, joita ei itse kaupan hyllyltä poimisi. Toisinaan osuu lähemmäs omia mieltymyksiä ja toisinaan ei. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.