Joulunodotuskynnet

Tänä vuonna joulun odotus on hiipinyt askareisiin varkain jo marraskuun puolella. Liekö syynä ennätyslukemia hipovan harmaa syksy, jonka kelkasta vähäinenkin väri-ilottelu tuntui pudonneen, vai pinkin patterikanin lailla tohottava eskarilainen, jolle mikään määrä j-alkuista ei ole liikaa – mutta ensimmäistä kertaa vuosiin voin reippain mielin sanoa hössöttäväni.

On leivottu pipareita, tehty kortteja, väritetty pakettitarroja, leivottu ja koristeltu pelleittäin piparia (joiden syömisestä käydään kauppaa kotiaskareilla, ha!), kuunneltu tipetappia ja helkytikelkytiä ja mikä tietenkin kaikkein olennaisinta – tehty vuoden ensimmäiset joulukynnet.

Suutarin lapsena sorrun usein ratkaisuista yksinkertaisimpaan myös kynsissä (kaiken meikkaamattomuuden ja kynsilaiskuruuden puolustukseksi on sanottava, että onneksi en ole töissä verottajalla tai muussa instituutiossa, jossa tästä saamattomuuskäsityöläisperinteestä olisi oikeasti haittaa) ja tein pystypäin itselleni ihan tavalliset punaiset kynnet.

joulukynnet_2017

Ensi viikolla firman joulujuhlissa joudun taas luupin alle kun kaikki kollegat vuorollaan tarttuvat toistensa käpäliin tarkastakseen tämänhetkisen lakkaustilanteen ja kannustavan kohteliaasti kehuvat kaikenlaisia yön tunteina väsättyjä hätäratkaisuja, joihin jokainen meistä säännöllisesti sortuu.

Olisi loisteliasta joskus esitellä työkavereille jotain erilaista ja erityisen näyttävää, mutta vuodet ovat näyttäneet, että tätä ihmettä julistetaan varmaan yhdessä seuraavan neitseellisen sikiämisen kanssa.

Mutta hei, onhan tässäkin! On punaista, kimaltaa somasti ja kasvuraja ei näy, joten ollaan nyt tässä joulunodotuksen ensirappusella tyytyväisiä tähän.

cnd_ruby_ritz

Joulumieltä ja suopeaa suutarinlapsuutta itse kullekin!

Kynnet:
CND SHELLAC Tinted Love + Ruby Ritz**

**oman talon tyyppejä, teen töitä tämän tuotteen parissa

3 Comments Lisää omasi

  1. Kyllä näillä passaa juhlia, on näyttävät ja ihanan väriset <3 onpa mukava kun palasit bloggaamaan, kynsiblogiscene kun on ihan kuollut nykyään. Kiva nähdä kivoja kynsiä lukulistalla :)

    1. Voi kiitos, ihana kuulla! Hissuksiin palailen ilman sen kummempia suunnitelmia tai tähtäimiä. On ollut hirveä ikävä kevyttä kirjoittamista ja kuvien sommittelua. Kuullaan! <3

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.