Huulipunakalenteri

Puhellaanko lisää joulunodotushommista? Purkkinörtin joulukuun viimeistelee kosmetiikkajoulukalenteri, josta on viime vuosina tullut koko kansan huvia.

Aloin haaveilla kosmetiikkakalenterista, kun Benefit vuonna 2014 toi tämän aikuisille suunnatun höpsismin suuren yleisön tietouteen. Ajatushan on vähän pöhkö: Osta kalliilla hinnalla tuote, jonka sisältöä et tiedä ja jonka lopullista käyttöönottoa on odotettava viikkoja. Ja pam, kolme vuotta myöhemmin ne keotaan tavarataloissa näyttävästi paraatipaikoille, verkkokaupoissa niillä on omat osastot ja jokainen kynnelle kykenevä brändi hyödyntää kalenteri-idean konkreettisesti tai vähintään markkinoinnissa.

Tuo vuoden 2014 Benefitin kalenteri oli pieni pettymys oheistilpehööreineen (kurkkaa mietteitä Kissiksen blogista), mutta ajatus kuukauden kestävästä yllätysleikistä jäi silti kytemään. Kun sitten olin viettänyt vielä seuraavankin vuoden vilttiketjussa katsellen The Body Shopin kalenterien availua blogeista, oli pakko heittäytyä.

2017-11-25-00-38-27.png

Viime vuonna vaihdoimme itse koottuja kalentereita Sallan ja Ilonan kanssa ja lisäksi availin L’Occitanen kalenteria. Kahden kosmetiikkahifistelijän toisilleen tekemät kalenterit olivat melkoista ilotulitusta ja puolin ja toisin singahteli viestipalveluissa ilahtuneita vokaaleja. Huippuprojekti, johon lähtisin koska tahansa uudelleen. Tänä vuonna en löytänyt kalenterihaaveelleni vastanapaa ja hetkellisesti notkahtaneesta taloustilanteesta johtuen en voinut myöskään investoida valmiiseen vaihtoehtoon, mutta käpristyneen alahuulen suoristi suurisydäminen anoppi.

nyx_lippie_countdown

Noin vain poimi sivulauseesta huolettoman maininnan, nuuski vaihtoehdot ja kiikutti minulle kalenterin täynnä huulipunia. Aika veikotar.

NYXin huulipunat eivät ole minulle ennestään tuttuja (koska huomioni on ollut kiinnittyneenä, ööö, hieman toisaalle), mutta odotan suurella mielenkiinnolla luukuista paljastuvia koostumuksia ja sävyjä. Onko mattapuna oikeasti vai leikisti mattaa, tuleeko kiiltopunasta kärpäspaperia vai käsilaukkusuosikki, montako nakinpunaista mediapersoonanudea yhteen kalenteriin mahtuu…niin paljon kysymyksiä!

huulipunakalenteri

Kuun vaihteen ensimmäiset päivät vietän työmatkalla, joten kaikkein polttavin kysymys kuuluu: Saako nämä kaksi luukkua avata ennakkoon? Suotavaa vai säälittävää? Oletteko itse haksahtaneet kalenterihommiin ja jos niin mihin ja miksi juuri siihen?

7 Comments Lisää omasi

  1. Mä olen nähnyt tämän sisältöä ja voin sanoa että olisi kelvannut mullekin!! ps. saat avata luukut valmiiksi ;)

    1. Jessss! Hyvä, kiitos! :)

  2. Salla sanoo:

    TIETENKIN saa avata, sulla on täysin hyväksyttävä syy!

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.