Löytöjä Sephorasta

Viime aikoina olen polttanut ihan höpöjä summia kosmetiikkaan – siis vielä höpömpiä kuin aiemmin. Syypää tähän oli lyhyt reissu Köpiksen keskustaan, jossa pääsin kuukausien tauon jälkeen jalkautumaan sekä Sephoraan että piiiiiiitkän tauon jälkeen myös MACin Pro Storeen. Olen aiemminkin harmitellut sitä, että vaikka työskentelen tanskalaisessa yrityksessä, en juuri koskaan toimistolla vieraillessani ehdi pysähtyä Köpiksessä. Nyt raivasin aikatauluun väkivalloin yhden iltapäivän ja puristin luottokortin tiukasti oikeaan kämmeneen. Tsi-tsing!

sephora_lip_products_2018

Tällä kertaa haaviin tarttui hurjasti huulituotteita, pari ripsaria, yksi taikarasva (hehkutuksia täällä ja täällä) ja villinä korttina normaalisti vieroksumani savinaamio. Kurkataanko?

mac_metallic_rose

MAC Retro Matte Metallic -huulipunia olen jo aiemmin haalinut punaisessa ja violetissa ja nyt sain täydennettyä kokoelmaa tummalla ruusukullalla (Metallic Rose)  ja kimmeltävällä punaisella (Love Weapon). Tämän ostoksen jälkeen hengitin viileää kevätilmaa todella paljon keveämmillä keuhkoilla ja leveämmän hymyn läpi. Punien pigmenttisyys ja pitkäkestoisuus ovat ihan omaa luokkaansa, eikä vajaa kolmen kympin hinta näiden punien kohdalla juuri kirpaise.

too_faced_better_than_sex

Seuraavat sattumat liittyivät kaverille diilattuun Too Faced Better Than Sex -ripsariin. Yllytin ripsaria etsivän kaverin kokeilemaan tätä viime keväänä ja kun muuten vähäisesti meikkaava ystävä on täydellisesti koukuttunut keplottelemaan tätä tuubia ulkomailta siitä saakka, sille oli minunkin annettava mahdollisuus. Kaveriksi koppasin Benefit Roller Lash -ripsivärin, joka lupaa taivuttaa ripsiä ennenkuulomattoman kauniisti. Okei? No näytäpä! Minikoot ovat hinnaltaan noin kympin luokkaa, mikä on budjetissani ihan ok hinta täydellisen ripsivärin sokkometsästyksestä.

winky_lux

Villeistä korteista viilein oli sinikimmeltävä tahrapuna Winky Lux Glimmer Balm, joka värjää huulet hennosti vaaleanpunertaviksi. Täysin julkista tietoa lienee, että ostin tämän pelkästään tuotteessa tuikkivan kimmellyksen vuoksi, mutta iloinen yllätys oli se, että pihkaannuin tuotteeseen täysin rinnoin. Huitaisen kimmellystahrapunan paikoilleen ilman peiliä ja kun seuraavaksi kurkkaan heijastavaan pintaan, huulilla on järkkynätti punertavan malvainen sävy. Erityslämmin suositus tälle, jos satuttte törmäämään!

stunna_lip_paintfenty_beauty_rihanna

Rihannan nimikkopuna Fenty Beauty Stunna Lip Paint oli pakko-ostos, jota punaisten mattahuulipunien ystävänä en vain voinut ohittaa. En ole pitänyt ostoksen kanssa kiirusta, mutta nyt sen saatuani on hento omistamisen rauha laskeutunut sieluun. Hassu räpyläapplikaattori ja ihanan painava lasipullo, koostumus vielä testaamatta itse teossa.

lipstick_queen

Sephorassa hypistelin myös täysikokoista Lipstick Queen -huulipunatrioa, mutta saituus iski, enkä pystynyt sijoittamaan vain maineelta tuntemiini tuotteisiin, MUTTA kun ne lentokentällä pomppasivat eteeni minitriona, päätös oli siltä seisomalta tehty. Tämän trion edullinen hankintahinta ei tosin kumonnut kadonneen MAC-pisteen shokkia, SIIS MIHIN SE ON HÄVINNYT? Vaikka en ole toimistoreissuillani ehtinyt pysähtyä Köpiksen keskustassa, olen aina ehtinyt parin minuutin pysähdyksellä tarkistaa aidan toispuoleisen MAC-tarjonnan, mutta nyt tutun mustan nurkkauksen tilalla oli haaleanvaaleaa Vichyä. Meh. Toivotaan, että muutos oli tilapäinen ja että seuraavalla visiitillä pääsen taas suomalaisen ujosti kieltäytymään palvelusta vahvasti meikatun, mustiin pukeutuneen myyjän edessä.

Niin, niihin tuotteisiin. Lipstick Queen Frog Prince on vihreä kulttihuulipuna, joka värjää huulet vaaleanpunertavalla tahralla. Tämän kaverina paketissa oli keltainen puna, joka värjää huulet korallisella/persikkaisella tahralla ja tummansininen puna, joka jättää jälkeensä tumman marjaisen värin huulille. Tykkään kaikista kolmesta, mutta eniten huomaan tarttuvani tummansiniseen hylsyyn, joka jättää huulille hirmuisen kauniin sävyn.

sephora_clay_mask

Sephora White Clay Mask -pussukkanaamio oli kassatiskin viereen pystytettyjen poimintahyllyjen hätävalinta, jota en osannut ohittaa. Kuivalla, aralla ja herkällä ihollani savinaamiot eivät aina ole fiksu valinta, mutta jokin söötissä pakkaustavassa vetosi ja seuloin useammasta vaihtoehdosta sen, joka lupausten perusteella vaikutti hellimmältä. Olen ehtinyt testata valkoista savea sisältävää naamiota jo kerran, mutta jutustellaan fiiliksistä sitten kun kaikki neljä tai viisi käyttökertaa ovat plakkarissa.

Tsing-tsing! Tuomioita? Tuttuja?

6 Comments Lisää omasi

  1. Niina sanoo:

    Kivaa perjantaiaamun luettavaa tämä :) Sitten vaan näyttöjä kehiin! :D Ei ollut nimittäin mulle yhtään tuttua tässä porukassa.

    1. Noniin, hyvä! Tiukka testailu on jo käynnissä, mutta yritän saada ulos myös kuvatodisteet ja järjestellymmät fiilikset piakkoin. :)

  2. Anna sanoo:

    Tuttuja Better Than Sex, jonka tuosta vedenkestävästä versiosta en niin lämmennyt. Kuivahti nopsaan ja alkoi paakkuuntumaan. Perusversio sen sijaan saa pelkkää plussaa! :) Sephoran naamioita katselin viime visiitilä sillä silmällä, mutta niin ikään kuiva- ja herkkänaamaisena en uskaltautunut ostoksille. Mielenkiinnolla odotan tuomiotasi!

    1. Aaa, ok-kei – hyvä tietää etten turhaan venytä käyttöä sitten! :) Eka kerta savinaamion kanssa sujui ihan ystävällisissä merkeissä saunassa, valmiiksi kostealla iholla, mutta tuuttaan tästä jotain eetteriin kun testaan vielä muillakin tavoin. :)

Ilahduta kommentilla!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.