Huomioliivihuulet

Kesän ensimmäisen ukkosmyrskyn kumautellessa vasaroitaan on oiva hetki kertoa kehutuimmasta huulipunastani, joka toimii täydellisenä vastapainona mustalle pilvimatolle. Tähän saakka olen ollut kahden vaihella siitä, onko kyseessä positiivinen vau vai kiperästi-hoidon-tarpeessa-vau, mutta laajuudeltaan riittävän riippumattoman ja omaehtoisen todistusaineiston kertyessä on pakko kallistua positiivisvaun puoleen - tämä huulipuna on kerännyt määrällisesti eniten spontaaneja kehuja vierailta. Olen aiemmin esitellyt … Jatka lukemista Huomioliivihuulet

Meriheppafiiliksissä

Alustan tämänpäiväistä tekstiä alkuvuodesta kirjoittamallani ylistyslaululla Tomorrowland-elämykselle. Jos ette vielä lukeneet sitä, silmäilkää se pohjatiedoksi. Kun helmikuussa sanoin, että on ollut tahmeaa, en oikeastaan ollut juuri vielä edes koskenut tahmeaan. Tänä vuonna todellisuuspako tulee todella tarpeeseen. Pahoittelen spoileria kaikille, jotka vielä odottavat omia lippujaan, mutta kun eilen lakatut kynnet mätsäsivät täydellisesti tänään kuriirin kainalossa saapuneisiin … Jatka lukemista Meriheppafiiliksissä

2 x Urban Decay Big Bang

En suostu uskomaan, että olisin ainoa, jolle on joskus käynyt näin. Että ihan rauhanomaisissa aikeissa, ystävää huulipunaostoksilla konsultoiden, vahingossa tarttuisin kauniisti kimmeltävään huulipunaväriin, joka on siltä seisomalta pakko ostaa. Näinhän käy kaikille joskus, eikö vaan? Se, mikä tässä mielijohteessa nyt meni vähän vihkoon, oli se että omistin saman sävyn jo entuudestaan nestemäisenä mattapunana. Siis täsmälleen … Jatka lukemista 2 x Urban Decay Big Bang

Kulmakarvat huulipunalla

Okei, Viilankantoluvan kokeilullisessa keittiössä on otettu jälleen uusi askel ja tällä kertaa tarjolle kannetaan nestemäisellä huulipunalla meikatut kulmat. A what? No temppuhan on sikäli tuttu, että kulmia shokkiväreillä meikkaavat ovat jo vuosia käyttäneet geelirajausvärejä, huultenrajauskyniä ja nestemäisiä huulipunia kulmakarvojen värittämiseen, mutta itse en vielä ennen eilistä ollut ajautunut testaamaan kulmakarvoissa mitään glitteriä kummempaa - mutta ilokseni … Jatka lukemista Kulmakarvat huulipunalla

Too Faced Better Than Sex

Pitkä ripsiväritön kausi on ottanut harha-askeleita kohti päätepistettä, sillä olen kosolti tykästynyt ripsiväriin, joka ei vaadi kaverikseen silmämeikkiä. Kiireessä ja lorvikatarrissa skippaan edelleen suvereenisti ripsivärin, sillä kevyt meikki on eheä kokonaisuus ilmankin - mutta nyt olen löytänyt ratkaisun niihinkin tilanteisiin, kun ripsaria tekisi mieli, mutta muuta silmämeikkiä ei. Taustoitetaan seuraavasti. Omistan rasvoittuvat, hieman raskaat luomet … Jatka lukemista Too Faced Better Than Sex