Ranskalaiset rakennekynnet

Olen aiemminkin vilautellut blogissa siskoni kynsiä ja kun tämänpäiväiset kynsitreffit osuivat siihen erittäin kapeaan aikaikkunaan, jonka puitteissa voi tähän aikaan vuodesta vielä kuvata, ajattelin napsaista teille muutamat kuvat klassisista ranskalaisista rakennekynsistä. Nämä kynnet on muotoiltu akryylillä, joka on muuntautumiskykynsä vuoksi suosikkimateriaalini. Kynsien muotoilu geelillä on ihan oma taitolajinsa, jota en koko yksitoistavuotisen kynsiurani aikana ole … Jatka lukemista Ranskalaiset rakennekynnet

Paljettikynnet

Uskollisin kynsiasiakkaani, siskoni, Brutukseni. Olen ahertanut ranskalaisia rakennekynsiä näihin näppeihin jostain vuoden 2005 tietämiltä saakka, mutta ennen lempeän tuttavallisesti (ja vähän tylsästi, tbh) puhallellut klassisen valkea tuuli on viime aikoina osoittanut yllättävän harakkamaisia ja vaikeasti ennustettavia pyrähdyksiä. Aiemmin siskoni kynsiin on saanut lisätä korkeintaan muutaman kirkkaan kristallin, siististi yhdessä jonossa ja korkeintaan kahteen kynteen kerrallaan. … Jatka lukemista Paljettikynnet

Viiden viikon rakennekynnet

Ajattelin ensin että tässä on mainio tilaisuus tulla brassailemaan sillä, miten pitkään siskoni geelikynnet kestivät nättinä (ja olisivat varmaan menneet vielä pidempäänkin), mutta sitten tajusin kenelle olen tekstiä kirjoittamassa. Niin. No teillehän oli tuttu tämä kynsitarratarina, joten sitä taustaa vasten taitaa olla ihan yhdentekevää riemuita paksuhkon geelipinnoitteen iästä. No mutta, tältä ne nyt sitten näyttivät viiden … Jatka lukemista Viiden viikon rakennekynnet

Treenikynnet geelillä

Lisää kynsikuvia! Ylivalottuneita ja hämyisistä kuvakulmista napsittuja kynsikuvia! Geeli on aina tuntunut mielestäni rakennekynsimateriaalina jotenkin hankalalta. Tein salonkivuosinani geelikynsiä satunnaisesti, mutta vain painokkaista syistä. Sydämeni sykki helposti muovattavalle ja superkestävälle akryylille ja silmänräpäyksessä jähmettyvän geelin kanssa emme koskaan oikein ehtineet edes tutustua kunnolla. Tiesin kyllä miten geelikynsiä tehdään, mutta jos sain valita, työskentelin aina mielummin akryylin … Jatka lukemista Treenikynnet geelillä

Treenikynnet akryylillä

Se pari päivää sitten mainitsemani opiskeluasia ja siihen liittyvä harjoitustehtävä, muistatteko? Kaipaamani tarvikkeet saapuivat eilen ja tein harjoitustehtävän viime yönä. Se on tässä. Hiiiii, osasin vielä! Kynsissä on vielä paljon parannettavaa (varsinkin kun jätin tietoisesti pois kovasti rakastamani pinssaamisen ja muotoilin kynnet omaan käteen), mutta siihen nähden että tartuin siveltimeen ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen ja työskentelin entuudestaan vierailla tuotteilla, … Jatka lukemista Treenikynnet akryylillä