Kesätuoksu 2014

Olen ollut hajuvesiasioissa aika tylsä ja urautunut. Vasta viimeaikoina olen alkanut tosimielellä metsästää makuuni saumattomasti istuvia persoonallisia tuoksuja ja käyttää aikaa erilaisten nuuskuteltavien juttujen testailuun. Olen saanut apua tuoksuosastojen ammattitaitoisilta konsulenteilta ja puolihuolimattomasti lueskellut hajuvesikuvauksia myös blogeista, mutta pitäytynyt kuitenkin etsinnöissäni puolipassiivisena. Odottanut, että onni tipahtaa lautaselle ilman vaivannäköä. Hirveän draamallista, mutta juuri niin kuulkaa … Jatka lukemista Kesätuoksu 2014

Keltainen tuoksu

Teemaviikon kolmas päivä, osa Nenä: Lush Gorilla Perfume SUN. Ihanasti hajuaistinsa viemä Salla kirjoitti tästä pullotetusta auringosta kuukausi sitten niin elävästi, että suunnistin taannoisella Lush-reissulla suoraan kohti tuoksunurkkaa. Sitruunaa ja mandariinia söpössä pikkupullossa, tänne! Salla oli sitä mieltä, että tuoksu ei ole kirpeä vaan makea, mutta itse taas yhdistän tämän aistimuksen suoraan niihin happamiin sokeripäällysteisiin … Jatka lukemista Keltainen tuoksu

Haluan tuoksua mieheltä

Lokakuussa tuuletin loppumaisillaan olevaa hajuvettä - mikä etappi. Arvelin sen pihisevän vielä kevääseen, mutta jouduinkin hajuvesimetsälle jo ennen joulua. Kertakaikkiaan ihanteellinen sesonki pyöriä ulkovaatteet päällä ahtaassa tavaratalossa nuuskimassa nokka kiemuralla uutta mahdollista tuoksutetta. Eli ei, en oikeastaan löytänyt mitään. Tai no löysin, itseasiassa, pienen mutkan kautta. Huomasin ihastuneeni Trussardin miesten tuoksuun. Koska joka tapauksessa jouduin venyttämään … Jatka lukemista Haluan tuoksua mieheltä

Tuoksuva virstanpylväs

Kuvassa näette elämäni toisen hajuveden, jota olen saanut käytettyä (lähes) koko pullollisen. En erikoisemmin ymmärrä hajuvesien päälle ja kaappiini päätyneet suihkimet ovat poikkeuksetta löytäneet tietoisuuteeni jonkun toisen ihmisen iholta. Tiedän, että tuoksut toistuvat eri ihoilla erilaisina, mutta toistaiseksi tämä noin 12 vuotta kestänyt hajuvesistrategiani on toiminut moitteettomasti. Inhoan tuoksujen ostelua ja parasta on, kun voin … Jatka lukemista Tuoksuva virstanpylväs