Lushin joulu 2015

Istun junassa yltä päältä glitterissä. Vietin juuri Lushilla kaksituntisen kyläilyhetken, jonka seurauksena pääni on pyörällä kujeilevista tuoksuista ja mustat vaatteeni kimmeltävät ilmassa leijailleesta kimallepölystä. Tästä on hyvä aloittaa loppuvuoden juhlakausi! Ylläpidän vahvaa kiintymyssuhdetta Lushin palasaippuoihin, mutta olen hiljalleen tehnyt tuttavuutta myös laajan hiustuotevalikoiman kanssa (kuvassa Mannerheimintien tukkanurkka) ja myönnetään se nyt tässä avoimesti - myös nämä juhlakauden alla itseään tykö … Jatka lukemista Lushin joulu 2015

Pinkiksi kylvetyt varpaat

Kun talon nuori polvi eräänä päivänä pitkällisen kamppailun jälkeen hiljeni päiväunille, minä ja eläimet huokaisimme helpotuksesta. Toinen kissa oikaisi selälleen sohvalle ja parvekkeen torkkukopista venytettiin hitaasti esiin kaksi harmaata käpälää. Koirista toinen ynähti tyytyväisenä pyllähtäen kerälle eteiseen ja toinen uskalsi ensimmäistä kertaa ummistaa silmät. Kahden tunnin rauha. Kiikutin tarvikkeet saunalle ja laskin suureen maljaan runsaasti lämmintä vettä. Komensin puhelimen äänettömälle, … Jatka lukemista Pinkiksi kylvetyt varpaat