Vapaapäivän helppo

Terkkuja kiskoilta! Ympäröivä maisema on säkenöivän keltainen ja vain vaivoin sain katseen siirrettyä hehkuvasta peltomaisemasta valkotaustaiselle näytölle. Vaikka nykyisessä elämäntilanteessa olisikin muutamassa kohdin hiukan parannettavaa, täytyy sanoa että olen hirmu onnellinen näistä satunnaisista arkivapaista. Voin keittää aamulla ylimääräisen kupposen mustaa, ryystää sen rauhassa, lenkittää tassulliset ja hypätä sitten junaan kun siltä tuntuu. Kiskojen humistessa ehtii…

Meikkipussin reissuvarustelu

Osa siitä sunnuntain hätääntymisestä johtui pakkovalitsemisesta, jossa olen surkea. Viikko tien päällä tarkoittaa, etten ole omien kosmetiikkavarastojeni äärellä, vaan joudun etukäteen miettimään mitä kaikkea viiden päivän aikana mahdollisesti tarvitsen. Siinä on hamsterille kriisin paikka. Jouduin tekemään karsintaa ja rajanvetoa sekä värikosmetiikan että ihonhoidon puolella, mutta ehdottomasti suurempi ongelma ilmeni ensimmäisen kanssa. Ihonhoidossa vallitsevat kuitenkin edes…

Hyvä hygge?

Kuva-arvoitus. Mihin arkipakoa kaivannut bloggaaja lähetettiin yhden hengen tutkimusmatkalle ammentamaan lisää paukkuja rutiinien sietoon? Terkkuja kolmekymppiseltä, joka on ekaa kertaa yksin ulkomailla, täällä mä oon! Soittelen liian hienossa hotellissa liian lujaa musiikkia, jossa on liikaa bassoa. Hehkuttaisin lisääkin, mutta en ole vielä ehtinyt kaupungille. Jotta sidottaisiin tämä leveilyä pursuava hehkutuspostaus edes löyhästi aihepiiriin, lätkäisen todistusaineistoa…