Toistotorstai: Tanska

Terkkuja sijaiskonttuurilta, syyssateet ja suomalainen jäkitys (a.k.a Sydämellisesti Teidän) ovat saapuneet Tanskaan. Tanska on saanut palstatilaa blogissa useamminkin ja uuden blogielämän kunniaksi ajattelin aloittaa torstaisarjan, jossa nostan esille aiempia turinoita. Ensimmäisen toistotorstain aiheena on viimeisen vuoden aikana elämääni ankkuroitunut piskuinen pohjoismaa, jonka elämänasenne kiehtoo kerta kerralta enemmän. Suhteeni Tanskaan on kehittynyt tästä yhden yön pyrähdyksestä kiinteään yökyläilysuhteeseen, josta nautin pullein keuhkoin….

Hurmaava hygge

Lennähdin taas toviksi työmatkalle Tanskaan ja sain nipistettyä aikataulusta tunnin verran majapaikassani Helsingørissä vaelteluun. Jos joskus kohtaatte mahdollisuuden piipahtaa Tanskassa myös Köpiksen ulkopuolella, ajelkaa rantaa pitkin pohjoiseen. Helsingør on ikivanha satamakaupunki, jossa kaikki on kauniisti vinksallaan. Värikäs arkkitehtuuri henkii samaa historiaa kuin parrukattoisen hotellihuoneen kokolattiamatto ja koko kaupunki haisee kodikkaasti kostealta. Katukuva on täynnä kukkia ja polveilevaa mukulakiveä…

Hillitty MAC-reissu

Tsau! Terkkuja Tanskasta! Lennähdin tänne viettämään kesälomani ensimmäistä irtoviikkoa kaverini hellään huomaan. Jätin kameran kotiin ja aprikoin josko julkaisisin matkalta mitään materiaalia, kun kuvat jäävät kakkoslaatuisiksi kännykkäräpsyiksi, mutta jos yhdessä olemme armollisia niin eiköhän se tästä. Kotimaa kun taakse jäi / mietin hiljaa mielessäin / että mitenköhän siellä se / siippa yksin pärjäilee /   Anteeksi, ajatus harhailee. Hirveän…