Piinapenkistä on moneksi. Viime kerralla verhosin itseni rauhoittavaan siniseen ja tänään sain kopelointikäynnin päätteeksi viritettyä kasvoille tällaisen. Syypää mun hymyyn lienehi sellainen onnekas sattuma, että tällä kertaa koko käynti kulutettiin purentakiskon viilaamiseen. Ei kipeitä ikeniä, ei kihelmöivää kasvohermostoa. Muovipöly tukassa ei tunnu pahalta ollenkaan. Havahduin tähän kiskoasiaan kun voimaeläimeni Eeva kirjoitti aiheesta. Se on jännä miten kevyellä otteella…
Avainsana: hampaat
Hammashelpotus tuplana
Blogit ovat viime aikoina olleet hammaskamaa pullollaan, mutta ymmärtäähän sen – kevät rohkaisee hymyilemään ja muistuu taas mieleen se nuhjuinen hammaskalusto. Oman korteni kannan kekoon poikkeuksellisen lyhyellä varoajalla, sillä koin valaistumisen eilen illalla, noin kuusi tuntia sitten. Olen monasti kertonut, että hammashuolto ei ole lempparijuttujani. Kammoan hammaslekuria ja välttelen toisinaan myös kotirassausta. Ikenet ovat arat,…
Keltaiset hampaat ja huulipuna
Sain erään huulipunajutun yhteydessä lukijalta kysymyksen värin vaikututuksesta hampaisiin. Vastasin, että olen itse antanut piupaut säännöille ja pitänyt keltaisesta hammaskalustosta huolimatta juuri sellaisia huulipunia kuin haluan. Olen ylpeä vastauksesta, joka hautautui kommenttiketjun syövereihin ja eilen päätin nostaa asian valokeilaan. Kuvaan lähes aina kaikki kuvani suu kiinni tai vain varovaisesti raollaan, sillä hampaat eivät ole…
Aiheena hampaat
Viritelläänkö vaihteeksi taas keskustelua? Kävin viime viikolla pitkin hampain (anteeksi) vuositarkastuksessa ja odotushuoneessa täristessä pohdin suhdettani hampaisiin. Osan tarinasta jaoin jo toukokuisessa hammastahna-artikkelissa, mutta ruoditaan vielä vähän lisää. Minulle hampaat ovat työväline, jolla hienonnetaan ruokaa. Huomioin kauniit valkoiset hampaat kun sellaiset jossain vilahtavat, mutta en aktiivisesti tavoittele vastaavia itselleni. Lähinnä kai siksi, että sydämeni…
Kipeiden ienten hammastahna
Olen taistellut ientulehdusten kanssa ikuisuuden. Hampaiden harjaaminen on tuntunut ikävältä niin kauan kuin jaksan muistaa ja olen pelkurimaisesti vältellyt suun sorkkimista aina kun joku näennäinen (teko-)syy on ollut mahdollista kehittää. Väsyttää. Ei ehdi. Join just appelsiinimehua. Pesen aamulla. Unohdin. Ihan kohta. Jalanpohjissa on jo rasvaa. Sattuu! Kaksi viikkoa ennen hammaslääkärin vuosikatsastusta koittaa ryhtiliike. Tökin hammasvälejä…